No nyt se on läpi.
Vastaa
Aihearkisto: Peleistä
Top 15 Peliäni -haaste #1.
Mother 3.
Pakko laittaa tään pelin mainos heti alkuun, koska se on aika osuva. Niitä on yhteensä viisi ja kaikki löytyy youtubesta, kannattaa kattoo.
Huhhuh. Viimein sain tämänkin listan tehtyä. Ei mennyt kuin melkein kaks vuotta. Olen pahoillani. MUTTA.
Mother kolmosta ei siis ole koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, mutta yksi urhea fani-ryhmä käänsi koko pelin ja latasi käännöksen nettiin niin että jos lataa emulaattorin ja fani-patchin niin peliä voi pelata englanniksi, niinkuin minä tein. Pelin aiempi osa on siis nimeltään Earthbound (Mother 2 Japanissa). En ollut pelannut peliä kokonaan koska se oli aika vaikea enkä vielä siihen aikaan malttanut pelata pelejä tietokoneella. Sitten törmäsin tähän kun pelin päähenkilö Lucas tuli pelattavaksi Super Smash Bros. Brawliin, ja veli latas tämän ja piti sitten kokeilla. Sitten se olikin menoa.
Pelin tapahtumapaikkana on saari nimeltään Nowhere Island, missä sijaitsee kylä jonka ympärillä pelin tapahtumat pyörivät. Kylässä kaikki on hyvin, ihmiset eivät käytä rahaa vaan antavat toisilleen tavaraa jos toinen sitä tarvitsee ja kaikki ovat ystävällisiä. Alussa Lucas on kaksoisveljensä Clausin ja äitinsä Hinawan kanssa vaarinsa luona käymässä kaukana kotoa. Kaikki on kivaa ja hauskaa ja pelistä saa vaikutelman että mitä tässä voi tapahtua kun kaikki on näin hyvin? Sitten hypätäänkin perheen isän Flintin saappaisiin, ja pelin kahdeksasta osasta ensimmäisessä ohjataan Flintiä. Flint pyydetään mukaan auttamaan eräs talo metsän keskellä on syttynyt palamaan. Pelastettuaan talon asukkaat, Flint saa kuulla että Lucas, Claus ja Hinawa olivat juuri tulossa takaisin kotiin myrskyn yllättäessä. Claus ja Lucas ovat nuotion ääressä lämmittelemässä, kun yksi kylän asukas kertoo Flintille uutiset. Tässä tulee esille minkälaisesta pelistä on kyse. Pelissä joko itkee tai nauraa. Mies kertoo että ”kerron nyt hyvät ja huonot uutiset: hyvä uutinen on että tästä jättiläismäisestä hampaasta saa hyvän puukon. Huono uutinen on että se oli lävistänyt vaimosi sydämen.” Flint menee sekaisin ja vetää nuotiosta puun jolla alkaa huitoa muita, ja hänet tyrmätään. Seuraavana aamuna hän herää kylän putkasta, jota ei vielä tähän mennessä oltu koskaan käytetty. Hypätään Hinawan hautajaisiin, joista Claus lähtee karkuun koska haluaa löytää olennon joka tappoi hänen äitinsä, ja Flint lähtee perään samoilla aikomuksilla mutta myös estämään Clausta.
Pelin neljä päähenkilöä ovat Lucaksen lisäksi Duster, rosvo joka lenkuttaa, Kumatora, saaren ”prinsessa” ja rämäpää sekä Boney, Lucaksen koira. Pelin edetessä Lucaksen tehtävä on estää Pigmask Armyä nostamasta seitsemää neulaa jotka herättävät saaren alla asuvan lohikäärmeen joka voi toteuttaa yhden toivomuksen. Tarina on kyllä paljon moniulotteisempi kuin näin yhteen lauseeseen tiivistettynä, mutta en ala spoilaamaan mitään. Joka tapauksessa peli tosiaankin keikkuu itkun ja naurun rajamaastossa. Peli pyörii siis perinteiseen RPG-tyyliin (yllätys yllätys) mutta vihollisiin kuuluu kaikkea sellaista että pelkkä nimi naurattaa. Sitten tapahtuu asioita ja surettaa. Pelasin tämän pelin joskus lukiossa, ja minusta tuntuu että minun henkinen avautuminen tapahtui kun pelasin tämän pelin. En ollut aiemmin koskaan itkenyt tai surrut mitään peliä pelatessa. En muista että olisin tässäkään niinkään ihan itkenyt, koska en muista milloin olisin viimeksi itkenyt ihan oikeasti, mutta on kyllä ollut silmät punaset.
