Avainsana-arkisto: top 15

Top 15 Peliäni -haaste #1.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Mother 3.

mother3030Pakko laittaa tään pelin mainos heti alkuun, koska se on aika osuva. Niitä on yhteensä viisi ja kaikki löytyy youtubesta, kannattaa kattoo.

Huhhuh. Viimein sain tämänkin listan tehtyä. Ei mennyt kuin melkein kaks vuotta. Olen pahoillani. MUTTA.

Mother kolmosta ei siis ole koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, mutta yksi urhea fani-ryhmä käänsi koko pelin ja latasi käännöksen nettiin niin että jos lataa emulaattorin ja fani-patchin niin peliä voi pelata englanniksi, niinkuin minä tein. Pelin aiempi osa on siis nimeltään Earthbound (Mother 2 Japanissa). En ollut pelannut peliä kokonaan koska se oli aika vaikea enkä vielä siihen aikaan malttanut pelata pelejä tietokoneella. Sitten törmäsin tähän kun pelin päähenkilö Lucas tuli pelattavaksi Super Smash Bros. Brawliin, ja veli latas tämän ja piti sitten kokeilla. Sitten se olikin menoa.

Pelin tapahtumapaikkana on saari nimeltään Nowhere Island, missä sijaitsee kylä jonka ympärillä pelin tapahtumat pyörivät. Kylässä kaikki on hyvin, ihmiset eivät käytä rahaa vaan antavat toisilleen tavaraa jos toinen sitä tarvitsee ja kaikki ovat ystävällisiä. Alussa Lucas on kaksoisveljensä Clausin ja äitinsä Hinawan kanssa vaarinsa luona käymässä kaukana kotoa. Kaikki on kivaa ja hauskaa ja pelistä saa vaikutelman että mitä tässä voi tapahtua kun kaikki on näin hyvin? Sitten hypätäänkin perheen isän Flintin saappaisiin, ja pelin kahdeksasta osasta ensimmäisessä ohjataan Flintiä. Flint pyydetään mukaan auttamaan eräs talo metsän keskellä on syttynyt palamaan. Pelastettuaan talon asukkaat, Flint saa kuulla että Lucas, Claus ja Hinawa olivat juuri tulossa takaisin kotiin myrskyn yllättäessä. Claus ja Lucas ovat nuotion ääressä lämmittelemässä, kun yksi kylän asukas kertoo Flintille uutiset. Tässä tulee esille minkälaisesta pelistä on kyse. Pelissä joko itkee tai nauraa. Mies kertoo että ”kerron nyt hyvät ja huonot uutiset: hyvä uutinen on että tästä jättiläismäisestä hampaasta saa hyvän puukon. Huono uutinen on että se oli lävistänyt vaimosi sydämen.” Flint menee sekaisin ja vetää nuotiosta puun jolla alkaa huitoa muita, ja hänet tyrmätään. Seuraavana aamuna hän herää kylän putkasta, jota ei vielä tähän mennessä oltu koskaan käytetty. Hypätään Hinawan hautajaisiin, joista Claus lähtee karkuun koska haluaa löytää olennon joka tappoi hänen äitinsä, ja Flint lähtee perään samoilla aikomuksilla mutta myös estämään Clausta.

Pelin neljä päähenkilöä ovat Lucaksen lisäksi Duster, rosvo joka lenkuttaa, Kumatora, saaren ”prinsessa” ja rämäpää sekä Boney, Lucaksen koira. Pelin edetessä Lucaksen tehtävä on estää Pigmask Armyä nostamasta seitsemää neulaa jotka herättävät saaren alla asuvan lohikäärmeen joka voi toteuttaa yhden toivomuksen. Tarina on kyllä paljon moniulotteisempi kuin näin yhteen lauseeseen tiivistettynä, mutta en ala spoilaamaan mitään. Joka tapauksessa peli tosiaankin keikkuu itkun ja naurun rajamaastossa. Peli pyörii siis perinteiseen RPG-tyyliin (yllätys yllätys) mutta vihollisiin kuuluu kaikkea sellaista että pelkkä nimi naurattaa. Sitten tapahtuu asioita ja surettaa. Pelasin tämän pelin joskus lukiossa, ja minusta tuntuu että minun henkinen avautuminen tapahtui kun pelasin tämän pelin. En ollut aiemmin koskaan itkenyt tai surrut mitään peliä pelatessa. En muista että olisin tässäkään niinkään ihan itkenyt, koska en muista milloin olisin viimeksi itkenyt ihan oikeasti, mutta on kyllä ollut silmät punaset.

En oikein tiedä mitä kaikkea voisin tästä kertoa ilman että alkaisin jaarittelemaan, mutta pelin loppuosa on erittäin liikuttava. Joskus eksyn katsomaan youtubesta pelin viimeisen tappelun, ja olen kyllä ollut joka kerta kyynelissä. Joskus luin pelin tekijän haastattelun ja hän kertoi miten oli käsikirjoittajan kanssa lukittautunut kahdestaan huoneeseen niin pitkäksi aikaa kirjoittaisivat loppukohtauksen valmiiksi, ja he molemmat vain itkivät. Joo, peli on aika vaikea saada jos ei osaa asentaa emulaattoria tai etsiä oikeita sivustoja, joten kannattaa edes katsoa youtubesta tai jostain pelin playthrough (koska on aika hauska katsoa miten ihmiset eivät ole tienneet mitenkä hiton surullinen tämä peli on ja ovat alkaneet itkeä facecamiinsa). Se on sen arvoinen. Peli ei ehkä ole pelattavuudeltaan täydellinen, mutta tarina on semmoinen mikä kannattaa kokea. Sen jos kokee niin ei ole enää sama ihminen kuin aiemmin.

Tämä lista oli tässä. Kyllä tätä tehdessä ehkä olisin muutaman muutoksen tehnyt, mutta listat on listoja eikä niitä kannata ottaa liian tosissaan. Saatan joskus tehdä lisää tällaisia merkintöjä ihan vaan koska on hauska selittää peleistä kaikkea mitä mieleen tulee. Mitään sarjiksia en ala näistä tekemään, niistähän tulis jotain sata sivusia eepoksia. Mutta peli-aiheet ei tästä blogista häviä.

