Tästä tuli paljon aggressiivisemman näkönen kun miten oikesti meni. Vaikka tyynyt lentelikin.
Miksi kahvi miksi.
Vastaa
Kirjoittajan arkistot:petulix
Vähän originaali-tadetta välillä.
En jaksanu ettiä reffejä niin tuosta letistä tuli nyt tuommonen.
Top 15 Peliäni -haaste #8
Shin Megami Tensei III :Nocturne aka SMT: Lucifer’s Call
Luonnostelen nää kuvat aina n. etusormi x peukalo kokoiselle ruudulle.
Argh inhoon perspektiivi-juttuja ja viivottimen käyttöö mutta kai se joskus pitää päästä siitäkin inhosta eroon.
Ja hienosti hahmot äkkiseltään piirrettynä vihkoon ku ei oo konetta lähellä. Ja perspektiivi varmaan heittää vähän mutta IHAN SAMA.
Ja taas pientä nippeli-piirtojälkee…
Noni jos tää nyt näyttäis paremmalta ku vähän värittää.
Melkeinnn….
Melkeeeiinnnn….
Noniin joo saa luvan kelvata.
https://www.youtube.com/watch?v=QjOo3gVFusE
Tuo mainos tiivistää aika hyvin pelin tunnelman. Kaikki ovat kuolleet. Maailma on tuhoutunut. Kaikkialla on verenhimoisia demoneita. Ja sinä yksin tässä maailmassa.
https://www.youtube.com/watch?v=smYGPN2lBo8
Peli alkaa sillä että päähenkilö (joka ei osaa puhua eli pelaaja itse on tämä) ja hänen kaksi kaveriaan lähtevät tapaamaan opettajaansa sairaalaan Tokiossa. Sairaalassa ei kuitenkaan ole ketään ja opettajakin on kateissa. Kuitenkin päähenkilö löytää erään miehen joka aikoo tappaa tämän mutta opettaja tulee paikalle ja estää. Sitten mennäänkin sairaalan katolle missä opettaja kertoo että äsköinen mies tuhoaa maailman ja tekee uuden paremman maailman nykyisen tilalle. Sitten tuleekin välivideo missä maailma tuhoutuu.
Päähenkilö herää ja näkee blondi-tukkaisen pojan ja vanhan mustiin pukeutuneen naisen. Poika päättää antaa päähenkilölle ”mahdollisuuden” ja tiputtaa erittäin inhottavan toukan tämän silmään mikä erittäin graafisesti pureutuu tämän sisälle. Seuraavan kerran kun päähenkilö herää, hänellä on hienot tatuoinnit ja hän on muuttunut puoliksi demoniksi, eli hänestä on tullut Demi-Fiend. Sitten seikkaillaankin hylätyssä sairaalassa ja yritetään ottaa selvää että mitä on tapahtunut ja onko opettaja ja kaverit elossa.
Tässä pelissä on hyvin,HYVIN tiivis tunnelma. Post-apocalyptisen Tokion tunnelma on niin synkkä ja pelottava kuin vain voi olla. Jos ei vielä tullut selväksi niin peli on siis myös äärimmäisen SYNKKÄ. Muita ihmisiä maailmassa ei ole kuin sinä itse päähenkilönä ja ystäväsi ja opettajasi ja mies joka tuhosi maailman. Ja eräs toimittaja. Apua ei saa mistään eikä keneltäkään ja kaikki pitää tehdä itse. Mutta koska peli on RPG niin tietenkin mukaan saa kavereita joiden kanssa taistella! Paitsi että kaikki joita mukaan saa ovat demoneita. Jotka pitää lahjoa, suostutella tai uhkailla mukaan. Kuka tahansa vihollinen (paitsi bossit) joita vastaan tulee voi rekrytoida mukaan jos siihen pystyy,mikä on yksi hauskimmista mekaniikoista tässä pelissä. Toisaalta myös yksi ärsyttävimmistä koska usein käy niin että puhun jollekkin tosi siistin näköiselle örkille ja se on että ”anna puolet rahoistas niin tuun mukaan” ja sitten annan ja se on vaan et ”no okei mun pitää nyt mennä sori moikka” ja sinne meni rahat. Ja rahaa saa vaan tappelemalla. Ja kun tappelee niin ottaa damagee ja pitää käydä parantamassa. Ja parantaminen maksaa. Ja tämän takia tykkään tästä niin paljon, koska tämä peli ei tosiaankaan ole helppo vaan aivan masokistisen vaikea.