En oikein tiedä mitä kaikkea voisin tästä kertoa ilman että alkaisin jaarittelemaan, mutta pelin loppuosa on erittäin liikuttava. Joskus eksyn katsomaan youtubesta pelin viimeisen tappelun, ja olen kyllä ollut joka kerta kyynelissä. Joskus luin pelin tekijän haastattelun ja hän kertoi miten oli käsikirjoittajan kanssa lukittautunut kahdestaan huoneeseen niin pitkäksi aikaa kirjoittaisivat loppukohtauksen valmiiksi, ja he molemmat vain itkivät. Joo, peli on aika vaikea saada jos ei osaa asentaa emulaattoria tai etsiä oikeita sivustoja, joten kannattaa edes katsoa youtubesta tai jostain pelin playthrough (koska on aika hauska katsoa miten ihmiset eivät ole tienneet mitenkä hiton surullinen tämä peli on ja ovat alkaneet itkeä facecamiinsa). Se on sen arvoinen. Peli ei ehkä ole pelattavuudeltaan täydellinen, mutta tarina on semmoinen mikä kannattaa kokea. Sen jos kokee niin ei ole enää sama ihminen kuin aiemmin.
Tämä lista oli tässä. Kyllä tätä tehdessä ehkä olisin muutaman muutoksen tehnyt, mutta listat on listoja eikä niitä kannata ottaa liian tosissaan. Saatan joskus tehdä lisää tällaisia merkintöjä ihan vaan koska on hauska selittää peleistä kaikkea mitä mieleen tulee. Mitään sarjiksia en ala näistä tekemään, niistähän tulis jotain sata sivusia eepoksia. Mutta peli-aiheet ei tästä blogista häviä.
Top 15 Peliäni -haaste #2.
Legend of Zelda: Wind Waker.
Kakkosen ja ykkösen olisin voinut laittaa jaetulle ykkös-sijallekin, koska molemmat pelit on minulle tärkeitä, mutta joskus ajattelin että ”lempipelini on ”—-” ja sillä sipuli”. Eli tämä on kakkosena ihan vaan sen takia, mutta on se silti tavallaan ykkönen.
Wind waker on siis kaikista maailman zelda-peleistä minun lempparini. Olin kyllä pelannut aiemmin muitakin, mutta tämä oli se semmoinen mikä kolahti. Itse asiassa siihen miksi pidän tästä pelistä niin paljon liittyy eräs muisto lapsuudesta ja nykyisyydestä. Viidennellä luokalla olin musiikkiluokalla, ja meillä oli viikonloppu-soittaleiri. Lauantaina sattui olemaan synttärini ja olin pyytänyt synttärilahjaksi tätä peliä. Kun lähdin kotia kohti, oli täydellinen aurinkoinen talvipäivä. Kotiin päästyäni kaikki sukulaiset olivat käymässä ja sain tämän pelin lahjaksi isältä. Muistan että pelotti pelata koska en ollut koskaan pelannut aiemmin mitään 3d-peliä, ja olinkin tosi huono. Taisin vielä alkaa pelaamaan kesken juhlien enkä muista mitä silloin muuta edes tapahtui kun että pelasin (hähäh). Mutta olin koukussa ja pelasin ala-asteen aikana pelin läpi useita kertoja. Tasan kymmenen vuotta myöhemmin peli julkaistiin HD-remakena Wii U:lle (alkuperäinen siis Gamecubella) ja ajattelin että ”meh, mulla on se jo cubella en osta uuestaan”. Sitten synttärit yllätti ja käytiin kavereitten kanssa Gamestopissa, ja siellä minä sen näin. Ylä-hyllyllä komeili limited edition-pakkaus missä tuli sekä peli että figuuri. Katselin sitä hetken, ja sitten tajusin että sain sen pelin lahjaksi TASAN kymmenen vuotta sitten synttäreinäni. Meinasi tulla vedet silmiin kun menin kassalle. Kun pääsin peliä vihdoin pelaamaan niin sitten ne vedet tuli silmiin.