Top 15 Peliäni -haaste #2.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Legend of Zelda: Wind Waker.

windwaker031

Kakkosen ja ykkösen olisin voinut laittaa jaetulle ykkös-sijallekin, koska molemmat pelit on minulle tärkeitä, mutta joskus ajattelin että ”lempipelini on ”—-” ja sillä sipuli”. Eli tämä on kakkosena ihan vaan sen takia, mutta on se silti tavallaan ykkönen.

Wind waker on siis kaikista maailman zelda-peleistä minun lempparini. Olin kyllä pelannut aiemmin muitakin, mutta tämä oli se semmoinen mikä kolahti. Itse asiassa siihen miksi pidän tästä pelistä niin paljon liittyy eräs muisto lapsuudesta ja nykyisyydestä. Viidennellä luokalla olin musiikkiluokalla, ja meillä oli viikonloppu-soittaleiri. Lauantaina sattui olemaan synttärini ja olin pyytänyt synttärilahjaksi tätä peliä. Kun lähdin kotia kohti, oli täydellinen aurinkoinen talvipäivä. Kotiin päästyäni kaikki sukulaiset olivat käymässä ja sain tämän pelin lahjaksi isältä. Muistan että pelotti pelata koska en ollut koskaan pelannut aiemmin mitään 3d-peliä, ja olinkin tosi huono. Taisin vielä alkaa pelaamaan kesken juhlien enkä muista mitä silloin muuta edes tapahtui kun että pelasin (hähäh). Mutta olin koukussa ja pelasin ala-asteen aikana pelin läpi useita kertoja. Tasan kymmenen vuotta myöhemmin peli julkaistiin HD-remakena Wii U:lle (alkuperäinen siis Gamecubella) ja ajattelin että ”meh, mulla on se jo cubella en osta uuestaan”. Sitten synttärit yllätti ja käytiin kavereitten kanssa Gamestopissa, ja siellä minä sen näin. Ylä-hyllyllä komeili limited edition-pakkaus missä tuli sekä peli että figuuri. Katselin sitä hetken, ja sitten tajusin että sain sen pelin lahjaksi TASAN kymmenen vuotta sitten synttäreinäni. Meinasi tulla vedet silmiin kun menin kassalle. Kun pääsin peliä vihdoin pelaamaan niin sitten ne vedet tuli silmiin.

Peli alkaa kun päähenkilö Link herää siskonsa herätykseen, koska Linkillä on syntymäpäivä (voi olla syy miksi pienenä tämä kolahti kun oli omat menossa ympärillä). Sitten tapahtuu kaikenlaista ja lopulta jättiläislintu tulee ja kidnappaa Linkin siskon. Link lähtee merirosvojen avustuksella pelastamaan siskoaan, mutta epäonnistuu surkeasti ja päätyy tapaamaan puhuvan veneen joka pystyy auttamaan jos Link auttaa häntä etsimään kolme helmeä jotka on suojeltuina ympäri maita ja mantuja.

Pelin maailma on käytännössä 90% merta, ja kaikki maailman ihmiset asuvat pikkuisilla saarilla. Saarien väliä matkustetaan veneellä, ja matkustamista on todellakin paljon. Tästä on monelta ihmiseltä tullut paljon valitusta, mutta itseäni se ei koskaan ole haitannut. Merestä löytyy vaikka mitä kiinnostavaa saarien väleillä, kuten sukellusveneitä ja jättiläismustekaloja ja tähystystorneja mistä löytyy örkkejä ja aarteita. Joku on sanonut että kaikista zelda-peleistä juuri Wind waker on se missä tuntee eniten olevansa seikkailulla, ja olen samaa mieltä. HD-remakessa itse asiassa pystyi saamaan purjeen mikä nopeuttaa veneen liikkumista jotain kolme kertaa, mutta kun pelasin remakea ekan kerran niin en edes muistanut hakea sitä koska olin niin innoissani. Mutta eniten tässä pelissä tykkään nykyään siitä että minkälainen kasvutarina Linkillä on. Alussa hän on vain poika joka elelee rauhassa mummonsa ja siskonsa kanssa saarella kaukana kaikesta, kunnes joutuu tilanteeseen jossa hänen täytyy näyttää rohkeutensa ja pelastaa siskonsa vaikka ei tiedä miten. Spoilerina tämä puhuva vene jonka Link löytää aikoo käyttää Linkiä kukistamaan Ganonin (joka on useimpien zelda-pelien pääpahis), ja kun veneeltä kysytään jossain vaiheessa että onko Link valittu sankari tähän hommaan, hän vastaa että ei ole. Pelin edetessä Link kasvaa omilla teoillaan täksi sankariksi. Hänellä ei ollut kohtalonaan olla mitään tavallista suurempaa. Mutta hänen täytyi olla että pystyi auttamaan niitä jotka apua tarvitsivat. Ja minusta se on aika inspiroivaa, koska monesti peleissä ja elokuvissa päähenkilöt ovat aina ”valittuja” tai jotain semmoista, mistä tulee sellainen mielikuva että mitä väliä millään päähenkilön tekemisillä on jos kohtalo on hänet valinnut tekemään näin niin eikö se sitten joka tapauksessa tapahdu?

Lisäksi pelin maailma on erittäin kaunis. Merellä seilatessa päivä vaihtuu yöksi ja aurinko laskee ja nousee. Hahmot ovat toisistaan erottuvia ja miellyttäviä. Kuvassa lentävä Medli varsinkin on yksi oma suosikki zelda-pelihahmoistani. Ja tietty musiikit ovat ihan että oh jeah. Joo, tämä peli merkitsee minulle paljon, ja nykyään pelaan sen läpi aina noin vuoden välein. Viimeksi yritin tehdä kaiken mitä vain pystyi, mutta sitten feilasin jossain vaiheessa niin pitää tänä vuonna yrittää uudestaan. Ja näin vielä netistä yhden kohdan mitä en ole ennen aiemmin koskaan tiennyt. Että yllätyksiä löytyy vielä reilun kymmenenkin vuoden jälkeen! Peli on ihan 10/10 ja sydämiä, pelatkaa jos vaan suinkin pystytte.

