Final Fantasy : Crystal Chronicles
Noniin ihan ekaksi pahoittelen kuvan laatua koska onnistuin tulemaan kipeäksi ja tällä hetkellä oloni on ”ei kinosta” ja silloin ei kannata piirtää mutta halusin saada tämän ekan tehtyä vielä tällä viikolla…JOTEN NYT ASIAAN.
Vaikka tämä olikin erittäin vaikeaa niin rajasin kaikki lempi-pelini viiteentoista parhaaseen,tai oikeastaan joista pidän eniten (tietenkin rajoittaen että yksi peli per pelisarja). Arviontiin liittyvät musiikki, tarina, pelattavuus mutta kaikkein ylimpänä niin sanotusti ”hyvät kohdat” eli kohtaukset mitkä ovat jääneet parhaiten mieleen ja olen sisäistänyt jotain itseeni. Noniinsittenmennääihanoikeestiasiaan.
Muistan erittäin terävästi sen talvisen päivän ala-asteella laskettelupäivän jälkeen kun sain tämän pelin ja olin niiiin innoissani vaikka en tiennyt muuta kuin että se näytti hienolta…ja sitten en osannut pelata ja kusin koko ajan kaiken. Mutta koska olin lapsi ja vielä rautaiset hermot niin pikkuhiljaa aloin oppimaan että mitäs helsvettiä.
Tarinan lähtökohtana on että maailma on täynnä myrkyllistä sumua/kaasua Miasmaa minkä voi käännyttää vain kristallien voimat,ja näinollen siellä missä on isompia kristalleja on myös kaupunkeja ja asutusta. Mutta kristallit eivät pysy voimissaan loputtomiin. Pelin ideana on että luomasi hahmo on oman kyläsi valittu henkilö joka etsii joka vuosi kolme tippaa ”Myrhhiä” ja lähtee tätä hakemaan karavaaninsa kanssa. Ja tätä ainetta tietenkin saa vain yhden tipan per puu joita kasvaa siellä missä Miasmaa on kaikkein eniten ja siellä luonnollisesti on myös kaiken maailman örvelöitä.
Tässä vaiheessa pakko laittaa linkki pelin alkuvideoon, koska siinä tulee pelin fiilis parhaiten esille: https://www.youtube.com/watch?v=8IC5lc9gxZg
Tarina on alussa erittäin simppeli: tee tehtäväsi ja pelastat kyläsi vuodesta toiseen. Musiikki ja maailman yleisilme tuovat hienon tunnelman, mutta itselleni parhaiten on jääneet mieleen kohtaukset joissa tavataan muita matkaajia ja karavaaneja jotka tuovat tarinaan niin paljon lisää sisältöä. Esimerkiksi joskus vastaan saattaa tulla legendaarinen Musta Ritari joka on menettänyt muistinsa ja matkaa vain maailmalla etsien muistojensa viejää. Eräässä kylässä pieni poika harjoittelee aseen käyttöä jotta voisi kostaa samaiselle henkilölle isänsä kuoleman. Lopulta Musta Ritari on hyökännyt erään karavaanin kimppuun raivoissaan, ja poika on äitinsä kanssa paikalla katsomassa. Tilaisuuden tullen poika pääsee iskemään kuolettavasti Ritariin. Sillä hetkellä Ritari viimein saa muistonsa takaisin ja tunnistaa pojan omaksi lapsekseen, mutta ei saa sanottua sitä ääneen ja näin kukaan ei saa tietää että poika tappoi oman isänsä.
https://www.youtube.com/watch?v=N19ojSFaHEM&list=PL5F286D0D14A5E1B0&index=45
Yksi paikka missä pelissä pääsee käymään on kylä jonka karavaani ei koskaan tullut takaisin. Kylän asukkaat odottivat pelastajiaan loppuun saakka kunnes oli liian myöhäistä, ja nyt muut karavaanit käyvät etsimässä Myrrhiä samaisesta paikasta jossa ennen eli ihmisiä. Kylästä voi löytää eräästä puun kolosta kirjeen joka ilmenee rakkauskirjeeksi mutta mitä ei ole luettu koska kylä ehti tuhoutua. Kirjeen voi viedä henkilölle jolle se on tarkoitettu koska samainen henkilö on vielä elossa mutta jo vanha mies. Tätä seuraa se että mies pyytää viemään hänen itsensä kirjoittaman kirjeen ensimmäisen kirjeen lähettäjälle, joka taas on puolestaan jo vanha mummo. Seuraavan kerran kun tuhoutuneeseen kylään menee, tämän samaisen puun juurelta löytyy näiden kahden vanhuksen vierekkäin istuvat ruumiit, käsi kädessä.
https://www.youtube.com/watch?v=mHnlLP4SnAE&list=PL5F286D0D14A5E1B0&index=6
Itse pidän hirveästi tällaisista pienistä sivujuonista, ja tässä pelissä niitä riitti. Kuitenkin ottaessani nostalgia-kakkulat silmiltäni voin sanoa että pelattavuutensa takia en jaksaisi ehkä pelata tätä enää loppuun asti ainakaan ihan heti (koska silloin kun menin läpi niin siinä kesti jotain 20 vuotta pelin sisäistä aikaa). Mutta silti tämäkin taideteos on lähellä sydäntäni tällaisten seikkojen vuoksi. Ja tietenkin kun tarinassa pääsee viimein kliimaksiin ja viimeiseen taisteluun kaiken pahan alkua ja juurta vastaan niin kyllä pärisyttää niin vaan perkeleesti.
PS. Tulipa paljon tekstiä, mutta ois tullu enemmänkin jos tää ei ois SARJAKUVAblogi.