Life is Strange

 

lifeisstrange051

Oon ollu viime aikoina vähän epävarma että mikä tämän blogin identiteetti oikein on, ja sen takia on ollu vähän hankala tehdä päivityksiä. Sitten päätin lukee koko blogin alusta asti läpi ja tajusin että eipä tässä mitään pohdittavaa olekaan, jatkan vaan mitä oon aina tehny ;D

Yks asia mitä oli yllättävän mielenkiintoista lukea omasta mielestä oli nuo Top 15 Peliäni -jutut. En ala mitään uutta listaa kyhäämään nyt tähän hätään, mutta ajattelin tehdä tämmöisiä yksittäisiä merkintöjä joistakin peleistä mitkä on tehny viime aikoina vaikutuksen minuun. Aloitetaan Life is Strangella.

Ostin pelin aika äkkiä sen jälkeen kun sain nykyisen koneeni (eli oikeasti semmoisen koneen millä pystyy pelaamaan jotain) enkä ollut aiemmin erityisemmin pelannut mitään tämän tyylisiä pelejä. LiS:ssä päähenkilö Max on palannut pelin alussa kotikyläänsä keskelle ei mitään ja aloittanut koulun valokuvauslinjalla. Kesken päivän hän päätyy näkemään kun vessassa eräs oppilas ammutaan ja hän oppii vahingossa pysäyttämään ja kelaamaan aikaa taaksepäin. Hän estää murhan tapahtumisen ja alkaa selvittämään vanhan ystävänsä kaverin katoamista ja mitä kaikkea salaliittoja siihen kuuluu.

Peli on siis tavallaan kävelysimulaattori, koska ei pelissä oikein muuta tehdä kuin kävellään, puhutaan ihmisten kanssa ja välillä leikitään ajan kanssa esim. käydään samoja keskusteluja ihmisten kanssa vastaten eri tavalla. Välillä peli ilmoittaa että joillakin teoilla on tarinan kokonaisuudelle suurikin merkitys, joten kannattaa miettiä tarkkaan että mitkä ovat järkeviä valintoja. Mutta toisaalta aina ei voi tietää mikä on paras vaihtoehto, sillä harvemmin sitä on. Valinnat vaihtelevat välillä ”kasteletko huonekasvisi” ”ammutko tämän tyypin”. Tietyissä kohdin peliä tulee sellaisia valintoja vastaan että kyllä piti miettiä useampi minuutti ja käydä jääkaapilla kun oli sellaisia tilanteita.

LiS on erittäin nätti peli. Hahmot saattavat näyttää aina välillä vähän pökkelömäisiltä, mutta kokonaisuus on erittäin tyylikäs ja paikat ovat kauniita. Juoni piti kiinnostavuuteni yllä ja loppupuolella alkaa tapahtumaan sellaisia asioita että ei pystynyt lopettamaan. Suoraan sanottuna en hirveämmin välittänyt päähenkilön Maxin enkä hänen ystävänsä Chloen hahmoista, mutta eipä se kokonaisuutta haitannut sillä hahmoja tässä pelissä riittää. Omaksi lemppariksini nousi koulukiusattu Kate Marsh, jolle kannattaa olla kiltti pelin alkupuolella tai sitä saattaa joutua katumaan… Meinasi nimittäin tulla sydänkohtaus ja itku päästä tietyssä kohdassa. Ja pelin musiikit on kanssa tosi hyvät ja sopivat tunnelmaan. Tuossa ylempänä ehkä lemppari pelin soundtrackista, mutta aika moni muukin on päätynyt kännykkääni.

Vaikea kertoa enempää ilman että alan spoilaamaan juonesta liikaa. Pelin saa ostettua Steamista taikka pleikkarille. Vähän aikaa sitten tuli myös pelille prequel missä Chloe on päähenkilö, mutta odottelen että se tulisi vähän halvemmaksi tässä vuoden aikana 😀 Jos diggaa esim. Telltalen pelejä niin kannattaa kokeilla. Saattaa jättää arvet pelin lopussa, mutta itse tein mielestäni oikeat valinnat.  Itsa good gaem.

Top 15 Peliäni -haaste #2.

Legend of Zelda: Wind Waker.

windwaker031

Kakkosen ja ykkösen olisin voinut laittaa jaetulle ykkös-sijallekin, koska molemmat pelit on minulle tärkeitä, mutta joskus ajattelin että ”lempipelini on ”—-” ja sillä sipuli”. Eli tämä on kakkosena ihan vaan sen takia, mutta on se silti tavallaan ykkönen.