Peli alkaa kun päähenkilö Link herää siskonsa herätykseen, koska Linkillä on syntymäpäivä (voi olla syy miksi pienenä tämä kolahti kun oli omat menossa ympärillä). Sitten tapahtuu kaikenlaista ja lopulta jättiläislintu tulee ja kidnappaa Linkin siskon. Link lähtee merirosvojen avustuksella pelastamaan siskoaan, mutta epäonnistuu surkeasti ja päätyy tapaamaan puhuvan veneen joka pystyy auttamaan jos Link auttaa häntä etsimään kolme helmeä jotka on suojeltuina ympäri maita ja mantuja.
Pelin maailma on käytännössä 90% merta, ja kaikki maailman ihmiset asuvat pikkuisilla saarilla. Saarien väliä matkustetaan veneellä, ja matkustamista on todellakin paljon. Tästä on monelta ihmiseltä tullut paljon valitusta, mutta itseäni se ei koskaan ole haitannut. Merestä löytyy vaikka mitä kiinnostavaa saarien väleillä, kuten sukellusveneitä ja jättiläismustekaloja ja tähystystorneja mistä löytyy örkkejä ja aarteita. Joku on sanonut että kaikista zelda-peleistä juuri Wind waker on se missä tuntee eniten olevansa seikkailulla, ja olen samaa mieltä. HD-remakessa itse asiassa pystyi saamaan purjeen mikä nopeuttaa veneen liikkumista jotain kolme kertaa, mutta kun pelasin remakea ekan kerran niin en edes muistanut hakea sitä koska olin niin innoissani. Mutta eniten tässä pelissä tykkään nykyään siitä että minkälainen kasvutarina Linkillä on. Alussa hän on vain poika joka elelee rauhassa mummonsa ja siskonsa kanssa saarella kaukana kaikesta, kunnes joutuu tilanteeseen jossa hänen täytyy näyttää rohkeutensa ja pelastaa siskonsa vaikka ei tiedä miten. Spoilerina tämä puhuva vene jonka Link löytää aikoo käyttää Linkiä kukistamaan Ganonin (joka on useimpien zelda-pelien pääpahis), ja kun veneeltä kysytään jossain vaiheessa että onko Link valittu sankari tähän hommaan, hän vastaa että ei ole. Pelin edetessä Link kasvaa omilla teoillaan täksi sankariksi. Hänellä ei ollut kohtalonaan olla mitään tavallista suurempaa. Mutta hänen täytyi olla että pystyi auttamaan niitä jotka apua tarvitsivat. Ja minusta se on aika inspiroivaa, koska monesti peleissä ja elokuvissa päähenkilöt ovat aina ”valittuja” tai jotain semmoista, mistä tulee sellainen mielikuva että mitä väliä millään päähenkilön tekemisillä on jos kohtalo on hänet valinnut tekemään näin niin eikö se sitten joka tapauksessa tapahdu?
Lisäksi pelin maailma on erittäin kaunis. Merellä seilatessa päivä vaihtuu yöksi ja aurinko laskee ja nousee. Hahmot ovat toisistaan erottuvia ja miellyttäviä. Kuvassa lentävä Medli varsinkin on yksi oma suosikki zelda-pelihahmoistani. Ja tietty musiikit ovat ihan että oh jeah. Joo, tämä peli merkitsee minulle paljon, ja nykyään pelaan sen läpi aina noin vuoden välein. Viimeksi yritin tehdä kaiken mitä vain pystyi, mutta sitten feilasin jossain vaiheessa niin pitää tänä vuonna yrittää uudestaan. Ja näin vielä netistä yhden kohdan mitä en ole ennen aiemmin koskaan tiennyt. Että yllätyksiä löytyy vielä reilun kymmenenkin vuoden jälkeen! Peli on ihan 10/10 ja sydämiä, pelatkaa jos vaan suinkin pystytte.
Top 15 Peliäni -haaste #3.
Shin Megami Tensei: Persona 4.
En oo ikuisuuksiin koskenu vesiväreihin niin tuosta kuvasta nyt tuli mitä tuli. Ja brush penistä on loppunu mustepatruunat jo aikoja sitten niin käytän jotain ihmeen halpisvastaavaa niin se lähti leviämään ja silleen MUTTA.
