Pitkästä aikaa vähän animaatioo.

Koulussa oli animaatio-kurssi ja tuli tehtyä siis tällainen kaverin kanssa. Tekniikkana pala-animaatio. Aika helppo ja hauska oli tehä, joskus vois ihan omalla ajalla tehä jotain vastaavaa.

 

PS. Näköjään kun täällä nää linkit näkyy nykyään suoraan niin käytän tilaisuutta hyväkseni ja laitan ite tekemäni vuosien takaisen animaation tähän kun se on tuolla arkistojen syövereissä.

Sarjis-projekti.

Oon tässä jo reilun vuoden ajan suunnitellu yhtä sarjista minkä voisin sitten tehtyäni sen tarjota sitä jonnekin kustantamoon. Tossa tammikuun puolella sitten lopulta päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja alkaa ihan oikeesti tekemään luonnoksia että pääsisin ees joskus alkuun. Tässäpä sitten näitä.

Sarjis043Päähenkilö nimeltään Joet (näin alustavasti).

Sarjis044Toinen päähenkilö nimeltään Sarana (tällä kertaa ihan lopullinen).

Sarjis045 Sarjis046 Sarjis047Tarina tapahtuu koulumaailmassa ja keskittyy kahden päähenkilön ystävyyteen ja kaikkeen epänormaaliin. Itse asiassa tarinan teemana onkin kysymys siitä että mikä on normaalia tai mikä on luonnollista. Ja mikä on yliluonnollista koska kaikkihan tapahtuu luonnollisen maailman sisällä? Aika paljon tässä on vuodatusta omista lukio-vuosista, mutta en ainakaan suoraan heijasta itseäni kumpaankaan päähenkilöön. Ainakaan tietoisesti. On tuosta tähän tyyliin käsikirjotusta jo jotain 70 sivua että ihan hyvällä mallilla!

Piirtelyä.

Tullu pitkästä aikaa vähän piirrettyä kaikkee mitä lystää kun on vihdoin ollu aikaa taiteilla koulun ulkopuolella.

Giorno039Giorno Giovanna JoJo:sta.

Gnome020Sain synttärilahjaks veljeltä World of Warcraftin ja tein hahmostani gnomen (miten sen nyt sitten suomentais). En oo addiktoitunu mutta hauska pelihän se on. Ja piirsin tään kyllä aluks vaatteet päällä mutta tuli ruma niin piirsin uuestaan alasti. Haha.

Marie021Marie Splatoonista.

SakuHina042Sakura ja Hinata Narutosta. Alotin jostain syystä lukemaan sitä pitkästä aikaa ihan jostain keskeltä ja sitten luinkin sen loppuun ja olin että ”täähän oli paljon parempi ku sillon pari vuotta sitten!!” .

SansPapy041Heti kun sain uuden koneen niin viimein latasin Undertalen ja pelasin ja tykkäsin ja pelasin uuestaan ja näin. Kuvassa siis Sans ja Papyrus, joista jälkimmäinen ehottomasti lempihahmo tästä pelistä. Pelasin jotain lautapeliä samalla kun piirsin tätä niin tuli vähän kököhkö.

Toadette040Toadette Mario-peleistä. Teki mieli piirtää pylly niin tämä kuva tuli päähän kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Kunhan saan ostettua uuden piirtopöydän niin opettelen taas vähän värittää. Ja brushpen alkaa vedellä viimesiään niin ei oo oikein kehannu tussata käsin…

 

 

Top 15 Peliäni -haaste #7

Final Fantasy IX

ff9vivi0082Juu empä oo muistanu taas tätä jatkaa jostain syystä enkä oo väritelly vesiväreillä aikoihin niin aattelin että nyt ois hyvä aika jatkaa molempia.

Jos katsoo listan aiempia ehokkaita niin voi huomata että tykkään RPG:eistä, joten ei ihmekkään jos joku Final Fantasy tänne päätyi. Oma ensimmäinen Final Fantasyni oli muistaakseni vitonen, mitä en päässyt kovin pitkälle kun oli vaikea. Sitten kokeilin 1-3 mutta ne nyt oli mitä oli enkä jaksanu kiinnostua. Sitten lopulta päädyin neloseen mikä olikin hyvä ja tykkäsin mutta en koskaan päässyt sitä läpi. Sitten kuulin puhetta seiskasta mutta en koskaan päässyt näkemään sitä livenä missään. Mutta yksi kesä menin serkkujen luokse ja siellä oli tämä peli, ja olin heti ihan myyty. Kaikki musiikista hahmoihin ja ympäristöön oli jotain mitä en ikinä aiemmin ollut nähnyt missään pelissä.

Pelin tarina käynnistyy kun rosvojoukko johon päähenkilö kuuluu on lähdössä kidnappaamaan prinsessaa. Kaiken häslingin keskellä paljastuukin että prinsessa haluaa tulla kidnapatuksi koska kuningatar aikoo ruveta sotimaan ja tämä pitää estää. Juoni alkaa aika simppelinä mutta tämä luokin hyvän pohjan hahmojen kehitykselle johon pelissä on panostettu erinomaisesti. Esimerkiksi prinsessan henkivartija Steiner on pelin alussa vain työnarkomaani äkäinen ritari joka haluaa palauttaa prinsessan takaisin kuningattaren luo jotta kaikki palautuisi ennalleen, mutta pelin edetessä alkaa epäilemään että kenen puolesta hänen täytyykään taistella. Ja kuvassa näkyykin ehkä pelin tunnetuin hahmo Vivi, jonka hahmokehitys käy läpi olemassaolon tarkoituksen, mitä on eläminen ja mitä on kuolema.

Omasta mielestäni tämä peli on yksi parhaiten suunniteltuja kokonaisuuksia mitä olen nähnyt missään pelissä tai elokuvassa tai vastaavassa. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa, sivuhahmoja myöten. Samoissa kaupungeissa käydään monta kertaa ja aina löytyy jotain uutta ja sivuhahmot sanovat uusia asioita. Tyyliltään tyykkään pelissä siitä että edellisten Final Fantasyjen tapaan hahmot eivät ole missään nimessä realistisia ja anthromorfisia hahmoja löytyy pelistä pilvin pimein. Kahdeksasta hahmosta, joita pelissä mukaan tulee, vain kaksi on ihmisiä. Jotkut eivät tykkää pelistä juuri sen takia, itse taas ajattelen päinvastoin. Itselleni kun persoonallinen ilme ja hahmot ovat kaikki kaikessa, tämä peli jätti jälkensä minuun pienenä ja varmaan asettikin tiettyjä oletuksia minkälainen hyvän pelin täytyy olla. Ja tietty tässä pelissä on niin monta hienoa kohtausta sekä hahmojen välillä että pääpahista vastaan että ei voi sormilla laskea.

Muutama vuosi sitten ostin tämän fyysisenä netistä kun oli vihdoin pelikone millä pelata, ja voi että oli nostalgiakakkulat huurussa! Tietty huomasin että muutamassa kohti oli parantamisen varaa eikä peli suinkaan täydellinen ole, mutta kyllä en voi kylliksi tätä kehua.