Aihearkisto: Top 15 Peliä-Haaste

Top 15 Peliäni -haaste #1.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Mother 3.

mother3030Pakko laittaa tään pelin mainos heti alkuun, koska se on aika osuva. Niitä on yhteensä viisi ja kaikki löytyy youtubesta, kannattaa kattoo.

Huhhuh. Viimein sain tämänkin listan tehtyä. Ei mennyt kuin melkein kaks vuotta. Olen pahoillani. MUTTA.

Mother kolmosta ei siis ole koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, mutta yksi urhea fani-ryhmä käänsi koko pelin ja latasi käännöksen nettiin niin että jos lataa emulaattorin ja fani-patchin niin peliä voi pelata englanniksi, niinkuin minä tein. Pelin aiempi osa on siis nimeltään Earthbound (Mother 2 Japanissa). En ollut pelannut peliä kokonaan koska se oli aika vaikea enkä vielä siihen aikaan malttanut pelata pelejä tietokoneella. Sitten törmäsin tähän kun pelin päähenkilö Lucas tuli pelattavaksi Super Smash Bros. Brawliin, ja veli latas tämän ja piti sitten kokeilla. Sitten se olikin menoa.

Pelin tapahtumapaikkana on saari nimeltään Nowhere Island, missä sijaitsee kylä jonka ympärillä pelin tapahtumat pyörivät. Kylässä kaikki on hyvin, ihmiset eivät käytä rahaa vaan antavat toisilleen tavaraa jos toinen sitä tarvitsee ja kaikki ovat ystävällisiä. Alussa Lucas on kaksoisveljensä Clausin ja äitinsä Hinawan kanssa vaarinsa luona käymässä kaukana kotoa. Kaikki on kivaa ja hauskaa ja pelistä saa vaikutelman että mitä tässä voi tapahtua kun kaikki on näin hyvin? Sitten hypätäänkin perheen isän Flintin saappaisiin, ja pelin kahdeksasta osasta ensimmäisessä ohjataan Flintiä. Flint pyydetään mukaan auttamaan eräs talo metsän keskellä on syttynyt palamaan. Pelastettuaan talon asukkaat, Flint saa kuulla että Lucas, Claus ja Hinawa olivat juuri tulossa takaisin kotiin myrskyn yllättäessä. Claus ja Lucas ovat nuotion ääressä lämmittelemässä, kun yksi kylän asukas kertoo Flintille uutiset. Tässä tulee esille minkälaisesta pelistä on kyse. Pelissä joko itkee tai nauraa. Mies kertoo että ”kerron nyt hyvät ja huonot uutiset: hyvä uutinen on että tästä jättiläismäisestä hampaasta saa hyvän puukon. Huono uutinen on että se oli lävistänyt vaimosi sydämen.” Flint menee sekaisin ja vetää nuotiosta puun jolla alkaa huitoa muita, ja hänet tyrmätään. Seuraavana aamuna hän herää kylän putkasta, jota ei vielä tähän mennessä oltu koskaan käytetty. Hypätään Hinawan hautajaisiin, joista Claus lähtee karkuun koska haluaa löytää olennon joka tappoi hänen äitinsä, ja Flint lähtee perään samoilla aikomuksilla mutta myös estämään Clausta.

Pelin neljä päähenkilöä ovat Lucaksen lisäksi Duster, rosvo joka lenkuttaa, Kumatora, saaren ”prinsessa” ja rämäpää sekä Boney, Lucaksen koira. Pelin edetessä Lucaksen tehtävä on estää Pigmask Armyä nostamasta seitsemää neulaa jotka herättävät saaren alla asuvan lohikäärmeen joka voi toteuttaa yhden toivomuksen. Tarina on kyllä paljon moniulotteisempi kuin näin yhteen lauseeseen tiivistettynä, mutta en ala spoilaamaan mitään. Joka tapauksessa peli tosiaankin keikkuu itkun ja naurun rajamaastossa. Peli pyörii siis perinteiseen RPG-tyyliin (yllätys yllätys) mutta vihollisiin kuuluu kaikkea sellaista että pelkkä nimi naurattaa. Sitten tapahtuu asioita ja surettaa. Pelasin tämän pelin joskus lukiossa, ja minusta tuntuu että minun henkinen avautuminen tapahtui kun pelasin tämän pelin. En ollut aiemmin koskaan itkenyt tai surrut mitään peliä pelatessa. En muista että olisin tässäkään niinkään ihan itkenyt, koska en muista milloin olisin viimeksi itkenyt ihan oikeasti, mutta on kyllä ollut silmät punaset.

En oikein tiedä mitä kaikkea voisin tästä kertoa ilman että alkaisin jaarittelemaan, mutta pelin loppuosa on erittäin liikuttava. Joskus eksyn katsomaan youtubesta pelin viimeisen tappelun, ja olen kyllä ollut joka kerta kyynelissä. Joskus luin pelin tekijän haastattelun ja hän kertoi miten oli käsikirjoittajan kanssa lukittautunut kahdestaan huoneeseen niin pitkäksi aikaa kirjoittaisivat loppukohtauksen valmiiksi, ja he molemmat vain itkivät. Joo, peli on aika vaikea saada jos ei osaa asentaa emulaattoria tai etsiä oikeita sivustoja, joten kannattaa edes katsoa youtubesta tai jostain pelin playthrough (koska on aika hauska katsoa miten ihmiset eivät ole tienneet mitenkä hiton surullinen tämä peli on ja ovat alkaneet itkeä facecamiinsa). Se on sen arvoinen. Peli ei ehkä ole pelattavuudeltaan täydellinen, mutta tarina on semmoinen mikä kannattaa kokea. Sen jos kokee niin ei ole enää sama ihminen kuin aiemmin.

Tämä lista oli tässä. Kyllä tätä tehdessä ehkä olisin muutaman muutoksen tehnyt, mutta listat on listoja eikä niitä kannata ottaa liian tosissaan. Saatan joskus tehdä lisää tällaisia merkintöjä ihan vaan koska on hauska selittää peleistä kaikkea mitä mieleen tulee. Mitään sarjiksia en ala näistä tekemään, niistähän tulis jotain sata sivusia eepoksia. Mutta peli-aiheet ei tästä blogista häviä.

Top 15 Peliäni -haaste #2.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Legend of Zelda: Wind Waker.

windwaker031

Kakkosen ja ykkösen olisin voinut laittaa jaetulle ykkös-sijallekin, koska molemmat pelit on minulle tärkeitä, mutta joskus ajattelin että ”lempipelini on ”—-” ja sillä sipuli”. Eli tämä on kakkosena ihan vaan sen takia, mutta on se silti tavallaan ykkönen.

