Memory of Light
Viime syksynä koulussa oli pelinteko-kurssi missä pääsin grafiikka-tiimiin. Minun vastuulla oli päähenkilö ja muutama muu hahmo ja toimin tavallaan grafiikka-tiimin päänä, joten dominoin aika paljon pelin yleisilmettä (ja keksin nimen). Saatiin vihdoin pelistä julkaistua demo, joten laitanpa linkkiä tänne ja vähän behind-the-scenes konseptitaidetta.
https://rerunstudios.itch.io/memory-of-light
Tuosta linkistä voi katsoa pelin trailerin, ladata pelin demon ilmaiseksi ja katella some-kanavista miten työskentely eteni ja tumblasta löytyy haastatteluja yms.
Ekana mainosjuliste minkä tein koulun käytävälle. QR-koodin skannaamalla pääsee meijän sivuille (en kyllä muista mihin mutta tais olla facebook).
Päähenkilöstä haluttiin söpö, joten tein hahmosta tytön jossa on vähän fantasia-ja muumi-elementtejä. Pitkään mentiin ihan aikuisella tai nuorella ihmisellä, mutta kun olin vastuussa päähenkilön animoinnista niin ajattelin että hommaa helpottaisi että hahmo olisi pienempi. Ja vaatetus peittää hienosti kädet ja osan jaloista mikä helpotti hommaa entisestään, mutta hiukset jätin pitkäksi ja huivin heilumaan että hahmoon tulee liikkeen tuntua. Värityksen valitsin myös kontrastiksi taustan pimeydelle ja sini-sävyille. Että on tähän ihan ajatusta käytetty.
Koko projekti oli samalla unelmien täyttymys että yhtä helvettiä. Mikään ei oikein mennyt kerralla oikein ja varsinkin animointi oli todella TODELLA tuskallista kun piti opetella käyttämään uutta ohjelmaa ja koko ajan piti muuttaa joko hahmossa tai tiedostotyypissä jotain niin yhden viikon aikana saatoin animoida pelkän kävelyanimaation joka päivä uudestaan. Mutta muuten kyllä menisin tämmöiseen juttuun mukaan uudestaankin. Mielelläni kyllä peli-alalle menisin töihin pidemmäksikin aikaa ;D
Höpinää
Noloo
Tyttöni Pohjois-Karjalaan
Geenit
Ennen jälkeen 5 vuotta
Netissä näkee tietyin väliajoin haasteen missä pitää piirtää uusiks joku kuva jonka on tehny 10 vuotta sitten. En jaksanu alkaa penkomaan mitään niin vanhoja juttuja (ne on niin noloja että ne ansaitsee kyllä ihan oman blogimerkinnän, sit jos joskus ois taas toimiva skanneri) niin löysin viis vuotta sitten piirtämäni hienon kollaasin kaikista cooleista pelihahmoista joista tykkäsin siihen aikaan. No tykkään vieläkin, mutta en ehkä näitä hahmoja valitsisi tällaiseen kuvaan jos nyt piirtäisin. Mutta, tässäpä vanha ja uusi versio.
Omia huomioita: nykyään jaksan ettiä reffi-materiaalia (ennen piirsin hahmoja muistin perusteella, toisaalta ei ollu kätevästi kännykkää millä ois päässy nettiin googlaamaan), osaan piirtää koneella (oishan tään voinu tehä uusiks samoilla välineillä mutta epäilen että ois tullu ihan näin ammattimaista jälkeä), ennen en jaksanut panostaa taustoihin mutta harvemmin jaksan kyllä nykyäänkään, että ehkä jotkin asiat eivät muutu (pikkuhiljaa kyllä oon alkanu opettelemaan taustojen tekoa vähän tasaväriä/gradienttiä monimutkasemmiks että jäis tavaks).
Tämä oli hauska projekti, vaikka olen kyllä tavallaan piirtänyt uusiksi vanhoja omia lemppareita joko tietoisesti tai tiedostamatta. En kuitenkaan oikein harrasta kuvia joissa on monta hahmoa yhtä aikaa niin kylläpä tässä oli hommaa! Jos joku on tällaista miettinyt tehdä itse niin kannattaa kokeilla, huomaa että kyllä sitä on huomaamattaan kehittynyt.
Nykyajan nuoret/vanhukset
Hurja Uus Vuos
Joulukalenteriluukku 24
Groudon Pokemon Ruby/Sapphire/Emerald
Groudon oli ensimmäinen pokemon jonka kehitin 100 leveliseksi, vaikka olin pelannut Rediä ja Silveriä monet kerrat ennen Rubyä. Groudonin design huokuu voimaa ja vastaa hyvin tyypitystä (ground/fire). Rubyssä Groudonilla pystyi helposti sooloamaan pokeliigan ja vaikka Omega Rubyssä sai Primal Groudonin mikä näytti ehkä hiukan kovemmalta, tykkään alkuperäisestä silti enemmän.
Groudon on mulle se kaikkein kovin pokemon. Ääni – vaikuttava, ja pystyn soittamaan sen päässäni käskystä. Taistelussa – hurja, pystyy lataamaan solar beaminkin yhessä vuorossa. Design – paljon on piikkejä ja monimutkainen piirtää, mutta kaikkia elementtejä on sopivasti olematta liikaa ja huokuu raakaa voimaa. 10/10.