https://www.youtube.com/watch?v=cGcvgxGqEhY
Tarina on niukka mutta erittäin syvällinen. Maailma ei siis olekaan täysin tuhoutunut,vaan siirtynyt ikäänkuin välitilaan, ja tällä hetkellä maailma näyttää ikäänkuin pallon sisäpuolelta jossa Tokio sijaitsee koska siellä tämä aiheutettiin. Maailman keskellä ikäänkuin aurinkona on Kagutsuchi jonka avulla uusi maailma voidaan luoda. Sitten selviää että vain ihminen voi luoda uuden maailman jos tällä on tarpeeksi voimaa kutsua itselleen oma ”jumala” joka vastaa tämän henkilön omaa ihannemaailman käsitystä. Pelin edetessä päähenkilö tapaa silloin tällöin ystäviään jotka ovat aluksi aivan hukassa mutta haluavat selviytyä yksin, ja pelin edetessä he ovat alkaneet voimistua ja ovat löytäneet itsensä matkatessaan yksin. Heille on muodostunut omat ihannemaailman käsityksensä ja tekevät nyt kaikkensa että voivat luoda oman maailman. Tämä oli minusta erittäin pelottavaa. Pelissä ei turhan paljon dialogia tai muuta puhumista ole, ja ne muutamat kerrat kun jompikumpi kaveri tuli vastaan niin olin aina niin iloinen. Mutta sitten he alkoivat puhua siitä miten saastainen paikka edellinen maailma oli ja he ovat viimein saavuttaneet oikean potentiaalinsa. Yhtäkkiä heistäkin on tullut vihollisia. Mutta toisaalta mitä syytä päähenkilöllä itsellään,PELAAJALLA itsellään on tehdä mitään tässä maailmassa? Aikooko hän luoda oman maailman vaiko onko jollain kaverilla sellainen maailmankuva joka vastaa omia odotuksia?
https://www.youtube.com/watch?v=0pwWghrkoig
Pelissä siis on 6 erilaista loppua. Joko voi seurata jompaakumpaa kaveria luomaan heidän maailmansa, seurata miestä joka tuhosi maailman ja tehdä hänenlaisen maailman, jättää maailman sellaisekseen, palauttaa kaiken ennalleen tai sitten tuhota koko universumi. Maailman tuhonnut mies haluaa että uudesta maailmasta tulisi paikka jossa ei olisi tunteita,eli ei voisi syntyä konflikteja koska kaikki olisivat yhtä ja samaa. Yksilöitä eikä tunteita olisi joten kaikki elisivät sulassa sovussa ja rauhassa. Ensimmäinen kaveri (kuvassa jo hiukan demonisempaan suuntaan muuttuneena) haluaa maailman jossa vahvat vallitsevat ja heikot häviävät. Maailma jossa vain vahvin selviää ja heikoilla ei ole mitään arvoa. Toinen kaveri haluaa maailman jossa ihmiset ovat yksilöitä eikä kukaan saa olla toisen kanssa tekemisissä. Maailma jossa ihminen elää omassa subjektiivisessa todellisuudessaan ilman että kukaan ulkopuolinen voi häiritä. Jos pelaaja päättää hylätä kaikki nämä aatteet,hänen luonnollisesti täytyy tappaa heidät että pelaaja saa luotua omanlaisena maailman. Ja kukapa ei haluaisi tappaa kahta parasta ystäväänsä jotka eivät ole enää yhtään sen näköisiä tai tuntuisia mitä he ovat olleet. Pelaaja voi joko jättää maailman siihen muotoon miltä se näyttää tapaamalla Kagutsuchin ilman mitään mielipiteitä uudesta maailmasta jolloin hän on antanut demonipuolensa vallata hänet, tai sitten palauttaa maailma sellaiseksi kuin se oli ja näin toteuttaa hänen opettajansa toive. Tai sitten jos