Wind waker on siis kaikista maailman zelda-peleistä minun lempparini. Olin kyllä pelannut aiemmin muitakin, mutta tämä oli se semmoinen mikä kolahti. Itse asiassa siihen miksi pidän tästä pelistä niin paljon liittyy eräs muisto lapsuudesta ja nykyisyydestä. Viidennellä luokalla olin musiikkiluokalla, ja meillä oli viikonloppu-soittaleiri. Lauantaina sattui olemaan synttärini ja olin pyytänyt synttärilahjaksi tätä peliä. Kun lähdin kotia kohti, oli täydellinen aurinkoinen talvipäivä. Kotiin päästyäni kaikki sukulaiset olivat käymässä ja sain tämän pelin lahjaksi isältä. Muistan että pelotti pelata koska en ollut koskaan pelannut aiemmin mitään 3d-peliä, ja olinkin tosi huono. Taisin vielä alkaa pelaamaan kesken juhlien enkä muista mitä silloin muuta edes tapahtui kun että pelasin (hähäh). Mutta olin koukussa ja pelasin ala-asteen aikana pelin läpi useita kertoja. Tasan kymmenen vuotta myöhemmin peli julkaistiin HD-remakena Wii U:lle (alkuperäinen siis Gamecubella) ja ajattelin että ”meh, mulla on se jo cubella en osta uuestaan”. Sitten synttärit yllätti ja käytiin kavereitten kanssa Gamestopissa, ja siellä minä sen näin. Ylä-hyllyllä komeili limited edition-pakkaus missä tuli sekä peli että figuuri. Katselin sitä hetken, ja sitten tajusin että sain sen pelin lahjaksi TASAN kymmenen vuotta sitten synttäreinäni. Meinasi tulla vedet silmiin kun menin kassalle. Kun pääsin peliä vihdoin pelaamaan niin sitten ne vedet tuli silmiin.

Peli alkaa kun päähenkilö Link herää siskonsa herätykseen, koska Linkillä on syntymäpäivä (voi olla syy miksi pienenä tämä kolahti kun oli omat menossa ympärillä). Sitten tapahtuu kaikenlaista ja lopulta jättiläislintu tulee ja kidnappaa Linkin siskon. Link lähtee merirosvojen avustuksella pelastamaan siskoaan, mutta epäonnistuu surkeasti ja päätyy tapaamaan puhuvan veneen joka pystyy auttamaan jos Link auttaa häntä etsimään kolme helmeä jotka on suojeltuina ympäri maita ja mantuja.

Pelin maailma on käytännössä 90% merta, ja kaikki maailman ihmiset asuvat pikkuisilla saarilla. Saarien väliä matkustetaan veneellä, ja matkustamista on todellakin paljon. Tästä on monelta ihmiseltä tullut paljon valitusta, mutta itseäni se ei koskaan ole haitannut. Merestä löytyy vaikka mitä kiinnostavaa saarien väleillä, kuten sukellusveneitä ja jättiläismustekaloja ja tähystystorneja mistä löytyy örkkejä ja aarteita. Joku on sanonut että kaikista zelda-peleistä juuri Wind waker on se missä tuntee eniten olevansa seikkailulla, ja olen samaa mieltä. HD-remakessa itse asiassa pystyi saamaan purjeen mikä nopeuttaa veneen liikkumista jotain kolme kertaa, mutta kun pelasin remakea ekan kerran niin en edes muistanut hakea sitä koska olin niin innoissani. Mutta eniten tässä pelissä tykkään nykyään siitä että minkälainen kasvutarina Linkillä on. Alussa hän on vain poika joka elelee rauhassa mummonsa ja siskonsa kanssa saarella kaukana kaikesta, kunnes joutuu tilanteeseen jossa hänen täytyy näyttää rohkeutensa ja pelastaa siskonsa vaikka ei tiedä miten. Spoilerina tämä puhuva vene jonka Link löytää aikoo käyttää Linkiä kukistamaan Ganonin (joka on useimpien zelda-pelien pääpahis), ja kun veneeltä kysytään jossain vaiheessa että onko Link valittu sankari tähän hommaan, hän vastaa että ei ole. Pelin edetessä Link kasvaa omilla teoillaan täksi sankariksi. Hänellä ei ollut kohtalonaan olla mitään tavallista suurempaa. Mutta hänen täytyi olla että pystyi auttamaan niitä jotka apua tarvitsivat. Ja minusta se on aika inspiroivaa, koska monesti peleissä ja elokuvissa päähenkilöt ovat aina ”valittuja” tai jotain semmoista, mistä tulee sellainen mielikuva että mitä väliä millään päähenkilön tekemisillä on jos kohtalo on hänet valinnut tekemään näin niin eikö se sitten joka tapauksessa tapahdu?

Lisäksi pelin maailma on erittäin kaunis. Merellä seilatessa päivä vaihtuu yöksi ja aurinko laskee ja nousee. Hahmot ovat toisistaan erottuvia ja miellyttäviä. Kuvassa lentävä Medli varsinkin on yksi oma suosikki zelda-pelihahmoistani. Ja tietty musiikit ovat ihan että oh jeah. Joo, tämä peli merkitsee minulle paljon, ja nykyään pelaan sen läpi aina noin vuoden välein. Viimeksi yritin tehdä kaiken mitä vain pystyi, mutta sitten feilasin jossain vaiheessa niin pitää tänä vuonna yrittää uudestaan. Ja näin vielä netistä yhden kohdan mitä en ole ennen aiemmin koskaan tiennyt. Että yllätyksiä löytyy vielä reilun kymmenenkin vuoden jälkeen! Peli on ihan 10/10 ja sydämiä, pelatkaa jos vaan suinkin pystytte.

Top 15 Peliäni -haaste #3.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Shin Megami Tensei: Persona 4.

persona4022

En oo ikuisuuksiin koskenu vesiväreihin niin tuosta kuvasta nyt tuli mitä tuli. Ja brush penistä on loppunu mustepatruunat jo aikoja sitten niin käytän jotain ihmeen halpisvastaavaa niin se lähti leviämään ja silleen MUTTA.

Ensimmäinen kosketukseni Shin Megami Tensei-pelisarjaan tuli tämän pelin kautta. Olin lukion viimesellä ja lukuloman koittaessa ennen kirjoituksia näin juttua tästä pelistä netissä (tästä ja Persona 3:sta). Sitten menin divariin ja siellähän ne molemmat oli vierekkäin. Mietin että olisin ostanut kolmosen koska tietty aiempi osa pitäisi pelata ensin, mutta tässä tuli soundtrack mukana joten ostin sitten tään. Ja kyllä kannatti koska jammailen näitä musiikkeja edelleenkin aina autossa jos ajelen jonnekin.