Wind waker on siis kaikista maailman zelda-peleistä minun lempparini. Olin kyllä pelannut aiemmin muitakin, mutta tämä oli se semmoinen mikä kolahti. Itse asiassa siihen miksi pidän tästä pelistä niin paljon liittyy eräs muisto lapsuudesta ja nykyisyydestä. Viidennellä luokalla olin musiikkiluokalla, ja meillä oli viikonloppu-soittaleiri. Lauantaina sattui olemaan synttärini ja olin pyytänyt synttärilahjaksi tätä peliä. Kun lähdin kotia kohti, oli täydellinen aurinkoinen talvipäivä. Kotiin päästyäni kaikki sukulaiset olivat käymässä ja sain tämän pelin lahjaksi isältä. Muistan että pelotti pelata koska en ollut koskaan pelannut aiemmin mitään 3d-peliä, ja olinkin tosi huono. Taisin vielä alkaa pelaamaan kesken juhlien enkä muista mitä silloin muuta edes tapahtui kun että pelasin (hähäh). Mutta olin koukussa ja pelasin ala-asteen aikana pelin läpi useita kertoja. Tasan kymmenen vuotta myöhemmin peli julkaistiin HD-remakena Wii U:lle (alkuperäinen siis Gamecubella) ja ajattelin että ”meh, mulla on se jo cubella en osta uuestaan”. Sitten synttärit yllätti ja käytiin kavereitten kanssa Gamestopissa, ja siellä minä sen näin. Ylä-hyllyllä komeili limited edition-pakkaus missä tuli sekä peli että figuuri. Katselin sitä hetken, ja sitten tajusin että sain sen pelin lahjaksi TASAN kymmenen vuotta sitten synttäreinäni. Meinasi tulla vedet silmiin kun menin kassalle. Kun pääsin peliä vihdoin pelaamaan niin sitten ne vedet tuli silmiin.

Peli alkaa kun päähenkilö Link herää siskonsa herätykseen, koska Linkillä on syntymäpäivä (voi olla syy miksi pienenä tämä kolahti kun oli omat menossa ympärillä). Sitten tapahtuu kaikenlaista ja lopulta jättiläislintu tulee ja kidnappaa Linkin siskon. Link lähtee merirosvojen avustuksella pelastamaan siskoaan, mutta epäonnistuu surkeasti ja päätyy tapaamaan puhuvan veneen joka pystyy auttamaan jos Link auttaa häntä etsimään kolme helmeä jotka on suojeltuina ympäri maita ja mantuja.

Pelin maailma on käytännössä 90% merta, ja kaikki maailman ihmiset asuvat pikkuisilla saarilla. Saarien väliä matkustetaan veneellä, ja matkustamista on todellakin paljon. Tästä on monelta ihmiseltä tullut paljon valitusta, mutta itseäni se ei koskaan ole haitannut. Merestä löytyy vaikka mitä kiinnostavaa saarien väleillä, kuten sukellusveneitä ja jättiläismustekaloja ja tähystystorneja mistä löytyy örkkejä ja aarteita. Joku on sanonut että kaikista zelda-peleistä juuri Wind waker on se missä tuntee eniten olevansa seikkailulla, ja olen samaa mieltä. HD-remakessa itse asiassa pystyi saamaan purjeen mikä nopeuttaa veneen liikkumista jotain kolme kertaa, mutta kun pelasin remakea ekan kerran niin en edes muistanut hakea sitä koska olin niin innoissani. Mutta eniten tässä pelissä tykkään nykyään siitä että minkälainen kasvutarina Linkillä on. Alussa hän on vain poika joka elelee rauhassa mummonsa ja siskonsa kanssa saarella kaukana kaikesta, kunnes joutuu tilanteeseen jossa hänen täytyy näyttää rohkeutensa ja pelastaa siskonsa vaikka ei tiedä miten. Spoilerina tämä puhuva vene jonka Link löytää aikoo käyttää Linkiä kukistamaan Ganonin (joka on useimpien zelda-pelien pääpahis), ja kun veneeltä kysytään jossain vaiheessa että onko Link valittu sankari tähän hommaan, hän vastaa että ei ole. Pelin edetessä Link kasvaa omilla teoillaan täksi sankariksi. Hänellä ei ollut kohtalonaan olla mitään tavallista suurempaa. Mutta hänen täytyi olla että pystyi auttamaan niitä jotka apua tarvitsivat. Ja minusta se on aika inspiroivaa, koska monesti peleissä ja elokuvissa päähenkilöt ovat aina ”valittuja” tai jotain semmoista, mistä tulee sellainen mielikuva että mitä väliä millään päähenkilön tekemisillä on jos kohtalo on hänet valinnut tekemään näin niin eikö se sitten joka tapauksessa tapahdu?