Top 15 Peliäni -haaste #3.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Shin Megami Tensei: Persona 4.

persona4022

En oo ikuisuuksiin koskenu vesiväreihin niin tuosta kuvasta nyt tuli mitä tuli. Ja brush penistä on loppunu mustepatruunat jo aikoja sitten niin käytän jotain ihmeen halpisvastaavaa niin se lähti leviämään ja silleen MUTTA.

Ensimmäinen kosketukseni Shin Megami Tensei-pelisarjaan tuli tämän pelin kautta. Olin lukion viimesellä ja lukuloman koittaessa ennen kirjoituksia näin juttua tästä pelistä netissä (tästä ja Persona 3:sta). Sitten menin divariin ja siellähän ne molemmat oli vierekkäin. Mietin että olisin ostanut kolmosen koska tietty aiempi osa pitäisi pelata ensin, mutta tässä tuli soundtrack mukana joten ostin sitten tään. Ja kyllä kannatti koska jammailen näitä musiikkeja edelleenkin aina autossa jos ajelen jonnekin.

Peli lähtee käyntiin kun päähenkilö (joka on pelaaja itse vaikka näyttääkin tommoselta pottatukalta) muuttaa vuodeksi Japanin maaseudulle kaupungista setänsä luokse asumaan. Kylässä ei ikinä tapahdu mitään, mutta juuri silloin sattuu tapahtumaan pari murhaa ja mukkelis makkelis näitä aletaan selvittämään koska toinen murhattu on/oli päähenkilön uuden kaverin ihastus. Samaan aikaan kaupungissa kiertää huhu että jos katsoo pimeätä telkkaria vesisateella ja kello lyö kaksitoista niin näkee sielunkumppaninsa. Näinhän asia ei ole, vaan telkkarissa näkee seuraavan murhaajan uhrin. Ja outojen sattumusten kautta päähenkilöryhmä oppii menemään television sisälle missä on toinen maailma täynnä sumua ja örkkejä. Selviää että murhaaja heittää kidnappaamansa henkilöt television sisäiseen maailmaan ja kun oikeassa maailmassa on sumuista, television sisällä ei ole ja sisällä olevat örkit tulevat hurjiksi ja tappavat kaikki ketä löytävät. Päähenkilöiden täytyy siis pelastaa kaikki kidnapatut ihmiset television sisältä ennen seuraavaa sumuista päivää.

Peli on siis tavallaan RPG/SIM-pelien hybridi. Television sisällä mennään hakkaamaan örkkejä ja tutkimaan paikkoja, mutta oikeassa maailmassa käydään koulua ja tavataan ihmisiä. Pelissä täytyy siis hoitaa Social Linkejä, eli hengata tiettyjen ihmisten kanssa joiden kanssa luoda suhteita ja näin tulla vahvemmaksi televisiomaailmassa. Social linkit erotetaan Tarot-korttien mukaan, eli linkkejä on yhteensä 23 (joista 20 taitaa olla sellaisia joiden kehittäminen on pelaajan itsensä varassa).

Mikä minua tässä pelissä niin kiinnostaa ja innostaa on sen syvällisyys. Lähestulkoon kaikkeen löytyy jokin merkitys ja mikään elementti ei tunnu turhalta. Esimerkiksi kun joku kidnapattu henkilö joutuu televisiomaailmaan, hänen alitajuntansa ja ”pimeä puolensa” luo itselleen oman todellisuuden ympärilleen. Esim. yksi lempihahmoistani Kanji on kovis jolla on mainetta siitä että hän on piessyt moottoripyöräjengin, mutta joutuessaan televisiomaailmaan hänen ympärilleen rakentuu ”men-only” sauna ja hänen varjonsa (shadow-self, Jungin termistöä) esiintyy homppelihtavana versiona hänestä itsestään ja selviää että Kanji ei ole oikesti mikään kovis vaan pitää roolia yllä koska ei uskalla olla oma itsensä koska oikeasti hän tykkää neulomisesta ja virkkaamisesta ynnä muusta epämiehekkäästä. Ja itse televisiomaailma idea on tosi jännä, koska ”ihminen näkee sen mitä haluaa nähdä ja kuulee mitä haluaa kuulla”. Eihän kukaan katso telkkarista muutakuin sellaisia ohjelmia kun mistä tykkää. Ja miten jokainen hahmo on rakennettu oman tarot-arcanansa tyypillisten piirteitten ympärille. Ja kaikkea muuta mahdollista mitä en rupea spoilaamaan. Paitsi että loppupuolella kun aletaan kunnolla selvittämään murhaajan henkilöllisyyttä niin paskaa lentää tuulettimeen ja sitten tuli yksi kohta missä tuli ratkaiseva vaihe pelissä ja piti tehdä valintoja ja tein väärät valinnat ja sitten tuli huono loppu ja soi masentavat musiikit ja sitten menin nukkumaan ja oli niin huono olo etten saanut unta ja ääh. Sitten otin savelta seuraavana päivänä ja sitten olin että MITÄH ja sitten tapahtui kaikkea ja olin taas että MMMMITÄHHH. Edelleenkään en spoilaa mitään (köh köh).

Itselleni tämä peli iski kuin tuhat salamaa. Olin ihan koukussa ties kuinka kauan. Ja vaikka peli kestikin jotain 80 tuntia mennä läpi niin taisin pelata saman tien uudestaan. Lisäksi aloin näkemään omia tuttavuuksiani Social linkkeinä ja mietin että millä tasolla olen ja hnnnggg. Niin ja täysin sairas suhteeni Chiehen syntyi siinä samalla (joka on näkynyt blogissani muutaman kerran, viimeisimpänä tuossa kuvassa tuolla). Pelissä kun pystyy alkaa seurustelemaan niin joka kerralla olen ruvennut Chien kanssa olemaan (paitsi ekan kerran jälkeen kolmella seuraavalla pelikerralla olen kyllä iskenyt kaikki muutkin naiset mitä pystyy koska sain tietää että siitä ei tule mitään sakkoja). Olen myös katsonut pelistä tehdyn animen neljä kertaa. Suosittelen siis kaikille ja jokaikiselle tätä peliä. Alkuperäinen on pleikkari kakkoselle ja remake PSVitalle. Lopuksi heitän tähän vielä kappaleen jonka perusteella ostin koko pelin. Ja kyllä kannatti.

