Aihearkisto: Peleistä

Pelikatsaus: Dark Souls 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Majulablog

Taustamusa: https://www.youtube.com/watch?v=5i_enopHsqg&t=2277s

Dark Souls oli kaiken kuulemani perusteella maailman huonoin peli ja totesin että en sitten vissiin tule sitä pelaamaan maineensa takia. Kuitenkin kuten Dark Souls 1 kanssa kävi, olin pelannut Bloodbornen samoilta tekijöiltä ja ostin koko Dark Souls trilogian halvalla, joten päätin sitten ykkösen jälkeen aloittaa kakkosen sillä periaatteella että ei se nyt niin huono voi olla. Vastaus saattaa yllättää.

Peli alkaa kun pelaajahahmo saa kuolemattomuuden-kirouksen, saman joka vaivasi ensimmäisen pelin valtakuntaa. Nyt ollaan kuitenkin ihan toisessa kuningaskunnassa, mutta asiat ovat ihan yhtä huonosti. Pelaaja on saanut kuulla että tästä paikasta löytyisi parannuskeino kiroukseen ja haluaa parantua ennenkuin hän unohtaa perheensä, muistonsa ja lopulta itsensä kun kuolemattomuus jäytää hänen ihmisyyttään ja tekee hänestä onton ihmisraunion. Kuvassa oleva paikka ”Majula” toimii koko pelimaailmaa yhdistävänä alueena johon pelaaja palaa useampaan otteeseen. Paikka kuvaa koko pelin tunnelmaa täydellisesti. Surumielinen, raunioitunut valtakunta jossa on vähän toivoa tulevaisuudelle, mutta tuoden samalla lohtua niille jotka vielä ovat elossa. Majula on paikka johon pelin aikana tavatut hahmot kerääntyvät ja heidän tarinansa kehittyvät pelin edetessä. Kaikkien hahmojen tarinat ovat kylläkin lopulta melko traagisia, kuten kirottu seppä joka on unohtanut mitä tuli maasta etsimään ja jonka tytär tuli etsimään isäänsä mutta ei tiedä että tämä kyseinen henkilö on vieressä asuva kyseinen seppä.

Pelaaja ajelehtii ympäri maita ja mantuja saaden lopulta tietää että hänen täytyy kerätä neljä sielua jolloin hänestä tulee maan uusi valtias. Edellinen kuningas on kadoksissa ja valtaa pitää hänen puolisonsa kuningatar. Pelin aikana annetaan vihjeitä siitä mikä kuninkaan kohtalo on ollut ja mitä hän on tehnyt. Kauan sitten kuningas varasti jättiläisiltä merten takaa jotain, mikä aiheutti sodan joka runteli maan ja jonka tuloksena kuolemattomuuden-kirous tuli maahan. Kaikista yrityksistä huolimatta tämä johti kuningaskunnan tuhoon ja kuningas katosi. Pelaajan lopulta löydettyä kaikista pimein ja unohdetuin hautakammio syvällä maan alla, pelaaja vihdoin tapaa kuninkaan uskollisimman palvelijan jota vastaan taistellaan. Taistelun aikana pelaaja voi miettiä että miksi tämä henkilö on missä on, kaukana maan alla paikassa johon on haudattu maan ylimystö jo vuosisatojen ajan. Palvelijan kaaduttua taistelussa päästään hautakammion viimeiseen huoneeseen. Pelaajaa odottaa valaisematon huone, jossa valtavaa miekkaa raahaten edestakaisin kävelevä kuningas vaeltaa edestakaisin. Kirous on vallannut kuninkaan mielen jo kauan sitten eikä edes hyökkää pelaajan kimppuun koska on jo niin kaukana ihmisyydestä. Mutta pelaajasta ei voi tulla uutta valtiasta kuningaskunnalle jos vanha hallitsija on vielä elossa. Tämä hetki sai minut tajuamaan miten hyvä tarina pelissä on ja se onkin pelin suurin vahvuus. Tarinan avautuessa pelaajalle, myös pelaaja alkaa jo unohtamaan että miksi tuli kuningaskuntaan. Tämäkö oli hänen tavoitteensa? Itse ainakin olin jo unohtanut koko perheen ja alkuperäisen tavoitteen tässä vaiheessa peliä ja se onkin varmasti ollut tarkoitus. Pelaaja itse saa maistiaisen siitä miltä kuolemattomuuden-kirous tuntuu.