Peli lähtee käyntiin kun päähenkilö (joka on pelaaja itse vaikka näyttääkin tommoselta pottatukalta) muuttaa vuodeksi Japanin maaseudulle kaupungista setänsä luokse asumaan. Kylässä ei ikinä tapahdu mitään, mutta juuri silloin sattuu tapahtumaan pari murhaa ja mukkelis makkelis näitä aletaan selvittämään koska toinen murhattu on/oli päähenkilön uuden kaverin ihastus. Samaan aikaan kaupungissa kiertää huhu että jos katsoo pimeätä telkkaria vesisateella ja kello lyö kaksitoista niin näkee sielunkumppaninsa. Näinhän asia ei ole, vaan telkkarissa näkee seuraavan murhaajan uhrin. Ja outojen sattumusten kautta päähenkilöryhmä oppii menemään television sisälle missä on toinen maailma täynnä sumua ja örkkejä. Selviää että murhaaja heittää kidnappaamansa henkilöt television sisäiseen maailmaan ja kun oikeassa maailmassa on sumuista, television sisällä ei ole ja sisällä olevat örkit tulevat hurjiksi ja tappavat kaikki ketä löytävät. Päähenkilöiden täytyy siis pelastaa kaikki kidnapatut ihmiset television sisältä ennen seuraavaa sumuista päivää.

Peli on siis tavallaan RPG/SIM-pelien hybridi. Television sisällä mennään hakkaamaan örkkejä ja tutkimaan paikkoja, mutta oikeassa maailmassa käydään koulua ja tavataan ihmisiä. Pelissä täytyy siis hoitaa Social Linkejä, eli hengata tiettyjen ihmisten kanssa joiden kanssa luoda suhteita ja näin tulla vahvemmaksi televisiomaailmassa. Social linkit erotetaan Tarot-korttien mukaan, eli linkkejä on yhteensä 23 (joista 20 taitaa olla sellaisia joiden kehittäminen on pelaajan itsensä varassa).

Mikä minua tässä pelissä niin kiinnostaa ja innostaa on sen syvällisyys. Lähestulkoon kaikkeen löytyy jokin merkitys ja mikään elementti ei tunnu turhalta. Esimerkiksi kun joku kidnapattu henkilö joutuu televisiomaailmaan, hänen alitajuntansa ja ”pimeä puolensa” luo itselleen oman todellisuuden ympärilleen. Esim. yksi lempihahmoistani Kanji on kovis jolla on mainetta siitä että hän on piessyt moottoripyöräjengin, mutta joutuessaan televisiomaailmaan hänen ympärilleen rakentuu ”men-only” sauna ja hänen varjonsa (shadow-self, Jungin termistöä) esiintyy homppelihtavana versiona hänestä itsestään ja selviää että Kanji ei ole oikesti mikään kovis vaan pitää roolia yllä koska ei uskalla olla oma itsensä koska oikeasti hän tykkää neulomisesta ja virkkaamisesta ynnä muusta epämiehekkäästä. Ja itse televisiomaailma idea on tosi jännä, koska ”ihminen näkee sen mitä haluaa nähdä ja kuulee mitä haluaa kuulla”. Eihän kukaan katso telkkarista muutakuin sellaisia ohjelmia kun mistä tykkää. Ja miten jokainen hahmo on rakennettu oman tarot-arcanansa tyypillisten piirteitten ympärille. Ja kaikkea muuta mahdollista mitä en rupea spoilaamaan. Paitsi että loppupuolella kun aletaan kunnolla selvittämään murhaajan henkilöllisyyttä niin paskaa lentää tuulettimeen ja sitten tuli yksi kohta missä tuli ratkaiseva vaihe pelissä ja piti tehdä valintoja ja tein väärät valinnat ja sitten tuli huono loppu ja soi masentavat musiikit ja sitten menin nukkumaan ja oli niin huono olo etten saanut unta ja ääh. Sitten otin savelta seuraavana päivänä ja sitten olin että MITÄH ja sitten tapahtui kaikkea ja olin taas että MMMMITÄHHH. Edelleenkään en spoilaa mitään (köh köh).

Itselleni tämä peli iski kuin tuhat salamaa. Olin ihan koukussa ties kuinka kauan. Ja vaikka peli kestikin jotain 80 tuntia mennä läpi niin taisin pelata saman tien uudestaan. Lisäksi aloin näkemään omia tuttavuuksiani Social linkkeinä ja mietin että millä tasolla olen ja hnnnggg. Niin ja täysin sairas suhteeni Chiehen syntyi siinä samalla (joka on näkynyt blogissani muutaman kerran, viimeisimpänä tuossa kuvassa tuolla). Pelissä kun pystyy alkaa seurustelemaan niin joka kerralla olen ruvennut Chien kanssa olemaan (paitsi ekan kerran jälkeen kolmella seuraavalla pelikerralla olen kyllä iskenyt kaikki muutkin naiset mitä pystyy koska sain tietää että siitä ei tule mitään sakkoja). Olen myös katsonut pelistä tehdyn animen neljä kertaa. Suosittelen siis kaikille ja jokaikiselle tätä peliä. Alkuperäinen on pleikkari kakkoselle ja remake PSVitalle. Lopuksi heitän tähän vielä kappaleen jonka perusteella ostin koko pelin. Ja kyllä kannatti.

Top 15 Peliäni -haaste #4.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Catherine

catherine036 copy

Tää on varmasti vaikein ja masokistisin peli tällä listalla. Tai no en tiiä tavallaan Shin Megami Tensei: Nocturne ja Digital Devil Saga 2 on vaikeempia mutta jos jaksaa vaan kehittää ukkoja niin kyllä pärjää, mutta tämä pelipä onkin tarinapainotteinen puzzle-peli.

Catherinessä päähenkilönä on Vincent, kolmikymppinen vähän nahjusmainen mies joka on ollut parisuhteessa jo monta vuotta tyttöystävänsä Katherinen kanssa mutta ei halua mennä naimisiin eikä edetä suhteessa enää sen pidemmälle vaan mielummin käy joka ilta baarissa kavereittensa kanssa. Kaupungissa on alkanut tapahtumaan outoja kuolemia missä uhreina on aina suhteessa olleet miehet jotka ovat kuolleet nukkuessaan erittäin kärsineen näköisinä. Eräänä iltana kun Vincent on jäänyt baariin yksin juomaan, hän kohtaa blondin nuoren naisen nimeltä Catherine. Sitten tuleekin pelin eka kenttä kun Vincent näkee unta että hyppii ja työntelee palikoita edetäkseen ylöspäin ja joka puolella on lampaita jotka puhuvat ja kaikki on ahdistavaa. Sitten Vincent herääkin sängystään aamulla ja huomaa että hänen vieressään nukkuu Catherine. Katherine soittaa ja haluaa tavata ja kaiken häsellyksen jälkeen Vincent saa tietää että Katherine on raskaana.