pelaaja on seurannut Luciferin houkutuksia ( kyllä,Lucifer eli itse piru on hahmona tässä pelissä ja useimmissa Shin Megami Tensei-peleissä) ja päättänyt vapauttaa maailman Jumalan tyranniasta, pelaaja voi liittyä Luciferin joukkoihin ja tappaa Kagutsuchin, jolloin maailma tuhoutuu ja jäljelle jää vain pimeys. Ja tällöin seuraa viimeinen taistelu Luciferia vastaan joka testaa päähenkilön voimia että voiko hän haastaa Jumalan tulevassa sodassa tätä vastaan. Ja taistelussa soi tämä musiikki. Yleensä peleissä viimeiset taistelut musiikkeineen ovat mahtipontisia ja hienoja ja näin, mutta ei tämä. Sinä olet omilla valinnoillasi päättänyt tuhota koko universumin ja nyt taistellaan Luciferin kanssa siitä että kumpi on vahvempi. Ja taistelu on pelin vaikein.
https://www.youtube.com/watch?v=yHrQitKjS3I
Tämä peli pisti minut miettimään niin monia asioita. Ensimmäisellä peluu-kerralla tein kaikki valinnat ihan sen mukaan miltä sillä hetkellä tuntui ilman että yritin saada mitään tiettyä loppua, ja sain sitten neutraali-lopun eli ”parhaan” lopun eli palautin maailman ennalleen. Mutta ei se kaikkien mielestä ole ”paras” loppu. Jotkut ihan oikeasti ovat sitä mieltä että yksi näistä kolmesta muusta ihannemaailmasta on se paras mahdollinen. Toisella pelikerralla aloin miettiä ihan tosissani että mitä näistä aatteista kannattaisin. Netissä näkee paljon taistelua siitä että mikä on kaikkien paras näistä ja heillä on ihan päteviä mielipiteitä. Sitten kun viimein löysin oman vastauksen,se pelotti minua aivan tajuttomasti. Sitten pakenin tältä tunteelta ja päätin tuhota koko universumin. Eikä se helpottanut oloni yhtään. Mutta sai minkä lopun sitten tahansa, tämä musiikki soi joka tapauksessa. Koska se loppu mihin sinä päädyit oli sinun omien valintojesi summa.
Pieniä hetkiä.
Top 15 Peliäni- Haaste #9
Pokemon Ruby / Pokemon X
https://www.youtube.com/watch?v=nk6FW6ENfKU&index=14&list=PL6akIKaXBeU2hAqHD77ak3Z7GEfbcaP7I
Oma nyrkkisääntöni: jos et keksi mitä piirtää, piirrä pokemoneja ulkomuistista. Tämä kannattaa varsinkin porukalla koska sitten syntyy tällaisia. Tässä nopeasti huitaistuna Top 15 lempi-pokemonia (ainakin näin äkkiseltään mitä tuli mieleen) .
Okei rikoin ehkä jotain sääntöjä kun laitoin kaksi peliä numero ysiksi mutta en osannu valita kumman laitan…niin laitoin molemmat. Pokemon Ruby sen takia että se on itselleni kaikkein nostalgisin vaikka olinkin pelannut aiempia ihan silloin kun pokemon-buumi oli menossa. Mutta vasta tämä kolmannen sukupolven peli iski kunnolla koska siinä oli NIIN paljon enemmän tekemistä kun aiemmissa ja ehdottomasti lempi pokemon designit. Ja luonto-teema oli hieno ja kaikki jajajaja. Mutta toisaalta Pokemon X iski kanssa kuin salamanisku ja kyseistä peliä olen pelannut varmaan enemmän kuin kaikkia muita pokemoneja yhteensä. Koska siinä on VIELÄ ENEMMÄN tekemistä jos vaan jaksaa keksiä. Ja lisäksi siinä on kaikkein realistisinta saada koko pokedex täyteen,niinkuin minä vihdoin viimein sain kaikkien näiden vuosien jälkeen.