Ensimmäinen kosketukseni Shin Megami Tensei-pelisarjaan tuli tämän pelin kautta. Olin lukion viimesellä ja lukuloman koittaessa ennen kirjoituksia näin juttua tästä pelistä netissä (tästä ja Persona 3:sta). Sitten menin divariin ja siellähän ne molemmat oli vierekkäin. Mietin että olisin ostanut kolmosen koska tietty aiempi osa pitäisi pelata ensin, mutta tässä tuli soundtrack mukana joten ostin sitten tään. Ja kyllä kannatti koska jammailen näitä musiikkeja edelleenkin aina autossa jos ajelen jonnekin.
Peli lähtee käyntiin kun päähenkilö (joka on pelaaja itse vaikka näyttääkin tommoselta pottatukalta) muuttaa vuodeksi Japanin maaseudulle kaupungista setänsä luokse asumaan. Kylässä ei ikinä tapahdu mitään, mutta juuri silloin sattuu tapahtumaan pari murhaa ja mukkelis makkelis näitä aletaan selvittämään koska toinen murhattu on/oli päähenkilön uuden kaverin ihastus. Samaan aikaan kaupungissa kiertää huhu että jos katsoo pimeätä telkkaria vesisateella ja kello lyö kaksitoista niin näkee sielunkumppaninsa. Näinhän asia ei ole, vaan telkkarissa näkee seuraavan murhaajan uhrin. Ja outojen sattumusten kautta päähenkilöryhmä oppii menemään television sisälle missä on toinen maailma täynnä sumua ja örkkejä. Selviää että murhaaja heittää kidnappaamansa henkilöt television sisäiseen maailmaan ja kun oikeassa maailmassa on sumuista, television sisällä ei ole ja sisällä olevat örkit tulevat hurjiksi ja tappavat kaikki ketä löytävät. Päähenkilöiden täytyy siis pelastaa kaikki kidnapatut ihmiset television sisältä ennen seuraavaa sumuista päivää.
Peli on siis tavallaan RPG/SIM-pelien hybridi. Television sisällä mennään hakkaamaan örkkejä ja tutkimaan paikkoja, mutta oikeassa maailmassa käydään koulua ja tavataan ihmisiä. Pelissä täytyy siis hoitaa Social Linkejä, eli hengata tiettyjen ihmisten kanssa joiden kanssa luoda suhteita ja näin tulla vahvemmaksi televisiomaailmassa. Social linkit erotetaan Tarot-korttien mukaan, eli linkkejä on yhteensä 23 (joista 20 taitaa olla sellaisia joiden kehittäminen on pelaajan itsensä varassa).
Mikä minua tässä pelissä niin kiinnostaa ja innostaa on sen syvällisyys. Lähestulkoon kaikkeen löytyy jokin merkitys ja mikään elementti ei tunnu turhalta. Esimerkiksi kun joku kidnapattu henkilö joutuu televisiomaailmaan, hänen alitajuntansa ja ”pimeä puolensa” luo itselleen oman todellisuuden ympärilleen. Esim. yksi lempihahmoistani Kanji on kovis jolla on mainetta siitä että hän on piessyt moottoripyöräjengin, mutta joutuessaan televisiomaailmaan hänen ympärilleen rakentuu ”men-only” sauna ja hänen varjonsa (shadow-self, Jungin termistöä) esiintyy homppelihtavana versiona hänestä itsestään ja selviää että Kanji ei ole oikesti mikään kovis vaan pitää roolia yllä koska ei uskalla olla oma itsensä koska oikeasti hän tykkää neulomisesta ja virkkaamisesta ynnä muusta epämiehekkäästä. Ja itse televisiomaailma idea on tosi jännä, koska ”ihminen näkee sen mitä haluaa nähdä ja kuulee mitä haluaa kuulla”. Eihän kukaan katso telkkarista muutakuin sellaisia ohjelmia kun mistä tykkää. Ja miten jokainen hahmo on rakennettu oman tarot-arcanansa tyypillisten piirteitten ympärille. Ja kaikkea muuta mahdollista mitä en rupea spoilaamaan. Paitsi että loppupuolella kun aletaan kunnolla selvittämään murhaajan henkilöllisyyttä niin paskaa lentää tuulettimeen ja sitten tuli yksi kohta missä tuli ratkaiseva vaihe pelissä ja piti tehdä valintoja ja tein väärät valinnat ja sitten tuli huono loppu ja soi masentavat musiikit ja sitten menin nukkumaan ja oli niin huono olo etten saanut unta ja ääh. Sitten otin savelta seuraavana päivänä ja sitten olin että MITÄH ja sitten tapahtui kaikkea ja olin taas että MMMMITÄHHH. Edelleenkään en spoilaa mitään (köh köh).