Catherinen juoni siis etenee Vincentin yrittäessä päättää Katherinen ja Catherinen välillä ja aina öisin hän näkee unta palikoista ja kenttä heijastaa edellisen päivän tapahtumia. Pelissä siis pelattava osuus koostuu siitä että on erilaisia palikoita joiden päällä pompitaan ja niiden päältä juostaan ja yritetään kiivetä koko ajan ylemmäs ennenkuin palikkatorni hajoaa alta. Aina kenttien välissä tuleekin sitten kysymyksiä kuten ”ottaisitko vanhemman vai nuoremman kumppanin” tai ”olisiko oikein seurustella robotin kanssa” yms. joihin vastaamalla vaikutetaan pelin loppuratkaisuun koska kaikki valinnat näkyvät mittarissa mikä käyttää että kuinka ”hyvä” tai ”huono” ihminen on (siinä mielessä että pitääkö pettämistä harmittomana ja onko uskollisuus tarpeellista).

Mielestäni Catherine on mestarillinen taidonnäyte siitä että pelin tarina ja mekaniikat ei millään muulla välittyisi pelaajalle/katsojalle muutakuin pelin kautta. Ei tätä millään saisi muunnettua järkevästi animaatioksi taikka elokuvaksi tai sarjakuvaksi. Peli on addiktoiva ja vaikea. Meinasin menettää järkeni kun aikoinaan pelasin tätä ekaa kertaa. Tein samaan aikaan ensimmäistä animaatiotani aivot kiehuen yli ja lipuvan mössönä korvista ulos lähes joka päivä ja aina illalla sitten pelasin tätä ja tuskailin sen vaikeutta ja näin unta palikoista ja palikkojen siirtelystä. Vaikka palikkojen siirtely ja niiden päälle kiipeily voi kuulostaa yksinkertaiselta niin tähänkin on tekniikoita aivan mieletön määrä! Lisäksi aina kenttien lopuksi tulee joku lopari-örkki kuten vauva jolla on moottorisaha silmässä tai jättiläispylly jolla on silmät ja kieli peräreiässä ja nämä sitten jahtaavat siinä samalla niin yritäpä siinä miettiä! Tarina oli mahtava, nauroin ja jännitin ja olin ihan täysillä mukana koko ajan! Sitten lopulta sain vielä hyvän lopunkin, ainakin kun vertaa suurimpaan osaan muista yhteensä yhdeksästä lopusta. Sitten vuoden päästä olin että ”hei, tekeepä mieli pelata tätä ältsin vaikeeta peliä vielä vaikeemmalla” ja sitten alotin pelin HARDilla ja olin aivan kusessa. Mutta menin silti sen läpi. Ja sain vielä paremman lopun. Että joo, tämä peli tekee täydellisesti sen mitä se aikookin ja suosittelen kaikille jotka suinkaan uskovat omiin kykyihinsä.

Top 15 Peliäni -haaste #5.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Megaman X

megamanx082 copy

Noni nyt on nimittäin nostalgia. Pelasin jossain serkun luona hirmu pienenä ekoja Megaman-pelejä Nes:sillä enkä ollut kovin hyvä ja annoin muitten mennä kaikki vaikeet kohdat ja sitten lopulta päädyin vaan kattomaan vierestä. Sitten toinen serkku sai Snes:sin ja tämän pelin siinä mukana ja ai että me pelattiin sitä. En kyllä edelleenkään ollut kovin hyvä mutta katsoin kun muut pelas ja tykkäsin kuunnella tästä pelistä musiikkeja. Sitten latasin tämän joskus lukiossa Wii:lle ja pääsin ekaa kertaa pelaamaan ihan itse alusta loppuun ja se oli hieno tunne kaikkien niiden vuosien jälkeen. Tämä nyt vaan on semmonen peli että jaksaisin pelata tätä vaikka loppu ikuisuuden jos olis pakko. Tiedän kaikki mahdolliset salarit ja kikat ja taktiikat ulkoa ja siltikin tätä on aina ihan yhtä hauska pelata. Ja vaikka tykkäänkin enemmän juonellisista peleistä niin ”olet hyvis-robotti jonka täytyy tuhota pahis-robotit” toimii tässä täydellisesti. Ja onhan tästä tietty seittemän jatko-osaa lisää mutta kyllä tässä ykkösessä on sitä semmosta nostalgiaa mitä ei muut pysty syrjäyttämään.

PS. Oon menny tämän pelkällä perus-pyssyllä kerran ja se oli aika masokistista puuhaa. Mutta menisin uudestaankin jos vaan joku uhkailis tarpeeks.

Top 15 Peliäni -haaste #6

Julkaistu , kirjoittanut
2

Okami

okami081 copy

Hui saakeli viimeks tehny tätäkin helmikuussa. No nyt on taas uutta pontia tehä tää loppuun kun vaan en ala liian mahtipontiseks (ja itsekriittiseks) näitten kuvien kanssa.

Noniin itse pelistä: Okami on kaunis peli. Peli muistuttaa tyyliltään vanhoja japanilaisia kalligrafia-kuvia ja tätä on tarkoitettukin koska peli yhdistelee laidasta laitaan vanhoja japanilaisia taruja ja myyttejä. Okamin päähenkilönä on siis Okami Amaterasu, joka on siis shinto-mytologian mukaan auringonjumalatar. Okamissa Amaterasu esiintyy sutena joka herää satojen vuosien unilta ja pimeys on tullut takaisin ja kaikki on kurjaa ja näin ja sitten pitää lähteä hakkaamaan kaikki paha mitä Nipponin saarelta löytyy. Mutta enemmän peli keskittyykin hahmoihin joista hekin suurin osa on saanut innoituksensa shinto-mytologian henkilöistä. Esimerkiksi Susano-o ja Prinsessa Kaguya ovat aika isossa roolissa omine tarinoinensa jotka luotsaavat alkuperäisiä mytologian tarinoita.