https://www.youtube.com/watch?v=d6FOCsgdLG8&list=PL6akIKaXBeU0E-nJ7YNxoNDDi41OXjFoi&index=6
Pokemon X:ssä minuun teki vaikutuksen varsinkin se että verrattuna aikaisempiin peleihin, luonnosta löytyy pokemoneja miljoona kertaa enemmän joten uudelleenpeluuarvo on isompi. Mutta tämän kruunaa pokemon-amie eli simulaattori millä pystyy ”ystävystymään” syvemmin pokemoninsa kanssa syöttämällä niille ruokaa ja leikkimällä yms. Vähän kuin tamagotchit mutta tästä on hyötyä taistelussa ja sen takia omiin tiimiläisiin saa aivan erilaisen otteen. Tämän tietää siitä kun esimerkiksi joskus taistelun alussa saattaa tulla teksti ”____ remembers the time when you met for the first time.” Ja minä olen aina että NIIN MINÄKIN. Ja joskus tulee critical hittejä useammin ja enemmän experienceä. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki taistelu viimeistä vastusta vastaan, eli tietenkin pokemon-championia vastaan.
https://www.youtube.com/watch?v=9O-c2YZTvH4&list=PL6akIKaXBeU0E-nJ7YNxoNDDi41OXjFoi&index=11
Heti ensimmäiseksi musiikki sai minut ihan kananlihalle. En tiennyt mitä odottaa. Luotin tiimiini kaikin puolin, paitsi epäilytti hiukan Exploudini nimeltään Boombox (kuva ylhäällä) koska se oli tiimini heikoin lenkki. Mutta siitä huolimatta hakkasin championin tiimin hänen viimeiseen pokemoniinsa, joka oli Gardevoir (kuva ylhäällä). Omasta tiimistäni elossa ei ollut oikein ketään joka olisi ollut vahva tätä vastaan, ja ajattelin että heitetään vastaan Boombox niin näkee että mitä vastustaja osaa. Sitten se tuli. Ja sitten se muuttui MEGA-GARDEVOIRIKSI. Ja olin että OOOOOOOO SHIIEETTT. Vaihtoehtoinani hyökätä oli Return (tekee sitä enemmän damagea mitä enemmän iskun käyttävä pokemon tykkää minusta) tai Earthquake (tekee vaan vahinkoa) ja käytin jälkimmäistä koska ajattelin että ei se minusta kuitenkaan niin paljoa pidä. Sitten Mega-Gardevoir iski minulta yhellä iskulla enut yli puolen välin. Ja Boombox iski n. kolmas osan hänen enuistaan. Mietin että ”no antaa Boomboxin uhrautua niin saan sitten jonkun muun tilalle” ja käytin huvikseen Returnia. Mega-Gardevoir iski ja näytti siltä että Boombox kuolisi. Mutta sille jäi 1 HP. ”Boombox toughed it out to show its best side to Petuliina!”. Sitten jokin naksahti minussa ja tajusin että olin ollut hirveä kusipää ja olin että UOOORRRRHHHH NÄYTÄ SILLE! Sitten Boombox hyökkäsi ja pisti vihollisen enut punaiselle. Sitten huusin että ”VIELÄ KERRAN BOOMBOX YOU CAN DO IT!!” mutta Mega-Gardevoir kerkesi ensin. Ja iski. ”Boombox toughed it out to show its best side to Petuliina!”. Sitten alkoi valua miehisiä kyyneleitä ja huusin ja Boombox käytti rakkauden voimaa ja voitin championin. Ja olin erittäin liikuttunut.