Lisäksi pelin maailma on erittäin kaunis. Merellä seilatessa päivä vaihtuu yöksi ja aurinko laskee ja nousee. Hahmot ovat toisistaan erottuvia ja miellyttäviä. Kuvassa lentävä Medli varsinkin on yksi oma suosikki zelda-pelihahmoistani. Ja tietty musiikit ovat ihan että oh jeah. Joo, tämä peli merkitsee minulle paljon, ja nykyään pelaan sen läpi aina noin vuoden välein. Viimeksi yritin tehdä kaiken mitä vain pystyi, mutta sitten feilasin jossain vaiheessa niin pitää tänä vuonna yrittää uudestaan. Ja näin vielä netistä yhden kohdan mitä en ole ennen aiemmin koskaan tiennyt. Että yllätyksiä löytyy vielä reilun kymmenenkin vuoden jälkeen! Peli on ihan 10/10 ja sydämiä, pelatkaa jos vaan suinkin pystytte.

Top 15 Peliäni- haaste #10

Metroid Prime

https://www.youtube.com/watch?v=Ak_p3Oqov08

IMG_20150404_122821En tykkää tehä näin tarkkaa jälkee mutta vaihtelu virkistää.

IMG_20150404_122843Onneks on Samus-amiibo mallina. Oon huono kattomaan reffi-kuvia.

IMG_20150404_144904Mitähän tästäkin nyt tulee. En oo ennen tehny tämmöstä kuvaa saati sitten värittäny.

metroid149Metroid Prime on ihan syystäkin monen mielestä kaikkien aikojen paras peli. Itse en aluksi oikein tästä innostunut koska FPS-tyyli ei kiinnostanut, mutta ostin sitten kuitenkin ja ihastuin.

Peli alkaa sillä että päähenkilö Samus Aran päätyy Tallon IV -planeetan ympärillä pyörivään alukseen ja tutkii siellä ja sitten räjähtelee paikat ja AAAARRGHHH KARKUUN TÄÄ RÄJÄHTÄÄ 3 MINUUTIN PÄÄSTÄ ja sitten mennään Tallon IV :lle ja seikkaillaan. Pelissä siis laskeudutaan tuntemattomalle planeetalle ja sinä itse olet luultavasti ainut ihminen koko planeetalla. Luultavasti. Koko pelissä ei käydä yhtään keskustelua tai dialogia. Koska olet yksin.

Metroid-pelit ovat kuuluisia siitä että ne luovat aivan täydellisen yksinäisyyden tunteen. Kukaan ei auta eikä ole opastamassa. Kaikki pitää tehdä itse. Ja tässä pelissä tulee eksyttyä paljon. Mutta se ei haittaa koska koko maailma on kiinnostava ja hieno paikka ja eri alueiden tutkiminen on kiinnostavaa ja jännää eikä kovin moni peli pysty luomaan samanlaista tunnelmaa.

Peli on siis äkkiseltään katsottuna First Person Shooter eli mitä kaikki mahdolliset räiskintäpelit nyt yleensä ovatkaan, mutta tässä pelissä ei keskitytä siihen että tapetaan kaikki mikä liikkuu vaan pitää katsella ympärilleen ja miettiä ja tutkiskella. Ja tutkiskelu palkitaan koska peli on täynnä kaikkea semmoista pientä minkä löytämisen eteen pitää tehdä töitä. Ja tietenkin vihollisiakin tulee vastaan ja kaikilla on omat heikkoudet ja tavat millä ne päihitetään ja tietenkin on bossi-tappelut mitkä on toinen toistaan hienompia. Erityisesti nuorempana kun pelasin niin alku ja keskivaihe oli hienoa ja jännää ja haastavaa, mutta sitten pääsin kuuluisalle Phazon Minesille. Phazon siis on myrkkyä mikä tuli meteoriitin mukana planeetalle ja tuhosi siellä eläneen sivilisaation ja nyt tuhoaa pikkuhiljaa koko planeettaa ja pahikset yrittää kaivaa sitä maan uumenista että voi tehä siitä kaikkee häijyä. Koko kaivos on täynnä kaikkein pahimpia vihuja mitä löytyy, musiikki on painostava, save-paikkoja on hyvin rajallisesti ja koko ajan tuntuu siltä että kuolee. Ja sitten tietenkin viimeinen lopari eli itse Metroid Prime (jos joku ei vielä tiedä niin Metroidit ovat semmoisia pieniä tappavia otuksia eikä päähenkilön nimi). Ja voi että huusin ja raivosin kun en pärjännyt koska tätä vastaan piti käyttää kaikki kikat mitä vaan keksi ja löysi ja pystyi ja sitten tuli vielä viimeinen muoto ja waaaaaaaaaaa. Mutta pääsin läpi. Ja alotin samantien uudestaan. Nyt ku pelasin muutama kuukaus sitten koko pelin uudestaan niin ei se ollu niin vaikee. Hmm….

https://www.youtube.com/watch?v=7RWI3-8N_-Y

Tämä peli siis korkkasi top kympin, ja vaikka on erittäin hieno peli niin se on hieno peli pelillisesti, kun taas itse välitän enemmän hahmoista ja juonesta. Mutta upea peli on. Metroid Primeä ei voi koskaan kehua liikaa.