Jotkut kuvailevat Okamia vain yksinkertaisesti sanomalla että se on huono Zelda-klooni, mutta vaikka väite pitää osittain paikkansa niin huono peli se ei missään nimessä ole. Okamissa juostaan niityillä ja vuoristossa ja taistellaan aina silloin tällöin. Taisteluissa käytetään aseena jotain Amaterasun selässä leijuvaa reliikkiä mutta kohokohtana on Celestial Brush-tekniikat. Näillä voi siis piirtää kuvaruutuun jonkin kuvion millä voi sitten luoda tulta, salamoita, pommeja tai vaikka auringonnousun. Hienointa minusta tässä pelissä nimenomaan on se miten kaiken luonnon rappeutumisen ja kurjuuden saa korjattua ihan itse. Jos matkalta löytyy kuihtunut puu niin piirtää ympyrän sen päälle niin se rupeaa taas kukkimaan, tai jos ei halua matkata ulkona yöllä niin tekee auringon taivaalle.

Ostin tämän pelin aikoinaan Lontoosta Harrod’s:ista ja kun pääsin pelaamaan sitä niin en hirveämmin innostunut ja jätin pelin kauaksi aikaa sikseen. Sitten muutama kuukausi myöhemmin ajattelin että pitää tälle antaa vielä mahdollisuus ja hyvä että annoin! Kaikki oli niin värikästä ja hienoa ja ulkona juokseminen samalla kun perään kasvaa kukkia oli niin hienoa! Ja juoni todellakin sai minut haluamaan lisää koko ajan! Pelin kohokohtana oli varsinkin viimeinen taistelu jossa soi taustalla yllä oleva musiikki. Kappale ja kohtaus jossa se soi inspiroi minua jaksamaan kun elin vähän masentavampaa kautta lukiossa. Kohtauksessa kaikki toivo näyttää olevan menetetty kun Amaterasun voimat eivät riitä viimeistä pahista vastaan, mutta sitten kaikki ihmiset joita on matkalla tavannut saavat tietää että tämä heidän tapaamansa susi olikin jumalatar ja hän oli se joka teki kaikki ihmeet. Ihmiset yhdistävät rukouksensa ja uskovat jälleen Amaterasuun joka näyttää todellisen olemuksensa ja sitten alkaa taistelu ja tämä soi taustalla ja mmmmmmmm! Sitten minä itsekin aina kuuntelin tätä ja ajattelin että ”en voi antaa periksi hnngggg!!”.

Mutta joo, kaunis ja kaikella rakkaudella tehty peli. Pelatkaa ihmeessä. Sopii kaikille. Itse opin paljon japanin mytologiasta ja taruista tätä pelatessa ja nykyään on hauska nähdä miten paljon nykyäänkin muissa peleissä ja animeissa ja elokuvissa käytetään samanlaisia viittauksia näihin mytologioihin. Ten outta ten.

Top 15 Peliäni -haaste #7

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Final Fantasy IX

ff9vivi0082Juu empä oo muistanu taas tätä jatkaa jostain syystä enkä oo väritelly vesiväreillä aikoihin niin aattelin että nyt ois hyvä aika jatkaa molempia.

Jos katsoo listan aiempia ehokkaita niin voi huomata että tykkään RPG:eistä, joten ei ihmekkään jos joku Final Fantasy tänne päätyi. Oma ensimmäinen Final Fantasyni oli muistaakseni vitonen, mitä en päässyt kovin pitkälle kun oli vaikea. Sitten kokeilin 1-3 mutta ne nyt oli mitä oli enkä jaksanu kiinnostua. Sitten lopulta päädyin neloseen mikä olikin hyvä ja tykkäsin mutta en koskaan päässyt sitä läpi. Sitten kuulin puhetta seiskasta mutta en koskaan päässyt näkemään sitä livenä missään. Mutta yksi kesä menin serkkujen luokse ja siellä oli tämä peli, ja olin heti ihan myyty. Kaikki musiikista hahmoihin ja ympäristöön oli jotain mitä en ikinä aiemmin ollut nähnyt missään pelissä.

Pelin tarina käynnistyy kun rosvojoukko johon päähenkilö kuuluu on lähdössä kidnappaamaan prinsessaa. Kaiken häslingin keskellä paljastuukin että prinsessa haluaa tulla kidnapatuksi koska kuningatar aikoo ruveta sotimaan ja tämä pitää estää. Juoni alkaa aika simppelinä mutta tämä luokin hyvän pohjan hahmojen kehitykselle johon pelissä on panostettu erinomaisesti. Esimerkiksi prinsessan henkivartija Steiner on pelin alussa vain työnarkomaani äkäinen ritari joka haluaa palauttaa prinsessan takaisin kuningattaren luo jotta kaikki palautuisi ennalleen, mutta pelin edetessä alkaa epäilemään että kenen puolesta hänen täytyykään taistella. Ja kuvassa näkyykin ehkä pelin tunnetuin hahmo Vivi, jonka hahmokehitys käy läpi olemassaolon tarkoituksen, mitä on eläminen ja mitä on kuolema.

Omasta mielestäni tämä peli on yksi parhaiten suunniteltuja kokonaisuuksia mitä olen nähnyt missään pelissä tai elokuvassa tai vastaavassa. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa, sivuhahmoja myöten. Samoissa kaupungeissa käydään monta kertaa ja aina löytyy jotain uutta ja sivuhahmot sanovat uusia asioita. Tyyliltään tyykkään pelissä siitä että edellisten Final Fantasyjen tapaan hahmot eivät ole missään nimessä realistisia ja anthromorfisia hahmoja löytyy pelistä pilvin pimein. Kahdeksasta hahmosta, joita pelissä mukaan tulee, vain kaksi on ihmisiä. Jotkut eivät tykkää pelistä juuri sen takia, itse taas ajattelen päinvastoin. Itselleni kun persoonallinen ilme ja hahmot ovat kaikki kaikessa, tämä peli jätti jälkensä minuun pienenä ja varmaan asettikin tiettyjä oletuksia minkälainen hyvän pelin täytyy olla. Ja tietty tässä pelissä on niin monta hienoa kohtausta sekä hahmojen välillä että pääpahista vastaan että ei voi sormilla laskea.

Muutama vuosi sitten ostin tämän fyysisenä netistä kun oli vihdoin pelikone millä pelata, ja voi että oli nostalgiakakkulat huurussa! Tietty huomasin että muutamassa kohti oli parantamisen varaa eikä peli suinkaan täydellinen ole, mutta kyllä en voi kylliksi tätä kehua.

Top 15 Peliäni -haaste #8

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Shin Megami Tensei III :Nocturne aka SMT: Lucifer’s Call

IMG_20150415_134357-2Luonnostelen nää kuvat aina n. etusormi x peukalo kokoiselle ruudulle.