Itselleni tämä peli iski kuin tuhat salamaa. Olin ihan koukussa ties kuinka kauan. Ja vaikka peli kestikin jotain 80 tuntia mennä läpi niin taisin pelata saman tien uudestaan. Lisäksi aloin näkemään omia tuttavuuksiani Social linkkeinä ja mietin että millä tasolla olen ja hnnnggg. Niin ja täysin sairas suhteeni Chiehen syntyi siinä samalla (joka on näkynyt blogissani muutaman kerran, viimeisimpänä tuossa kuvassa tuolla). Pelissä kun pystyy alkaa seurustelemaan niin joka kerralla olen ruvennut Chien kanssa olemaan (paitsi ekan kerran jälkeen kolmella seuraavalla pelikerralla olen kyllä iskenyt kaikki muutkin naiset mitä pystyy koska sain tietää että siitä ei tule mitään sakkoja). Olen myös katsonut pelistä tehdyn animen neljä kertaa. Suosittelen siis kaikille ja jokaikiselle tätä peliä. Alkuperäinen on pleikkari kakkoselle ja remake PSVitalle. Lopuksi heitän tähän vielä kappaleen jonka perusteella ostin koko pelin. Ja kyllä kannatti.
Tusseilua jälleen.
Tracer Overwatchista.
Junkrat Overwatchista.
Hahaa eipä ollukaan Overwatchista! Isabeau Shin Megami Tensei IV:sta.
Vaihe vaiheelta.
Uskalsin ostaa copicceja pitkästä aikaa niin nyt on tullu taas tussailtua. Oon edelleenkin parempi piirtämään oldschool-meiningillä kuin tietokoneella. Tietokoneella piirtäminen ei kyllä maksa mitään… Joka tapauksessa tulipahan skannattua kaikki vaiheet niin laitan ne tähän.
Zarya Overwatchista. Teki mieli piirtää lihaksia.
Itse asiassa piirsin tämän ensin koska jostain syystä halusin piirtää rintakarvoja. Reinhardt Overwatchista.
D.va Overwatchista. Piirsin koska tuli tää pose mieleen.
Joulukalenteriluukkurykelmä 2.
Jaaa rykelmä numero kaksi. Jaoin silleen että ei kommentit häviä.
Joulukalenteriluukkurykelmä 1.
Heitän nää taas tämmösiin rykelmiin niin ei tarvii selata kolmee sivua että näkee vanhoja juttuja ja silleen. Ja näyttää aika tyylikkäältä!
Tadetta taas kerran.
Vähän tännekin näitä töherryksiä.
Vihdoin ostin Overwatchin ku löyty halvalla. Kuvassa Mei, jolla siis itse pelaan eniten.
Brad ja Buddy, päähenkilöt peleistä Lisa: The Painful RPG ja jatko-osasta Lisa: The Joyful. Pelit sijoittuvat post-apocalyptiseen maailmaan josta on kadonnut naiset, ja kaikki on päin persettä koska mitäpä miehet saisivat aikaiseksi. Ja tietenkin suurin osa ihmisistä käyttää huumetta nimeltä Joy, joka muuttaa käyttäjänsä lopulta mutantiksi ja silleen. Ja alempana oleva Buddy on maailman ainut nainen, joka rökittää kaikki. Ja tässä pelissä käytetään rahayksikkönä pornolehtiä, koska mikäpä olisi arvokkaampaa.
Kosaku Kawajiri ja Jotaro Kujo JoJo:sta. Leikin näissä vähän fine linereillä ja line paintereillä.
Top 15 Peliäni -haaste #4.