Ja tämän tarinan takia en voinut jättää X:sää pois vaikka en voinut jättää Rubyä pois. Joten nyt ne on siinä molemmat. Numero 9:nä listalla.
Top 15 Peliäni- haaste #10
Metroid Prime
https://www.youtube.com/watch?v=Ak_p3Oqov08
En tykkää tehä näin tarkkaa jälkee mutta vaihtelu virkistää.
Onneks on Samus-amiibo mallina. Oon huono kattomaan reffi-kuvia.
Mitähän tästäkin nyt tulee. En oo ennen tehny tämmöstä kuvaa saati sitten värittäny.
Metroid Prime on ihan syystäkin monen mielestä kaikkien aikojen paras peli. Itse en aluksi oikein tästä innostunut koska FPS-tyyli ei kiinnostanut, mutta ostin sitten kuitenkin ja ihastuin.
Peli alkaa sillä että päähenkilö Samus Aran päätyy Tallon IV -planeetan ympärillä pyörivään alukseen ja tutkii siellä ja sitten räjähtelee paikat ja AAAARRGHHH KARKUUN TÄÄ RÄJÄHTÄÄ 3 MINUUTIN PÄÄSTÄ ja sitten mennään Tallon IV :lle ja seikkaillaan. Pelissä siis laskeudutaan tuntemattomalle planeetalle ja sinä itse olet luultavasti ainut ihminen koko planeetalla. Luultavasti. Koko pelissä ei käydä yhtään keskustelua tai dialogia. Koska olet yksin.
Metroid-pelit ovat kuuluisia siitä että ne luovat aivan täydellisen yksinäisyyden tunteen. Kukaan ei auta eikä ole opastamassa. Kaikki pitää tehdä itse. Ja tässä pelissä tulee eksyttyä paljon. Mutta se ei haittaa koska koko maailma on kiinnostava ja hieno paikka ja eri alueiden tutkiminen on kiinnostavaa ja jännää eikä kovin moni peli pysty luomaan samanlaista tunnelmaa.
Peli on siis äkkiseltään katsottuna First Person Shooter eli mitä kaikki mahdolliset räiskintäpelit nyt yleensä ovatkaan, mutta tässä pelissä ei keskitytä siihen että tapetaan kaikki mikä liikkuu vaan pitää katsella ympärilleen ja miettiä ja tutkiskella. Ja tutkiskelu palkitaan koska peli on täynnä kaikkea semmoista pientä minkä löytämisen eteen pitää tehdä töitä. Ja tietenkin vihollisiakin tulee vastaan ja kaikilla on omat heikkoudet ja tavat millä ne päihitetään ja tietenkin on bossi-tappelut mitkä on toinen toistaan hienompia. Erityisesti nuorempana kun pelasin niin alku ja keskivaihe oli hienoa ja jännää ja haastavaa, mutta sitten pääsin kuuluisalle Phazon Minesille. Phazon siis on myrkkyä mikä tuli meteoriitin mukana planeetalle ja tuhosi siellä eläneen sivilisaation ja nyt tuhoaa pikkuhiljaa koko planeettaa ja pahikset yrittää kaivaa sitä maan uumenista että voi tehä siitä kaikkee häijyä. Koko kaivos on täynnä kaikkein pahimpia vihuja mitä löytyy, musiikki on painostava, save-paikkoja on hyvin rajallisesti ja koko ajan tuntuu siltä että kuolee. Ja sitten tietenkin viimeinen lopari eli itse Metroid Prime (jos joku ei vielä tiedä niin Metroidit ovat semmoisia pieniä tappavia otuksia eikä päähenkilön nimi). Ja voi että huusin ja raivosin kun en pärjännyt koska tätä vastaan piti käyttää kaikki kikat mitä vaan keksi ja löysi ja pystyi ja sitten tuli vielä viimeinen muoto ja waaaaaaaaaaa. Mutta pääsin läpi. Ja alotin samantien uudestaan. Nyt ku pelasin muutama kuukaus sitten koko pelin uudestaan niin ei se ollu niin vaikee. Hmm….
https://www.youtube.com/watch?v=7RWI3-8N_-Y
Tämä peli siis korkkasi top kympin, ja vaikka on erittäin hieno peli niin se on hieno peli pelillisesti, kun taas itse välitän enemmän hahmoista ja juonesta. Mutta upea peli on. Metroid Primeä ei voi koskaan kehua liikaa.