Top 15 Peliäni -haaste #4.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Catherine

catherine036 copy

Tää on varmasti vaikein ja masokistisin peli tällä listalla. Tai no en tiiä tavallaan Shin Megami Tensei: Nocturne ja Digital Devil Saga 2 on vaikeempia mutta jos jaksaa vaan kehittää ukkoja niin kyllä pärjää, mutta tämä pelipä onkin tarinapainotteinen puzzle-peli.

Catherinessä päähenkilönä on Vincent, kolmikymppinen vähän nahjusmainen mies joka on ollut parisuhteessa jo monta vuotta tyttöystävänsä Katherinen kanssa mutta ei halua mennä naimisiin eikä edetä suhteessa enää sen pidemmälle vaan mielummin käy joka ilta baarissa kavereittensa kanssa. Kaupungissa on alkanut tapahtumaan outoja kuolemia missä uhreina on aina suhteessa olleet miehet jotka ovat kuolleet nukkuessaan erittäin kärsineen näköisinä. Eräänä iltana kun Vincent on jäänyt baariin yksin juomaan, hän kohtaa blondin nuoren naisen nimeltä Catherine. Sitten tuleekin pelin eka kenttä kun Vincent näkee unta että hyppii ja työntelee palikoita edetäkseen ylöspäin ja joka puolella on lampaita jotka puhuvat ja kaikki on ahdistavaa. Sitten Vincent herääkin sängystään aamulla ja huomaa että hänen vieressään nukkuu Catherine. Katherine soittaa ja haluaa tavata ja kaiken häsellyksen jälkeen Vincent saa tietää että Katherine on raskaana.

Catherinen juoni siis etenee Vincentin yrittäessä päättää Katherinen ja Catherinen välillä ja aina öisin hän näkee unta palikoista ja kenttä heijastaa edellisen päivän tapahtumia. Pelissä siis pelattava osuus koostuu siitä että on erilaisia palikoita joiden päällä pompitaan ja niiden päältä juostaan ja yritetään kiivetä koko ajan ylemmäs ennenkuin palikkatorni hajoaa alta. Aina kenttien välissä tuleekin sitten kysymyksiä kuten ”ottaisitko vanhemman vai nuoremman kumppanin” tai ”olisiko oikein seurustella robotin kanssa” yms. joihin vastaamalla vaikutetaan pelin loppuratkaisuun koska kaikki valinnat näkyvät mittarissa mikä käyttää että kuinka ”hyvä” tai ”huono” ihminen on (siinä mielessä että pitääkö pettämistä harmittomana ja onko uskollisuus tarpeellista).

Mielestäni Catherine on mestarillinen taidonnäyte siitä että pelin tarina ja mekaniikat ei millään muulla välittyisi pelaajalle/katsojalle muutakuin pelin kautta. Ei tätä millään saisi muunnettua järkevästi animaatioksi taikka elokuvaksi tai sarjakuvaksi. Peli on addiktoiva ja vaikea. Meinasin menettää järkeni kun aikoinaan pelasin tätä ekaa kertaa. Tein samaan aikaan ensimmäistä animaatiotani aivot kiehuen yli ja lipuvan mössönä korvista ulos lähes joka päivä ja aina illalla sitten pelasin tätä ja tuskailin sen vaikeutta ja näin unta palikoista ja palikkojen siirtelystä. Vaikka palikkojen siirtely ja niiden päälle kiipeily voi kuulostaa yksinkertaiselta niin tähänkin on tekniikoita aivan mieletön määrä! Lisäksi aina kenttien lopuksi tulee joku lopari-örkki kuten vauva jolla on moottorisaha silmässä tai jättiläispylly jolla on silmät ja kieli peräreiässä ja nämä sitten jahtaavat siinä samalla niin yritäpä siinä miettiä! Tarina oli mahtava, nauroin ja jännitin ja olin ihan täysillä mukana koko ajan! Sitten lopulta sain vielä hyvän lopunkin, ainakin kun vertaa suurimpaan osaan muista yhteensä yhdeksästä lopusta. Sitten vuoden päästä olin että ”hei, tekeepä mieli pelata tätä ältsin vaikeeta peliä vielä vaikeemmalla” ja sitten alotin pelin HARDilla ja olin aivan kusessa. Mutta menin silti sen läpi. Ja sain vielä paremman lopun. Että joo, tämä peli tekee täydellisesti sen mitä se aikookin ja suosittelen kaikille jotka suinkaan uskovat omiin kykyihinsä.

Top 15 Peliäni -haaste #5.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Megaman X

megamanx082 copy

Noni nyt on nimittäin nostalgia. Pelasin jossain serkun luona hirmu pienenä ekoja Megaman-pelejä Nes:sillä enkä ollut kovin hyvä ja annoin muitten mennä kaikki vaikeet kohdat ja sitten lopulta päädyin vaan kattomaan vierestä. Sitten toinen serkku sai Snes:sin ja tämän pelin siinä mukana ja ai että me pelattiin sitä. En kyllä edelleenkään ollut kovin hyvä mutta katsoin kun muut pelas ja tykkäsin kuunnella tästä pelistä musiikkeja. Sitten latasin tämän joskus lukiossa Wii:lle ja pääsin ekaa kertaa pelaamaan ihan itse alusta loppuun ja se oli hieno tunne kaikkien niiden vuosien jälkeen. Tämä nyt vaan on semmonen peli että jaksaisin pelata tätä vaikka loppu ikuisuuden jos olis pakko. Tiedän kaikki mahdolliset salarit ja kikat ja taktiikat ulkoa ja siltikin tätä on aina ihan yhtä hauska pelata. Ja vaikka tykkäänkin enemmän juonellisista peleistä niin ”olet hyvis-robotti jonka täytyy tuhota pahis-robotit” toimii tässä täydellisesti. Ja onhan tästä tietty seittemän jatko-osaa lisää mutta kyllä tässä ykkösessä on sitä semmosta nostalgiaa mitä ei muut pysty syrjäyttämään.