Pelattavuudeltaan kuitenkin peli on vähän niin ja näin. Peli toimii samoilla tavoin kuin edellinenkin peli, mutta pienin muutoksin jotka eivät ole ihan ansaittuja tai tarvittuja. Vihollisten iskujen väistäminen on toisinaan hankalaa, vihollisia on aivan liikaa, bosseja on liikaa ja suurin osa aivan turhia ja edellisen pelin tuoma maine ”pelistä jossa tulet kuolemaan paljon” on jostain syystä otettu tahallaan osaksi pelisuunnittelua ja jotkin kohdat pelissä tuntuvat epäreiluilta. Mutta pelin tarina ja maailma ovat erinomaiset. Myös (ainakin trilogian mukana ilmaiseksi tulleet) pelin DLC eli lisäsisältö on erinomaista, sillä kaikissa kolmessa matkustetaan aina yhteen uuteen pienempään kuningaskuntaan jossa nähdään miten asiat ovat kussakin pilalla. Myös näiden boss-tappelut ovat mielestäni jopa pelisarjan parhaimmistoa, varsinkin musiikkien puolesta jos muuten perus-pelin musiikit eivät jääneet mieleen. 

Dark Souls 2 on mainettaan parempi, mutta ymmärrän kyllä sekä niitä jotka peliä haukkuvat että niitä jotka pelistä pitävät. Itse kuuluisin enemmän peliä puolustavien joukkoon, vaikka muutaman kerran meinasikin mennä hermot peliä pelatessa. Mutta tämä peli kuitenkin osoitti että vaikka jokin asia yleisen mielipiteen mukaan on huono tai surkea, kannattaa vain lopulta luoda itse oma mielipide asiasta omalla kokemuksella. Arvosanaksi annan vaikka 7.5/10, sillä pelin huonot puolet ovat todella huonoja, mutta hyvät puolet todella hyviä. Suosittelen kokeilemaan jos on ollut samassa käsityksessä kuin minä aikoinaan.

Joulukalenteri 2022

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Noniin on taas se aika vuodesta kun kidutan itseäni tällä. Elikkä jälleen kerran tulee 24 luukkua eli 24 pinup-kuvaa jouluun asti. Tällä kertaa teemana on Pokemon Gym Leaderit, Elite Fourit ja Championit uimapuvuissa. Järjestyksenä on aina yksi jokaisesta generaatiosta järjestyksessä ja sitten taas alusta. Tällä kertaa laitan kaikki kuvat yhteen samaan galleriaan niin ei koko blogi oo taas täyttyny yksittäisistä kuvista niin kaikki kuvat tulevat olemaan tässä yhdessä artikkelissa. Noniin eikun vaan joulukinkut esille ja joulua odottelemaan.

Pelikatsaus: Dark Souls

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

nitosmall

 

Taustamusa: https://www.youtube.com/watch?v=ptiPK7Cdi8Y

En ole hetkeen näitä tehnyt ja tässä kuussa on jäänyt päivittämättä kun on ollu kiirettä, mutta tästä pelistä meinasin jo aiemmin tehdä pelikatsauksen niin nytpä Halloweenin kunniaks sitten lähtee.

Jos on yhtään tietoinen nykyisestä peli-skenestä niin vaikeista peleistä puhuttaessa tykätään niitä rinnastaa aina jonkin tietyn genren ”dark soulsseiksi”. Tämä johtuu siitä että ensimmäisen Dark Souls-pelin aikoihin Nintendo Wii ja muut helpommin lähestyttävät pelit olivat muodissa ja videopelejä yritettiin saada myytyä entistä isommalle yleisölle. Tällöin pelien vaikeusasteetkin olivat matalia kun monia pelejä suunniteltiin niin että kuka tahansa iästä ja kokemuksistaan peleistä huolimatta pystyisi pelaamaan. Mutta sitten tuli Dark Souls. Peli joka ei armoa antanut ja ihastutti synkällä maailmallaan, tarinallaan ja vanhan koulukunnan pelattavuudellaan. Kyseinen peli ei pitele pelaajan kädestä kiinni ja ohjaa oikeaan suuntaan vaan heittää hänet karuun maailmaan jossa kysymyksiä herää enemmän kuin niihin saa vastauksia. Dark Souls oli myyntimenestys ja osoitti että vaikeilla peleillä oli vielä paikkansa markkinoilla. 