IMG_20150415_134405-2Argh inhoon perspektiivi-juttuja ja viivottimen käyttöö mutta kai se joskus pitää päästä siitäkin inhosta eroon.

IMG_20150415_155227-2Ja hienosti hahmot äkkiseltään piirrettynä vihkoon ku ei oo konetta lähellä. Ja perspektiivi varmaan heittää vähän mutta IHAN SAMA.

IMG_20150415_161134-2Ja taas pientä nippeli-piirtojälkee…

IMG_20150416_155335-2Noni jos tää nyt näyttäis paremmalta ku vähän värittää.

IMG_20150416_175724-2Melkeinnn….

IMG_20150417_155828-2Melkeeeiinnnn….

IMG_20150417_162117-2Noniin joo saa luvan kelvata.

nocturne157https://www.youtube.com/watch?v=QjOo3gVFusE

Tuo mainos tiivistää aika hyvin pelin tunnelman. Kaikki ovat kuolleet. Maailma on tuhoutunut. Kaikkialla on verenhimoisia demoneita. Ja sinä yksin tässä maailmassa.

https://www.youtube.com/watch?v=smYGPN2lBo8

Peli alkaa sillä että päähenkilö (joka ei osaa puhua eli pelaaja itse on tämä) ja hänen kaksi kaveriaan lähtevät tapaamaan opettajaansa sairaalaan Tokiossa. Sairaalassa ei kuitenkaan ole ketään ja opettajakin on kateissa. Kuitenkin päähenkilö löytää erään miehen joka aikoo tappaa tämän mutta opettaja tulee paikalle ja estää. Sitten mennäänkin sairaalan katolle missä opettaja kertoo että äsköinen mies tuhoaa maailman ja tekee uuden paremman maailman nykyisen tilalle. Sitten tuleekin välivideo missä maailma tuhoutuu.

Päähenkilö herää ja näkee blondi-tukkaisen pojan ja vanhan mustiin pukeutuneen naisen. Poika päättää antaa päähenkilölle ”mahdollisuuden” ja tiputtaa erittäin inhottavan toukan tämän silmään mikä erittäin graafisesti pureutuu tämän sisälle. Seuraavan kerran kun päähenkilö herää, hänellä on hienot tatuoinnit ja hän on muuttunut puoliksi demoniksi, eli hänestä on tullut Demi-Fiend. Sitten seikkaillaankin hylätyssä sairaalassa ja yritetään ottaa selvää että mitä on tapahtunut ja onko opettaja ja kaverit elossa.

Tässä pelissä on hyvin,HYVIN tiivis tunnelma. Post-apocalyptisen Tokion tunnelma on niin synkkä ja pelottava kuin vain voi olla. Jos ei vielä tullut selväksi niin peli on siis myös äärimmäisen SYNKKÄ. Muita ihmisiä maailmassa ei ole kuin sinä itse päähenkilönä ja ystäväsi ja opettajasi ja mies joka tuhosi maailman. Ja eräs toimittaja. Apua ei saa mistään eikä keneltäkään ja kaikki pitää tehdä itse. Mutta koska peli on RPG niin tietenkin mukaan saa kavereita joiden kanssa taistella! Paitsi että kaikki joita mukaan saa ovat demoneita. Jotka pitää lahjoa, suostutella tai uhkailla mukaan. Kuka tahansa vihollinen (paitsi bossit) joita vastaan tulee voi rekrytoida mukaan jos siihen pystyy,mikä on yksi hauskimmista mekaniikoista tässä pelissä. Toisaalta myös yksi ärsyttävimmistä koska usein käy niin että puhun jollekkin tosi siistin näköiselle örkille ja se on että ”anna puolet rahoistas niin tuun mukaan” ja sitten annan ja se on vaan et ”no okei mun pitää nyt mennä sori moikka” ja sinne meni rahat. Ja rahaa saa vaan tappelemalla. Ja kun tappelee niin ottaa damagee ja pitää käydä parantamassa. Ja parantaminen maksaa. Ja tämän takia tykkään tästä niin paljon, koska tämä peli ei tosiaankaan ole helppo vaan aivan masokistisen vaikea.

https://www.youtube.com/watch?v=cGcvgxGqEhY

Tarina on niukka mutta erittäin syvällinen. Maailma ei siis olekaan täysin tuhoutunut,vaan siirtynyt ikäänkuin välitilaan, ja tällä hetkellä maailma näyttää ikäänkuin pallon sisäpuolelta jossa Tokio sijaitsee koska siellä tämä aiheutettiin. Maailman keskellä ikäänkuin aurinkona on Kagutsuchi jonka avulla uusi maailma voidaan luoda. Sitten selviää että vain ihminen voi luoda uuden maailman jos tällä on tarpeeksi voimaa kutsua itselleen oma ”jumala” joka vastaa tämän henkilön omaa ihannemaailman käsitystä. Pelin edetessä päähenkilö tapaa silloin tällöin ystäviään jotka ovat aluksi aivan hukassa mutta haluavat selviytyä yksin, ja pelin edetessä he ovat alkaneet voimistua ja ovat löytäneet itsensä matkatessaan yksin. Heille on muodostunut omat ihannemaailman käsityksensä ja tekevät nyt kaikkensa että voivat luoda oman maailman. Tämä oli minusta erittäin pelottavaa. Pelissä ei turhan paljon dialogia tai muuta puhumista ole, ja ne muutamat kerrat kun jompikumpi kaveri tuli vastaan niin olin aina niin iloinen. Mutta sitten he alkoivat puhua siitä miten saastainen paikka edellinen maailma oli ja he ovat viimein saavuttaneet oikean potentiaalinsa. Yhtäkkiä heistäkin on tullut vihollisia. Mutta toisaalta mitä syytä päähenkilöllä itsellään,PELAAJALLA itsellään on tehdä mitään tässä maailmassa? Aikooko hän luoda oman maailman vaiko onko jollain kaverilla sellainen maailmankuva joka vastaa omia odotuksia?