PS. Oon menny tämän pelkällä perus-pyssyllä kerran ja se oli aika masokistista puuhaa. Mutta menisin uudestaankin jos vaan joku uhkailis tarpeeks.

Top 15 Peliäni -haaste #6

Julkaistu , kirjoittanut
2

Okami

okami081 copy

Hui saakeli viimeks tehny tätäkin helmikuussa. No nyt on taas uutta pontia tehä tää loppuun kun vaan en ala liian mahtipontiseks (ja itsekriittiseks) näitten kuvien kanssa.

Noniin itse pelistä: Okami on kaunis peli. Peli muistuttaa tyyliltään vanhoja japanilaisia kalligrafia-kuvia ja tätä on tarkoitettukin koska peli yhdistelee laidasta laitaan vanhoja japanilaisia taruja ja myyttejä. Okamin päähenkilönä on siis Okami Amaterasu, joka on siis shinto-mytologian mukaan auringonjumalatar. Okamissa Amaterasu esiintyy sutena joka herää satojen vuosien unilta ja pimeys on tullut takaisin ja kaikki on kurjaa ja näin ja sitten pitää lähteä hakkaamaan kaikki paha mitä Nipponin saarelta löytyy. Mutta enemmän peli keskittyykin hahmoihin joista hekin suurin osa on saanut innoituksensa shinto-mytologian henkilöistä. Esimerkiksi Susano-o ja Prinsessa Kaguya ovat aika isossa roolissa omine tarinoinensa jotka luotsaavat alkuperäisiä mytologian tarinoita.

Jotkut kuvailevat Okamia vain yksinkertaisesti sanomalla että se on huono Zelda-klooni, mutta vaikka väite pitää osittain paikkansa niin huono peli se ei missään nimessä ole. Okamissa juostaan niityillä ja vuoristossa ja taistellaan aina silloin tällöin. Taisteluissa käytetään aseena jotain Amaterasun selässä leijuvaa reliikkiä mutta kohokohtana on Celestial Brush-tekniikat. Näillä voi siis piirtää kuvaruutuun jonkin kuvion millä voi sitten luoda tulta, salamoita, pommeja tai vaikka auringonnousun. Hienointa minusta tässä pelissä nimenomaan on se miten kaiken luonnon rappeutumisen ja kurjuuden saa korjattua ihan itse. Jos matkalta löytyy kuihtunut puu niin piirtää ympyrän sen päälle niin se rupeaa taas kukkimaan, tai jos ei halua matkata ulkona yöllä niin tekee auringon taivaalle.

Ostin tämän pelin aikoinaan Lontoosta Harrod’s:ista ja kun pääsin pelaamaan sitä niin en hirveämmin innostunut ja jätin pelin kauaksi aikaa sikseen. Sitten muutama kuukausi myöhemmin ajattelin että pitää tälle antaa vielä mahdollisuus ja hyvä että annoin! Kaikki oli niin värikästä ja hienoa ja ulkona juokseminen samalla kun perään kasvaa kukkia oli niin hienoa! Ja juoni todellakin sai minut haluamaan lisää koko ajan! Pelin kohokohtana oli varsinkin viimeinen taistelu jossa soi taustalla yllä oleva musiikki. Kappale ja kohtaus jossa se soi inspiroi minua jaksamaan kun elin vähän masentavampaa kautta lukiossa. Kohtauksessa kaikki toivo näyttää olevan menetetty kun Amaterasun voimat eivät riitä viimeistä pahista vastaan, mutta sitten kaikki ihmiset joita on matkalla tavannut saavat tietää että tämä heidän tapaamansa susi olikin jumalatar ja hän oli se joka teki kaikki ihmeet. Ihmiset yhdistävät rukouksensa ja uskovat jälleen Amaterasuun joka näyttää todellisen olemuksensa ja sitten alkaa taistelu ja tämä soi taustalla ja mmmmmmmm! Sitten minä itsekin aina kuuntelin tätä ja ajattelin että ”en voi antaa periksi hnngggg!!”.

Mutta joo, kaunis ja kaikella rakkaudella tehty peli. Pelatkaa ihmeessä. Sopii kaikille. Itse opin paljon japanin mytologiasta ja taruista tätä pelatessa ja nykyään on hauska nähdä miten paljon nykyäänkin muissa peleissä ja animeissa ja elokuvissa käytetään samanlaisia viittauksia näihin mytologioihin. Ten outta ten.

Top 15 Peliäni -haaste #7

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Final Fantasy IX

ff9vivi0082Juu empä oo muistanu taas tätä jatkaa jostain syystä enkä oo väritelly vesiväreillä aikoihin niin aattelin että nyt ois hyvä aika jatkaa molempia.

Jos katsoo listan aiempia ehokkaita niin voi huomata että tykkään RPG:eistä, joten ei ihmekkään jos joku Final Fantasy tänne päätyi. Oma ensimmäinen Final Fantasyni oli muistaakseni vitonen, mitä en päässyt kovin pitkälle kun oli vaikea. Sitten kokeilin 1-3 mutta ne nyt oli mitä oli enkä jaksanu kiinnostua. Sitten lopulta päädyin neloseen mikä olikin hyvä ja tykkäsin mutta en koskaan päässyt sitä läpi. Sitten kuulin puhetta seiskasta mutta en koskaan päässyt näkemään sitä livenä missään. Mutta yksi kesä menin serkkujen luokse ja siellä oli tämä peli, ja olin heti ihan myyty. Kaikki musiikista hahmoihin ja ympäristöön oli jotain mitä en ikinä aiemmin ollut nähnyt missään pelissä.

Pelin tarina käynnistyy kun rosvojoukko johon päähenkilö kuuluu on lähdössä kidnappaamaan prinsessaa. Kaiken häslingin keskellä paljastuukin että prinsessa haluaa tulla kidnapatuksi koska kuningatar aikoo ruveta sotimaan ja tämä pitää estää. Juoni alkaa aika simppelinä mutta tämä luokin hyvän pohjan hahmojen kehitykselle johon pelissä on panostettu erinomaisesti. Esimerkiksi prinsessan henkivartija Steiner on pelin alussa vain työnarkomaani äkäinen ritari joka haluaa palauttaa prinsessan takaisin kuningattaren luo jotta kaikki palautuisi ennalleen, mutta pelin edetessä alkaa epäilemään että kenen puolesta hänen täytyykään taistella. Ja kuvassa näkyykin ehkä pelin tunnetuin hahmo Vivi, jonka hahmokehitys käy läpi olemassaolon tarkoituksen, mitä on eläminen ja mitä on kuolema.