Dark Soulsin tapahtumapaikkana toimii Lordran, maa jossa jumalat kukistivat lohikäärmeet ja joiden kuningas Gwyn pitää yllä liekkiä joka palaessaan pitää yllä hänen valtakuntansa loistoa. Näistä ajoista on kuitenkin kulunut sen verran aikaa että maailma on alkanut ränsistyä, ihmiset eivät enää kuole vaan heräävät vain uudestaan henkiin ja jotkut lopulta muuttuvat mielensä menettäneiksi epäkuolleiksi ja eri aikakaudet ovat alkaneet nivoutua yhteen. Pelaajan hahmo herää pelin alussa vankityrmästä ja erään hahmon auttaessa hänet pakoon hän saa kuulla että on olemassa ennustus että yksi epäkuollut tulisi palauttamaan maailman taas ennalleen sytyttäen Gwynin liekin entiseen loistoonsa. Vankilasta ulos päästyään pelaajan nappaa jättiläiskorppi joka vie hänet Firelink Shrineen (paikka jossa yllä oleva musiikki soi) ja muita neuvoja ei sitten annetakaan. Pelaaja saa päättää ihan itse miten lähtee ympäröivää maailmaa tutkimaan ja mitä hänen ylipäänsä tulisi tehdä. 

Dark Soulsin maailma on synkkä, keskiaikaiseen fantasiaan sijoittuva masentava maailma jossa vastaan tulee kaikki fantasiasta tutut naamat kuten jättiläisrottia, luurankosotilaita, lohikäärmeitä ja liskomiehiä. Pelissä ei hirveämmin musiikkeja kuulu ja ihmisiä jotka eivät yritä tappaa pelaajaa on harvassa. Kun itse pelasin peliä ensimmäistä kertaa, oli yksinäisyys lähes piinaava. Kuljin ties missä ja kuolin koko ajan enkä ollut varma meninkö edes oikeaan suuntaan. Niin siitä pelin vaikeudesta. Pelaaja voi käyttää asetta lyömiseen tai taikoa tulta tai ”arcanea”, väistää tai käyttää kilpeä vihollisen hyökkäyksiin tai mitä parasta, juosta karkuun. Hauskuun tulee siitä että mitä tahansa pelaaja voi tehdä vihollisille pätee myös häneen itseensä. Pelin alussa pelaajalla on 5 juomaa joilla pelaaja voi parantaa itseään, mutta jotkut viholliset tykkäävät ottaa myös hörppyjä kesken tappelun. Jos pelaaja lyö vihollista selkään niin se tekee enemmän vahinkoa hienon animaation kera, mutta sama pätee myös jos vihollinen tekee niin pelaajalle. Peli on haastava, mutta ei epäreilu (tai no, mitä nyt muutama kohta voisi olla vähän reilumpi). Dark Soulsissa jokainen vihollinen voi olla se viimeinen eikä mitään tulisi aliarvioida. Kuolema on koko ajan lähellä eikä pelissä kannata säntäillä päättömästi jos haluaa pysyä hengissä tai päästä eteenpäin.

Yksi pelin tunnetuimpia ominaisuuksia ovat nuotiot. Nuotioilla voi tallentaa pelin ja käyttää sieluja, joita saa vihollisia päihittämällä, levelien saamiseen, mutta samoja sieluja käytetään myös ostamaan tavaroita kauppiailta ja mitä parasta, jos pelaaja kuolee niin hän menettää kaikki sielut mitä hänellä sillä hetkellä oli. Mutta pienenä twistinä on että jos pelaaja pääsee uudestaan paikkaan jossa hän viimeksi kuolee, voi hän saada kaikki menettämänsä sielut takaisin. Tämä toimii kuitenkin vain kerran. Tuntien työ voi mennä tuosta vain hukkaan jos on varomaton ja välillä aivan huomaamattaan onkin kerännyt muutaman levelin arvosta sieluja mutta nuotiota ei ole näkyvissä ja sitten pitää vain painaa eteenpäin toivoen että sellainen jostain löytyisi. 