Pakollinen festari-raportti.
Tmpre Kuplii.
Olen myymässä Tampere Kupliissa ensi viikonloppuna paria pienlehteä ja nyt myös ihan ekaa kertaa printtejä. Tässä uusimman lehden kansi:
Jälleen kerran jakelen nimikirjoituksia jos joku sellaisen välttämättä haluaa.
Top 15 Peliäni -haaste #11
Digital Devil Saga 2
https://www.youtube.com/watch?v=62AV5vzIA5k&list=PLA456F44AC16C3A49&index=25
Oi voi. Nyt mennään jännän äärelle. Pelattuani Digital Devil Saga ykkösen ja kakkosen maailmankuvani mullistui. Tämän takia tykkään Atluksen peleistä ja ylipäänsä Shin Megami Tensei- pelisarjasta (johon tämäkin peli kuuluu). Heille ei riitä että peli on hyvä pelattavuudeltaan vaan tarinaan ja juonenkulkuun ja symboliikkaan ja hahmoihin ja kaikkeen on panostettu ihan täysillä.
Tässä vaiheessa sanon että SPOILEREITA KOSKA PAKKO VÄHÄN AVATA TUNTEITA TÄMÄN PELIN OSALTA JA SIIHEN LIITTYY SPOILEREITA (Miska jos meinasit nää joskus pelata vielä niin saat tyytyä kuvaan. Ja oikeestaan elä Kristiinakaan lue tämän enempää, mielummin selitän käsin ja ääniefektein joskus).
Ekaa kertaa näin tämän pelin jossain Anttilan peli-osaston hyllyssä ala-asteella ja mietin että mikähän saatananpalvontapeli tämäkin nyt on. Shin Megami Tensei -pelisarjan symboli kun on semmoinen pentagrammin tapainen. Myöhemmin lukiossa kun aloin tutustumaan pelisarjan peleihin niin ostin sitten tämän ja ensimmäisen ihan vaan koska tässä oli hyvä musiikki vikaa loparia vastaan.
https://www.youtube.com/watch?v=MyG-HLAtGso
Pikaselityksenä ensimmäinen osa: Junkyard on maailma/paikka missä sotii viisi heimoa keskenään. Kaikki on harmaata, vettä sataa aina ja keskellä on jättiläismäinen torni joka vallitsee järjestystä. Sitten päähenkilö ryhmän hyökätessä toisen heimon kimppuun syöksyy taivaalta outo lonkerojuttu mikä aukeaa ja sinkoaa sisältään miljoonia säteitä mitkä lävistävät kaikki Junkyardin asukkaat. Nyt kaikki ihmiset osaavat muuttua demoneiksi, oppivat tuntemaan, näkemään itsensä persoonallisina ihmis-olentoina mutta vastineeksi joutuvat syömään muita ihmisiä pysyäkseen järjissään tai muuten heidän demoni-puolensa valtaa myös heidän mielensä. Päähenkilö-joukko löytää myös mystisen mustatukkaisen tytön (kukaan ei ole koskaan nähnyt mustaa tukkaa) joka ei muista mitään mutta pystyy laulullaan tyynnyttämään demonien riehumisen. Sitten keskustornista tulee uudet säännöt maailmaan: viimeinen elossa oleva heimo jolla on tyttö mukanaan pääsee Nirvanaan. Sitten alkaa sodankäynti, mutta samalla selviää koko maailman luonne. Junkyard onkin vain tietokone-simulaatio ja kaikki sen ”asukkaat” tekoälyjä, mutta saadessaan kyvyn muuttua demoneiksi ja inhimillistyessään kaikki ei mennytkään enää niinkuin piti. Ja kaikki tämä tapahtui mustatukkaisen tytön pään sisällä. Lopulta kaiken luoja eli hänen äitinsä (samalla hänen isänsä,hermafrodiitti nimittäin) tulee hakemaan tätä mutta päähenkilö-joukko onnistuu pysäyttämään tämän ja koko maailma tuhoutuu. Sitten he päätyvätkin oikeaaseen maailmaan, joka on ihan omanlaisensa helvetti.