Omasta mielestäni tämä peli on yksi parhaiten suunniteltuja kokonaisuuksia mitä olen nähnyt missään pelissä tai elokuvassa tai vastaavassa. Jokaisella hahmolla on oma tarinansa, sivuhahmoja myöten. Samoissa kaupungeissa käydään monta kertaa ja aina löytyy jotain uutta ja sivuhahmot sanovat uusia asioita. Tyyliltään tyykkään pelissä siitä että edellisten Final Fantasyjen tapaan hahmot eivät ole missään nimessä realistisia ja anthromorfisia hahmoja löytyy pelistä pilvin pimein. Kahdeksasta hahmosta, joita pelissä mukaan tulee, vain kaksi on ihmisiä. Jotkut eivät tykkää pelistä juuri sen takia, itse taas ajattelen päinvastoin. Itselleni kun persoonallinen ilme ja hahmot ovat kaikki kaikessa, tämä peli jätti jälkensä minuun pienenä ja varmaan asettikin tiettyjä oletuksia minkälainen hyvän pelin täytyy olla. Ja tietty tässä pelissä on niin monta hienoa kohtausta sekä hahmojen välillä että pääpahista vastaan että ei voi sormilla laskea.

Muutama vuosi sitten ostin tämän fyysisenä netistä kun oli vihdoin pelikone millä pelata, ja voi että oli nostalgiakakkulat huurussa! Tietty huomasin että muutamassa kohti oli parantamisen varaa eikä peli suinkaan täydellinen ole, mutta kyllä en voi kylliksi tätä kehua.

Top 15 Peliäni -haaste #11

Julkaistu , kirjoittanut
2

Digital Devil Saga 2

digitaldevilsaga142https://www.youtube.com/watch?v=62AV5vzIA5k&list=PLA456F44AC16C3A49&index=25

Oi voi. Nyt mennään jännän äärelle. Pelattuani Digital Devil Saga ykkösen ja kakkosen maailmankuvani mullistui. Tämän takia tykkään Atluksen peleistä ja ylipäänsä Shin Megami Tensei- pelisarjasta (johon tämäkin peli kuuluu). Heille ei riitä että peli on hyvä pelattavuudeltaan vaan tarinaan ja juonenkulkuun ja symboliikkaan ja hahmoihin ja kaikkeen on panostettu ihan täysillä.

Tässä vaiheessa sanon että SPOILEREITA KOSKA PAKKO VÄHÄN AVATA TUNTEITA TÄMÄN PELIN OSALTA JA SIIHEN LIITTYY SPOILEREITA (Miska jos meinasit nää joskus pelata vielä niin saat tyytyä kuvaan. Ja oikeestaan elä Kristiinakaan lue tämän enempää, mielummin selitän käsin ja ääniefektein joskus).

Ekaa kertaa näin tämän pelin jossain Anttilan peli-osaston hyllyssä ala-asteella ja mietin että mikähän saatananpalvontapeli tämäkin nyt on. Shin Megami Tensei -pelisarjan symboli kun on semmoinen pentagrammin tapainen. Myöhemmin lukiossa kun aloin tutustumaan pelisarjan peleihin niin ostin sitten tämän ja ensimmäisen ihan vaan koska tässä oli hyvä musiikki vikaa loparia vastaan.

https://www.youtube.com/watch?v=MyG-HLAtGso

Pikaselityksenä ensimmäinen osa: Junkyard on maailma/paikka missä sotii viisi heimoa keskenään. Kaikki on harmaata, vettä sataa aina ja keskellä on jättiläismäinen torni joka vallitsee järjestystä. Sitten päähenkilö ryhmän hyökätessä toisen heimon kimppuun syöksyy taivaalta outo lonkerojuttu mikä aukeaa ja sinkoaa sisältään miljoonia säteitä mitkä lävistävät kaikki Junkyardin asukkaat. Nyt kaikki ihmiset osaavat muuttua demoneiksi, oppivat tuntemaan, näkemään itsensä persoonallisina ihmis-olentoina mutta vastineeksi joutuvat syömään muita ihmisiä pysyäkseen järjissään tai muuten heidän demoni-puolensa valtaa myös heidän mielensä. Päähenkilö-joukko löytää myös mystisen mustatukkaisen tytön (kukaan ei ole koskaan nähnyt mustaa tukkaa) joka ei muista mitään mutta pystyy laulullaan tyynnyttämään demonien riehumisen. Sitten keskustornista tulee uudet säännöt maailmaan: viimeinen elossa oleva heimo jolla on tyttö mukanaan pääsee Nirvanaan. Sitten alkaa sodankäynti, mutta samalla selviää koko maailman luonne. Junkyard onkin vain tietokone-simulaatio ja kaikki sen ”asukkaat” tekoälyjä, mutta saadessaan kyvyn muuttua demoneiksi ja inhimillistyessään kaikki ei mennytkään enää niinkuin piti. Ja kaikki tämä tapahtui mustatukkaisen tytön pään sisällä. Lopulta kaiken luoja eli hänen äitinsä (samalla hänen isänsä,hermafrodiitti nimittäin) tulee hakemaan tätä mutta päähenkilö-joukko onnistuu pysäyttämään tämän ja koko maailma tuhoutuu. Sitten he päätyvätkin oikeaaseen maailmaan, joka on ihan omanlaisensa helvetti.