https://www.youtube.com/watch?v=0pwWghrkoig

Pelissä siis on 6 erilaista loppua. Joko voi seurata jompaakumpaa kaveria luomaan heidän maailmansa, seurata miestä joka tuhosi maailman ja tehdä hänenlaisen maailman, jättää maailman sellaisekseen, palauttaa kaiken ennalleen tai sitten tuhota koko universumi. Maailman tuhonnut mies haluaa että uudesta maailmasta tulisi paikka jossa ei olisi tunteita,eli ei voisi syntyä konflikteja koska kaikki olisivat yhtä ja samaa. Yksilöitä eikä tunteita olisi joten kaikki elisivät sulassa sovussa ja rauhassa. Ensimmäinen kaveri (kuvassa jo hiukan demonisempaan suuntaan muuttuneena) haluaa maailman jossa vahvat vallitsevat ja heikot häviävät. Maailma jossa vain vahvin selviää ja heikoilla ei ole mitään arvoa. Toinen kaveri haluaa maailman jossa ihmiset ovat yksilöitä eikä kukaan saa olla toisen kanssa tekemisissä. Maailma jossa ihminen elää omassa subjektiivisessa todellisuudessaan ilman että kukaan ulkopuolinen voi häiritä. Jos pelaaja päättää hylätä kaikki nämä aatteet,hänen luonnollisesti täytyy tappaa heidät että pelaaja saa luotua omanlaisena maailman. Ja kukapa ei haluaisi tappaa kahta parasta ystäväänsä jotka eivät ole enää yhtään sen näköisiä tai tuntuisia mitä he ovat olleet. Pelaaja voi joko jättää maailman siihen muotoon miltä se näyttää tapaamalla Kagutsuchin ilman mitään mielipiteitä uudesta maailmasta jolloin hän on antanut demonipuolensa vallata hänet, tai sitten palauttaa maailma sellaiseksi kuin se oli ja näin toteuttaa hänen opettajansa toive. Tai sitten jos pelaaja on seurannut Luciferin houkutuksia ( kyllä,Lucifer eli itse piru on hahmona tässä pelissä ja useimmissa Shin Megami Tensei-peleissä) ja päättänyt vapauttaa maailman Jumalan tyranniasta, pelaaja voi liittyä Luciferin joukkoihin ja tappaa Kagutsuchin, jolloin maailma tuhoutuu ja jäljelle jää vain pimeys. Ja tällöin seuraa viimeinen taistelu Luciferia vastaan joka testaa päähenkilön voimia että voiko hän haastaa Jumalan tulevassa sodassa tätä vastaan. Ja taistelussa soi tämä musiikki. Yleensä peleissä viimeiset taistelut musiikkeineen ovat mahtipontisia ja hienoja ja näin, mutta ei tämä. Sinä olet omilla valinnoillasi päättänyt tuhota koko universumin ja nyt taistellaan Luciferin kanssa siitä että kumpi on vahvempi. Ja taistelu on pelin vaikein.

https://www.youtube.com/watch?v=yHrQitKjS3I

Tämä peli pisti minut miettimään niin monia asioita. Ensimmäisellä peluu-kerralla tein kaikki valinnat ihan sen mukaan miltä sillä hetkellä tuntui ilman että yritin saada mitään tiettyä loppua, ja sain sitten neutraali-lopun eli ”parhaan” lopun eli palautin maailman ennalleen. Mutta ei se kaikkien mielestä ole ”paras” loppu. Jotkut ihan oikeasti ovat sitä mieltä että yksi näistä kolmesta muusta ihannemaailmasta on se paras mahdollinen. Toisella pelikerralla aloin miettiä ihan tosissani että mitä näistä aatteista kannattaisin. Netissä näkee paljon taistelua siitä että mikä on kaikkien paras näistä ja heillä on ihan päteviä mielipiteitä. Sitten kun viimein löysin oman vastauksen,se pelotti minua aivan tajuttomasti. Sitten pakenin tältä tunteelta ja päätin tuhota koko universumin. Eikä se helpottanut oloni yhtään. Mutta sai minkä lopun sitten tahansa, tämä musiikki soi joka tapauksessa. Koska se loppu mihin sinä päädyit oli sinun omien valintojesi summa.

Top 15 Peliäni- Haaste #9

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pokemon Ruby / Pokemon X

https://www.youtube.com/watch?v=nk6FW6ENfKU&index=14&list=PL6akIKaXBeU2hAqHD77ak3Z7GEfbcaP7I

Oma nyrkkisääntöni: jos et keksi mitä piirtää, piirrä pokemoneja ulkomuistista. Tämä kannattaa varsinkin porukalla koska sitten syntyy tällaisia. Tässä nopeasti huitaistuna Top 15 lempi-pokemonia (ainakin näin äkkiseltään mitä tuli mieleen) .

pkmon152 pkmon153 pkmon154 pkmon155 pkmon156Okei rikoin ehkä jotain sääntöjä kun laitoin kaksi peliä numero ysiksi mutta en osannu valita kumman laitan…niin laitoin molemmat. Pokemon Ruby sen takia että se on itselleni kaikkein nostalgisin vaikka olinkin pelannut aiempia ihan silloin kun pokemon-buumi oli menossa. Mutta vasta tämä kolmannen sukupolven peli iski kunnolla koska siinä oli NIIN paljon enemmän tekemistä kun aiemmissa ja ehdottomasti lempi pokemon designit. Ja luonto-teema oli hieno ja kaikki jajajaja. Mutta toisaalta Pokemon X iski kanssa kuin salamanisku ja kyseistä peliä olen pelannut varmaan enemmän kuin kaikkia muita pokemoneja yhteensä. Koska siinä on VIELÄ ENEMMÄN tekemistä jos vaan jaksaa keksiä. Ja lisäksi siinä on kaikkein realistisinta saada koko pokedex täyteen,niinkuin minä vihdoin viimein sain kaikkien näiden vuosien jälkeen.

https://www.youtube.com/watch?v=d6FOCsgdLG8&list=PL6akIKaXBeU0E-nJ7YNxoNDDi41OXjFoi&index=6

Pokemon X:ssä minuun teki vaikutuksen varsinkin se että verrattuna aikaisempiin peleihin, luonnosta löytyy pokemoneja miljoona kertaa enemmän joten uudelleenpeluuarvo on isompi. Mutta tämän kruunaa pokemon-amie eli simulaattori millä pystyy ”ystävystymään” syvemmin pokemoninsa kanssa syöttämällä niille ruokaa ja leikkimällä yms. Vähän kuin tamagotchit mutta tästä on hyötyä taistelussa ja sen takia omiin tiimiläisiin saa aivan erilaisen otteen. Tämän tietää siitä kun esimerkiksi joskus taistelun alussa saattaa tulla teksti ”____ remembers the time when you met for the first time.” Ja minä olen aina että NIIN MINÄKIN. Ja joskus tulee critical hittejä useammin ja enemmän experienceä. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki taistelu viimeistä vastusta vastaan, eli tietenkin pokemon-championia vastaan.

https://www.youtube.com/watch?v=9O-c2YZTvH4&list=PL6akIKaXBeU0E-nJ7YNxoNDDi41OXjFoi&index=11