https://www.youtube.com/watch?v=p5EA4xbjz2Q
TÄMÄN kappaleen takia minä ostin molemmat pelit, enkä kadu yhtään. Kakkosessa oikeassa maailmassa asiat ovat aivan yhtä huonosti. Aurinko on muuttunut mustaksi ja muuttaa ihmisen kiveksi jos joutuu sen valolle alttiiksi. Ainut tapa estää tämä on muuttua demoniksi seerumin avulla jota testattiin Junkyardissa ensimmäisessä pelissä. Sivistyneenä valtio ei kuitenkaan tue demonien verenhimoista riehumista vaan on alkanut perustamaan tehtaita joissa jalostetaan ihmisten lihaa sen ansaitseville…tietenkin niistä jotka eivät ansaitse elää. Sitten päähenkilö-joukkio alkaa tuhoamaan paikkoja ja yrittää pelastaa Seran (mustatukkaisen tytön) mutta sitten Heat (yksi ykkös-osan lempihahmoistani) onkin mennyt pahisten puolelle koska haluaa Seran itselleen. Koska Sera tykkää Serphistä (päähenkilö), Heat ei siedä tätä ja vihdoin päättää tehdä asialle jotain ja iskee nyrkillä Serphin vatsan läpi… Ja tässä oli pelin ENSIMMÄINEN KUOLEMA koska tarinan edetessä kaikki kuolevat…KAIKKI. Hyvänen aika että olin järkyttynyt kun yhtäkkiä päähenkilö vaan tapetaan. Mutta tietenkin koska hän oli päähenkilö niin ei se tietenkään kuole oikeasti. Eihän hahmoja voi alkaa tuosta vaan napsimaan pois…?
Sitten tapahtuu tällainen kohta
MITÄ IHMETTÄ MIKSI MMMTHKSHFLDKHFDÖ!?!! Vaikka pelissä syödäänkin ihmisiä (vaikka ne ovatkin silloin demoni-muodossa) niin ei se ole koskaan ollut NÄIN graafista!! Ja minä vielä välitin heistä!! Eieieieieiiiii. Ja niin, samaan tyyliin kuolee sitten kaikki loputkin. Ja joka kerta riipaisi sydämestä ja vielä syvemmältäkin. Siinä kuitenkin oli jo yksi peli takana minkä aikana näistä hahmoista oppi välittämään ja tykkäämään. Ja sitten yksitellen kaikki vaan kuolee. Lopulta selviää että päähenkilö on sittenkin elossa (liian monimutkaista selittää) ja saa tietää että hän itse perustuukin Seran mielikuvaan eräästä tutkijasta joka hänelle teki testejä ja johon tämä oli ihastunut. Ja sitten selviää että kaikki muutkin päähenkilö-joukkiosta ovatkin vain Seran omia tulkintoja oikeista nyt jo edesmenneistä ihmisistä, ja tätä kautta he päätyivät Junkyardiin.