https://www.youtube.com/watch?v=p5EA4xbjz2Q

TÄMÄN kappaleen takia minä ostin molemmat pelit, enkä kadu yhtään. Kakkosessa oikeassa maailmassa asiat ovat aivan yhtä huonosti. Aurinko on muuttunut mustaksi ja muuttaa ihmisen kiveksi jos joutuu sen valolle alttiiksi. Ainut tapa estää tämä on muuttua demoniksi seerumin avulla jota testattiin Junkyardissa ensimmäisessä pelissä. Sivistyneenä valtio ei kuitenkaan tue demonien verenhimoista riehumista vaan on alkanut perustamaan tehtaita joissa jalostetaan ihmisten lihaa sen ansaitseville…tietenkin niistä jotka eivät ansaitse elää. Sitten päähenkilö-joukkio alkaa tuhoamaan paikkoja ja yrittää pelastaa Seran (mustatukkaisen tytön) mutta sitten Heat (yksi ykkös-osan lempihahmoistani) onkin mennyt pahisten puolelle koska haluaa Seran itselleen. Koska Sera tykkää Serphistä (päähenkilö), Heat ei siedä tätä ja vihdoin päättää tehdä asialle jotain ja iskee nyrkillä Serphin vatsan läpi… Ja tässä oli pelin ENSIMMÄINEN KUOLEMA koska tarinan edetessä kaikki kuolevat…KAIKKI. Hyvänen aika että olin järkyttynyt kun yhtäkkiä päähenkilö vaan tapetaan. Mutta tietenkin koska hän oli päähenkilö niin ei se tietenkään kuole oikeasti. Eihän hahmoja voi alkaa tuosta vaan napsimaan pois…?

Sitten tapahtuu tällainen kohta

MITÄ IHMETTÄ MIKSI MMMTHKSHFLDKHFDÖ!?!! Vaikka pelissä syödäänkin ihmisiä (vaikka ne ovatkin silloin demoni-muodossa) niin ei se ole koskaan ollut NÄIN graafista!! Ja minä vielä välitin heistä!! Eieieieieiiiii. Ja niin, samaan tyyliin kuolee sitten kaikki loputkin. Ja joka kerta riipaisi sydämestä ja vielä syvemmältäkin. Siinä kuitenkin oli jo yksi peli takana minkä aikana näistä hahmoista oppi välittämään ja tykkäämään. Ja sitten yksitellen kaikki vaan kuolee. Lopulta selviää että päähenkilö on sittenkin elossa (liian monimutkaista selittää) ja saa tietää että hän itse perustuukin Seran mielikuvaan eräästä tutkijasta joka hänelle teki testejä ja johon tämä oli ihastunut. Ja sitten selviää että kaikki muutkin päähenkilö-joukkiosta ovatkin vain Seran omia tulkintoja oikeista nyt jo edesmenneistä ihmisistä, ja tätä kautta he päätyivät Junkyardiin.

Tarinan edetessä selviää että tutkijat ovat löytäneet ”Jumalan” auringosta ja tekivät Seran avulla testejä kommunikoidakseen tämän kanssa, mutta Serphin alkuperäinen kuvatus-ihminen-tutkija olikin hirveä ihminen ja ei välittänyt että hänen testiensä takia Sera kuolisi, mikä selviää Seralle erään kokeen aikana ja kaikki mahdollinen negatiivinen ajautuu Seran mielen kautta ”Jumalalle” mikä aiheuttaa mustan auringon, ja pelin loppupuolella myös sen että aurinko alkaa muuttamaan maapalloa dataksi jonka se imee itseensä tuhoten koko planeetan. Ainoat elossa olevat Serph ja Sera yrittävät vielä kommunikoida ”Jumalan” kanssa mutta sitten syttyy tulipalo ja he kuolevat……………Mutta samalla heidän omat datansa siirtyvät aurinkoon koska kaikki mikä kuolee muuttuu dataksi ja menee aurinkoon ja uudelleensyntyy joksikin muuksi, mutta matkalla Serph ja Sera fuusioituvat ja heistä tulee yksi olento, Seraph. Ja samalla matkalla KAIKKI KUOLLEET KAMUT TULEVAT VASTAAN JA SOI ILOINEN MUSIIKKI JA AI ETTÄ TUNTUI HYVÄLTÄ!! Vielä viimeisen kerran he päättävät puhua ”Jumalan” kanssa että voisivat pelastaa maapallosta vielä sen mitä siitä on jäljellä. Ja sitten viimeinen paikka onkin AURINGON SISÄLLÄ JA SIELLÄ LEIJUTAAN ILMASSA JA KAIKKI ON SINISTÄ JA SIELLÄ ON LOOTUKSENKUKKIA JA KAIKKI ON NIIN SIISTIÄ. Jok’ikinen kuolema mitä pelin aikana tapahtui järkytti minua suunnattomasti ja menin jo melkein epätoivon partaalle koska kaikki meni niin huonosti, mutta sitten aurinkoon päästyäni tunsin itseni niin huojentuneeksi kun tuntui että kaikki ehkä olikin hyvin. Ja Seraph oli niin cool. Ja sitten päästäänkin itse viimeiseen lopariin, ”Jumalaan” eli Brahmaniin joka onkin jättiläismäinen aivo jonka sisältä tulee metallinaamajunajuttu ja sitten alkaa tämä musiikki. Tämä musiikki. Ennen peliä pelattuani ajattelin vain että kappale on hyvä mutta nyt kun pääsin kyseiseen kohtaan niin tajusin miten surullinen kappale on. Kaikki ovat kuolleet. Planeetta on melkein tuhoutunut. Heidän elämänsä ovat olleet yhtä helvettiä. Mutta silti kuolleinakin he haastavat itsensä ”Jumalan” että voisivat pelastaa edes sen vähän mitä maapallosta on jäljellä jotta sinne eloon jääneet voisivat vielä elää.

Tästä tuli nyt näköjään vaan juoniselostus. Innostuin ihan liikaa. Mutta tämä on semmoinen peli josta kovin monikaan ei varmasti ole kuullut vaikka ehdottomasti pitäisi. Peli kyllä on vaikeimman luokan RPG enkä sen takia ole itsekkään pelannut tämän kuin kerran läpi, mutta tarinassa on niin paljon sellaista mikä laajensi tajuntaani niin paljon. Peli on täynnä Hindu-symboliikkaa uudelleensyntymisien ja karman ja sellaisten kanssa ja hahmot ovat hienoja ja siksi olikin aika raastavaa katsoa jok’ikisen melko graafinen kuolema. Pelin soundtrack ei ole läheskään niin hyvä kuin ensimmäisen, mutta pelattavuudeltaan parempi. Mutta jos jotakuta kiinnostaa nähdä peli ”elokuvana” niin tuossa on linkki kaikkiin cutsceneihin niin tarinasta pääsee karsitusti hyvin perille ilman pelaamista.

https://www.youtube.com/watch?v=AvaEjaXEFNE

PS. Kuva on otettu mallista. Kun se nyt sattui olemaan siinä seinällä niin päätin kokeilla vähän rakennuksien piirtämistä g-terällä.