Heti ensimmäiseksi musiikki sai minut ihan kananlihalle. En tiennyt mitä odottaa. Luotin tiimiini kaikin puolin, paitsi epäilytti hiukan Exploudini nimeltään Boombox (kuva ylhäällä) koska se oli tiimini heikoin lenkki. Mutta siitä huolimatta hakkasin championin tiimin hänen viimeiseen pokemoniinsa, joka oli Gardevoir (kuva ylhäällä). Omasta tiimistäni elossa ei ollut oikein ketään joka olisi ollut vahva tätä vastaan, ja ajattelin että heitetään vastaan Boombox niin näkee että mitä vastustaja osaa. Sitten se tuli. Ja sitten se muuttui MEGA-GARDEVOIRIKSI. Ja olin että OOOOOOOO SHIIEETTT. Vaihtoehtoinani hyökätä oli Return (tekee sitä enemmän damagea mitä enemmän iskun käyttävä pokemon tykkää minusta) tai Earthquake (tekee vaan vahinkoa) ja käytin jälkimmäistä koska ajattelin että ei se minusta kuitenkaan niin paljoa pidä. Sitten Mega-Gardevoir iski minulta yhellä iskulla enut yli puolen välin. Ja Boombox iski n. kolmas osan hänen enuistaan. Mietin että ”no antaa Boomboxin uhrautua niin saan sitten jonkun muun tilalle” ja käytin huvikseen Returnia. Mega-Gardevoir iski ja näytti siltä että Boombox kuolisi. Mutta sille jäi 1 HP. ”Boombox toughed it out to show its best side to Petuliina!”. Sitten jokin naksahti minussa ja tajusin että olin ollut hirveä kusipää ja olin että UOOORRRRHHHH NÄYTÄ SILLE! Sitten Boombox hyökkäsi ja pisti vihollisen enut punaiselle. Sitten huusin että ”VIELÄ KERRAN BOOMBOX YOU CAN DO IT!!” mutta Mega-Gardevoir kerkesi ensin. Ja iski. ”Boombox toughed it out to show its best side to Petuliina!”. Sitten alkoi valua miehisiä kyyneleitä ja huusin ja Boombox käytti rakkauden voimaa ja voitin championin. Ja olin erittäin liikuttunut.

Ja tämän tarinan takia en voinut jättää X:sää pois vaikka en voinut jättää Rubyä pois. Joten nyt ne on siinä molemmat. Numero 9:nä listalla.

 

Top 15 Peliäni- haaste #10

Julkaistu , kirjoittanut
6

Metroid Prime

https://www.youtube.com/watch?v=Ak_p3Oqov08

IMG_20150404_122821En tykkää tehä näin tarkkaa jälkee mutta vaihtelu virkistää.

IMG_20150404_122843Onneks on Samus-amiibo mallina. Oon huono kattomaan reffi-kuvia.

IMG_20150404_144904Mitähän tästäkin nyt tulee. En oo ennen tehny tämmöstä kuvaa saati sitten värittäny.

metroid149Metroid Prime on ihan syystäkin monen mielestä kaikkien aikojen paras peli. Itse en aluksi oikein tästä innostunut koska FPS-tyyli ei kiinnostanut, mutta ostin sitten kuitenkin ja ihastuin.

Peli alkaa sillä että päähenkilö Samus Aran päätyy Tallon IV -planeetan ympärillä pyörivään alukseen ja tutkii siellä ja sitten räjähtelee paikat ja AAAARRGHHH KARKUUN TÄÄ RÄJÄHTÄÄ 3 MINUUTIN PÄÄSTÄ ja sitten mennään Tallon IV :lle ja seikkaillaan. Pelissä siis laskeudutaan tuntemattomalle planeetalle ja sinä itse olet luultavasti ainut ihminen koko planeetalla. Luultavasti. Koko pelissä ei käydä yhtään keskustelua tai dialogia. Koska olet yksin.

Metroid-pelit ovat kuuluisia siitä että ne luovat aivan täydellisen yksinäisyyden tunteen. Kukaan ei auta eikä ole opastamassa. Kaikki pitää tehdä itse. Ja tässä pelissä tulee eksyttyä paljon. Mutta se ei haittaa koska koko maailma on kiinnostava ja hieno paikka ja eri alueiden tutkiminen on kiinnostavaa ja jännää eikä kovin moni peli pysty luomaan samanlaista tunnelmaa.

Peli on siis äkkiseltään katsottuna First Person Shooter eli mitä kaikki mahdolliset räiskintäpelit nyt yleensä ovatkaan, mutta tässä pelissä ei keskitytä siihen että tapetaan kaikki mikä liikkuu vaan pitää katsella ympärilleen ja miettiä ja tutkiskella. Ja tutkiskelu palkitaan koska peli on täynnä kaikkea semmoista pientä minkä löytämisen eteen pitää tehdä töitä. Ja tietenkin vihollisiakin tulee vastaan ja kaikilla on omat heikkoudet ja tavat millä ne päihitetään ja tietenkin on bossi-tappelut mitkä on toinen toistaan hienompia. Erityisesti nuorempana kun pelasin niin alku ja keskivaihe oli hienoa ja jännää ja haastavaa, mutta sitten pääsin kuuluisalle Phazon Minesille. Phazon siis on myrkkyä mikä tuli meteoriitin mukana planeetalle ja tuhosi siellä eläneen sivilisaation ja nyt tuhoaa pikkuhiljaa koko planeettaa ja pahikset yrittää kaivaa sitä maan uumenista että voi tehä siitä kaikkee häijyä. Koko kaivos on täynnä kaikkein pahimpia vihuja mitä löytyy, musiikki on painostava, save-paikkoja on hyvin rajallisesti ja koko ajan tuntuu siltä että kuolee. Ja sitten tietenkin viimeinen lopari eli itse Metroid Prime (jos joku ei vielä tiedä niin Metroidit ovat semmoisia pieniä tappavia otuksia eikä päähenkilön nimi). Ja voi että huusin ja raivosin kun en pärjännyt koska tätä vastaan piti käyttää kaikki kikat mitä vaan keksi ja löysi ja pystyi ja sitten tuli vielä viimeinen muoto ja waaaaaaaaaaa. Mutta pääsin läpi. Ja alotin samantien uudestaan. Nyt ku pelasin muutama kuukaus sitten koko pelin uudestaan niin ei se ollu niin vaikee. Hmm….

https://www.youtube.com/watch?v=7RWI3-8N_-Y

Tämä peli siis korkkasi top kympin, ja vaikka on erittäin hieno peli niin se on hieno peli pelillisesti, kun taas itse välitän enemmän hahmoista ja juonesta. Mutta upea peli on. Metroid Primeä ei voi koskaan kehua liikaa.