Tarinan edetessä selviää että tutkijat ovat löytäneet ”Jumalan” auringosta ja tekivät Seran avulla testejä kommunikoidakseen tämän kanssa, mutta Serphin alkuperäinen kuvatus-ihminen-tutkija olikin hirveä ihminen ja ei välittänyt että hänen testiensä takia Sera kuolisi, mikä selviää Seralle erään kokeen aikana ja kaikki mahdollinen negatiivinen ajautuu Seran mielen kautta ”Jumalalle” mikä aiheuttaa mustan auringon, ja pelin loppupuolella myös sen että aurinko alkaa muuttamaan maapalloa dataksi jonka se imee itseensä tuhoten koko planeetan. Ainoat elossa olevat Serph ja Sera yrittävät vielä kommunikoida ”Jumalan” kanssa mutta sitten syttyy tulipalo ja he kuolevat……………Mutta samalla heidän omat datansa siirtyvät aurinkoon koska kaikki mikä kuolee muuttuu dataksi ja menee aurinkoon ja uudelleensyntyy joksikin muuksi, mutta matkalla Serph ja Sera fuusioituvat ja heistä tulee yksi olento, Seraph. Ja samalla matkalla KAIKKI KUOLLEET KAMUT TULEVAT VASTAAN JA SOI ILOINEN MUSIIKKI JA AI ETTÄ TUNTUI HYVÄLTÄ!! Vielä viimeisen kerran he päättävät puhua ”Jumalan” kanssa että voisivat pelastaa maapallosta vielä sen mitä siitä on jäljellä. Ja sitten viimeinen paikka onkin AURINGON SISÄLLÄ JA SIELLÄ LEIJUTAAN ILMASSA JA KAIKKI ON SINISTÄ JA SIELLÄ ON LOOTUKSENKUKKIA JA KAIKKI ON NIIN SIISTIÄ. Jok’ikinen kuolema mitä pelin aikana tapahtui järkytti minua suunnattomasti ja menin jo melkein epätoivon partaalle koska kaikki meni niin huonosti, mutta sitten aurinkoon päästyäni tunsin itseni niin huojentuneeksi kun tuntui että kaikki ehkä olikin hyvin. Ja Seraph oli niin cool. Ja sitten päästäänkin itse viimeiseen lopariin, ”Jumalaan” eli Brahmaniin joka onkin jättiläismäinen aivo jonka sisältä tulee metallinaamajunajuttu ja sitten alkaa tämä musiikki. Tämä musiikki. Ennen peliä pelattuani ajattelin vain että kappale on hyvä mutta nyt kun pääsin kyseiseen kohtaan niin tajusin miten surullinen kappale on. Kaikki ovat kuolleet. Planeetta on melkein tuhoutunut. Heidän elämänsä ovat olleet yhtä helvettiä. Mutta silti kuolleinakin he haastavat itsensä ”Jumalan” että voisivat pelastaa edes sen vähän mitä maapallosta on jäljellä jotta sinne eloon jääneet voisivat vielä elää.
Tästä tuli nyt näköjään vaan juoniselostus. Innostuin ihan liikaa. Mutta tämä on semmoinen peli josta kovin monikaan ei varmasti ole kuullut vaikka ehdottomasti pitäisi. Peli kyllä on vaikeimman luokan RPG enkä sen takia ole itsekkään pelannut tämän kuin kerran läpi, mutta tarinassa on niin paljon sellaista mikä laajensi tajuntaani niin paljon. Peli on täynnä Hindu-symboliikkaa uudelleensyntymisien ja karman ja sellaisten kanssa ja hahmot ovat hienoja ja siksi olikin aika raastavaa katsoa jok’ikisen melko graafinen kuolema. Pelin soundtrack ei ole läheskään niin hyvä kuin ensimmäisen, mutta pelattavuudeltaan parempi. Mutta jos jotakuta kiinnostaa nähdä peli ”elokuvana” niin tuossa on linkki kaikkiin cutsceneihin niin tarinasta pääsee karsitusti hyvin perille ilman pelaamista.
https://www.youtube.com/watch?v=AvaEjaXEFNE
PS. Kuva on otettu mallista. Kun se nyt sattui olemaan siinä seinällä niin päätin kokeilla vähän rakennuksien piirtämistä g-terällä.
Identiteetin pohdintaa.
PS. En oikeasti katso niin paljon sukupuoleen oli mikä hyvänsä,kunhan ratkon omia kokemuksia.