Top 15 Peliäni-Haaste #15

Julkaistu , kirjoittanut
2

Final Fantasy : Crystal Chronicles

cryscro115 copyNoniin ihan ekaksi pahoittelen kuvan laatua koska onnistuin tulemaan kipeäksi ja tällä hetkellä oloni on ”ei kinosta” ja silloin ei kannata piirtää mutta halusin saada tämän ekan tehtyä vielä tällä viikolla…JOTEN NYT ASIAAN.

Vaikka tämä olikin erittäin vaikeaa niin rajasin kaikki lempi-pelini viiteentoista parhaaseen,tai oikeastaan joista pidän eniten (tietenkin rajoittaen että yksi peli per pelisarja). Arviontiin liittyvät musiikki, tarina, pelattavuus mutta kaikkein ylimpänä niin sanotusti ”hyvät kohdat” eli kohtaukset mitkä ovat jääneet parhaiten mieleen ja olen sisäistänyt jotain itseeni. Noniinsittenmennääihanoikeestiasiaan.

Muistan erittäin terävästi sen talvisen päivän ala-asteella laskettelupäivän jälkeen kun sain tämän pelin ja olin niiiin innoissani vaikka en tiennyt muuta kuin että se näytti hienolta…ja sitten en osannut pelata ja kusin koko ajan kaiken. Mutta koska olin lapsi ja vielä rautaiset hermot niin pikkuhiljaa aloin oppimaan että mitäs helsvettiä.

Tarinan lähtökohtana on että maailma on täynnä myrkyllistä sumua/kaasua Miasmaa minkä voi käännyttää vain kristallien voimat,ja näinollen siellä missä on isompia kristalleja on myös kaupunkeja ja asutusta. Mutta kristallit eivät pysy voimissaan loputtomiin. Pelin ideana on että luomasi hahmo on oman kyläsi valittu henkilö joka etsii joka vuosi kolme tippaa ”Myrhhiä” ja lähtee tätä hakemaan karavaaninsa kanssa. Ja tätä ainetta tietenkin saa vain yhden tipan per puu joita kasvaa siellä missä Miasmaa on kaikkein eniten ja siellä luonnollisesti on myös kaiken maailman örvelöitä.

Tässä vaiheessa pakko laittaa linkki pelin alkuvideoon, koska siinä tulee pelin fiilis parhaiten esille: https://www.youtube.com/watch?v=8IC5lc9gxZg

Tarina on alussa erittäin simppeli: tee tehtäväsi ja pelastat kyläsi vuodesta toiseen. Musiikki ja maailman yleisilme tuovat hienon tunnelman, mutta itselleni parhaiten on jääneet mieleen kohtaukset joissa tavataan muita matkaajia ja karavaaneja jotka tuovat tarinaan niin paljon lisää sisältöä. Esimerkiksi joskus vastaan saattaa tulla legendaarinen Musta Ritari joka on menettänyt muistinsa ja matkaa vain maailmalla etsien muistojensa viejää. Eräässä kylässä pieni poika harjoittelee aseen käyttöä jotta voisi kostaa samaiselle henkilölle isänsä kuoleman. Lopulta Musta Ritari on hyökännyt erään karavaanin kimppuun raivoissaan, ja poika on äitinsä kanssa paikalla katsomassa. Tilaisuuden tullen poika pääsee iskemään kuolettavasti Ritariin. Sillä hetkellä Ritari viimein saa muistonsa takaisin ja tunnistaa pojan omaksi lapsekseen, mutta ei saa sanottua sitä ääneen ja näin kukaan ei saa tietää että poika tappoi oman isänsä.

https://www.youtube.com/watch?v=N19ojSFaHEM&list=PL5F286D0D14A5E1B0&index=45

Yksi paikka missä pelissä pääsee käymään on kylä jonka karavaani ei koskaan tullut takaisin. Kylän asukkaat odottivat pelastajiaan loppuun saakka kunnes oli liian myöhäistä, ja nyt muut karavaanit käyvät etsimässä Myrrhiä samaisesta paikasta jossa ennen eli ihmisiä. Kylästä voi löytää eräästä puun kolosta kirjeen joka ilmenee rakkauskirjeeksi mutta mitä ei ole luettu koska kylä ehti tuhoutua. Kirjeen voi viedä henkilölle jolle se on tarkoitettu koska samainen henkilö on vielä elossa mutta jo vanha mies. Tätä seuraa se että mies pyytää viemään hänen itsensä kirjoittaman kirjeen ensimmäisen kirjeen lähettäjälle, joka taas on puolestaan jo vanha mummo. Seuraavan kerran kun tuhoutuneeseen kylään menee, tämän samaisen puun juurelta löytyy näiden kahden vanhuksen vierekkäin istuvat ruumiit, käsi kädessä.

https://www.youtube.com/watch?v=mHnlLP4SnAE&list=PL5F286D0D14A5E1B0&index=6

Itse pidän hirveästi tällaisista pienistä sivujuonista, ja tässä pelissä niitä riitti. Kuitenkin ottaessani nostalgia-kakkulat silmiltäni voin sanoa että pelattavuutensa takia en jaksaisi ehkä pelata tätä enää loppuun asti ainakaan ihan heti (koska silloin kun menin läpi niin siinä kesti jotain 20 vuotta pelin sisäistä aikaa). Mutta silti tämäkin taideteos on lähellä sydäntäni tällaisten seikkojen vuoksi. Ja tietenkin kun tarinassa pääsee viimein kliimaksiin ja viimeiseen taisteluun kaiken pahan alkua ja juurta vastaan niin kyllä pärisyttää niin vaan perkeleesti.

Vika lopari musa!

PS. Tulipa paljon tekstiä, mutta ois tullu enemmänkin jos tää ei ois SARJAKUVAblogi.