Catherine
Tää on varmasti vaikein ja masokistisin peli tällä listalla. Tai no en tiiä tavallaan Shin Megami Tensei: Nocturne ja Digital Devil Saga 2 on vaikeempia mutta jos jaksaa vaan kehittää ukkoja niin kyllä pärjää, mutta tämä pelipä onkin tarinapainotteinen puzzle-peli.
Catherinessä päähenkilönä on Vincent, kolmikymppinen vähän nahjusmainen mies joka on ollut parisuhteessa jo monta vuotta tyttöystävänsä Katherinen kanssa mutta ei halua mennä naimisiin eikä edetä suhteessa enää sen pidemmälle vaan mielummin käy joka ilta baarissa kavereittensa kanssa. Kaupungissa on alkanut tapahtumaan outoja kuolemia missä uhreina on aina suhteessa olleet miehet jotka ovat kuolleet nukkuessaan erittäin kärsineen näköisinä. Eräänä iltana kun Vincent on jäänyt baariin yksin juomaan, hän kohtaa blondin nuoren naisen nimeltä Catherine. Sitten tuleekin pelin eka kenttä kun Vincent näkee unta että hyppii ja työntelee palikoita edetäkseen ylöspäin ja joka puolella on lampaita jotka puhuvat ja kaikki on ahdistavaa. Sitten Vincent herääkin sängystään aamulla ja huomaa että hänen vieressään nukkuu Catherine. Katherine soittaa ja haluaa tavata ja kaiken häsellyksen jälkeen Vincent saa tietää että Katherine on raskaana.
Catherinen juoni siis etenee Vincentin yrittäessä päättää Katherinen ja Catherinen välillä ja aina öisin hän näkee unta palikoista ja kenttä heijastaa edellisen päivän tapahtumia. Pelissä siis pelattava osuus koostuu siitä että on erilaisia palikoita joiden päällä pompitaan ja niiden päältä juostaan ja yritetään kiivetä koko ajan ylemmäs ennenkuin palikkatorni hajoaa alta. Aina kenttien välissä tuleekin sitten kysymyksiä kuten ”ottaisitko vanhemman vai nuoremman kumppanin” tai ”olisiko oikein seurustella robotin kanssa” yms. joihin vastaamalla vaikutetaan pelin loppuratkaisuun koska kaikki valinnat näkyvät mittarissa mikä käyttää että kuinka ”hyvä” tai ”huono” ihminen on (siinä mielessä että pitääkö pettämistä harmittomana ja onko uskollisuus tarpeellista).
Mielestäni Catherine on mestarillinen taidonnäyte siitä että pelin tarina ja mekaniikat ei millään muulla välittyisi pelaajalle/katsojalle muutakuin pelin kautta. Ei tätä millään saisi muunnettua järkevästi animaatioksi taikka elokuvaksi tai sarjakuvaksi. Peli on addiktoiva ja vaikea. Meinasin menettää järkeni kun aikoinaan pelasin tätä ekaa kertaa. Tein samaan aikaan ensimmäistä animaatiotani aivot kiehuen yli ja lipuvan mössönä korvista ulos lähes joka päivä ja aina illalla sitten pelasin tätä ja tuskailin sen vaikeutta ja näin unta palikoista ja palikkojen siirtelystä. Vaikka palikkojen siirtely ja niiden päälle kiipeily voi kuulostaa yksinkertaiselta niin tähänkin on tekniikoita aivan mieletön määrä! Lisäksi aina kenttien lopuksi tulee joku lopari-örkki kuten vauva jolla on moottorisaha silmässä tai jättiläispylly jolla on silmät ja kieli peräreiässä ja nämä sitten jahtaavat siinä samalla niin yritäpä siinä miettiä! Tarina oli mahtava, nauroin ja jännitin ja olin ihan täysillä mukana koko ajan! Sitten lopulta sain vielä hyvän lopunkin, ainakin kun vertaa suurimpaan osaan muista yhteensä yhdeksästä lopusta. Sitten vuoden päästä olin että ”hei, tekeepä mieli pelata tätä ältsin vaikeeta peliä vielä vaikeemmalla” ja sitten alotin pelin HARDilla ja olin aivan kusessa. Mutta menin silti sen läpi. Ja sain vielä paremman lopun. Että joo, tämä peli tekee täydellisesti sen mitä se aikookin ja suosittelen kaikille jotka suinkaan uskovat omiin kykyihinsä.