Pelin koukuttavin osa onkin sitten boss-tappelut. Monesti käy niin että autuaana kävelee jonkun nurkan taakse missä ei ole ennen käynyt ja sitten alkaakin kuorolaulu soimaan ja jostain pärähtääkin paikalle joku jättiläisörkki joka tappaa pelaajan yhdellä iskulla. Sitten seuraavat kolme tuntia meneekin siinä kun pitäisi päästä eteenpäin mutta kun ei vaan meinaa pärjätä. Sitten joko opetellaan bossin kaikki mahdolliset iskut ulkoa tai kokeillaan jotain toista taktiikkaa. Ja voi sitä tunnetta kun sen sitten saa lopulta piestyä. Olin Dark Soulsia pelatessa jo mennyt Bloodbornen läpi (joka on myöhemmin samoilta tekijöiltä tullut, tavallaan vähän vaikeampi ja paljon hiotumpi peli) joten arvelin että ei tämä nyt enää niin vaikea voi olla. Mutta otin kyllä turpaan lähes jokaisessa bossissa. Pari kertaa tuli vastaan sellaisia vastuksia että en uskonut että pääsisin pelissä eteenpäin. Mutta pääsin kuitenkin, kun en vaan antanut periksi. En ole kyllä saanut ikinä vastaavanlaisia adrenaliiniryöppyjä kuin silloin kun olen kaikkein vaikeimmista vastuksista päässyt. 

Dark Souls antaa pelaajan harhailla, tutkia, tehdä itse omia teorioita pelin tarinasta ja hahmoista ja jättää lopulta kysymään ja haluamaan lisää. Tokihan netistä löytyy selitykset lähes kaikille pelin hahmoille ja näiden motiiveille, mutta monesti asiat on jätetty vähän tulkinnanvaraisiksi juuri siksi että pelaaja voi tehdä itse omat johtopäätöksensä. Dark Souls on kuin joku NES- tai alkukantainen PC -peli moderneilla grafiikoilla ja pelattavuudellaan koska ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi vastaan tulee. Ja se siinä onkin niin hienoa. En ala paljastamaan mitään sen kummempia yksityiskohtia, mutta peli on kokeilun arvoinen ja jos hermot kestävät niin kyllä se kannattaa läpikin pelata. Moderni klassikko, yksi videopelien merkkiteoksista, olisi 10/10 mutta muutama kohta kaipaisi hiomista joten 9,9/10 riittänee. 

Joulukalenteri 2021

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tässäpä kaikki kerralla kokonaisuudessaan niin ei tarvii montaa sivua selata. Hahmon nimen löytää googlaamalla ”Super Smash Bros. Ultimate characters” ja tsekkaamalla kuvassa olevan numeron.

Pelikatsaus: Bloodborne

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lady Mariasmall

https://www.youtube.com/watch?v=1EISe-WdZYE&t=40s

Empä ole hetkeen tehnyt näitä vaikka kaikkea uutta ja jännää on tullut pelattua. Muutaman viime vuoden aikana kuitenkin suurimman vaikutuksen teki minuun Bloodborne, peli jota en uskonut että koskaan tulisin edes pelaamaan.

Jos on yhtään pelimaailman jutuista perillä, tietää että Dark Souls-pelisarja on vaikea. En näihin peleihin siksi ikinä koskenutkaan kun ajattelin että hermothan siinä menee. Kerran menin kaverin luokse ja päätimme kokeilla pelata Bloodbornea jonka hän oli saanut veljeltään lainaksi. Hän ei ollut itse päässyt kuin toiseen bossiin ja sillä kerralla porukalla pelatessa pääsimme juuri ja juuri ensimmäiseen ja sitä vastaan ei sitten pärjättykään. Muutama vuosi myöhemmin Bloodborne tuli ladattavaksi ilmaiseksi PS+-palvelulla ja olin juuri ostanut oman PS4:n. Päätin että nyt minä tämän menen läpi ja näytän kaikille, kyllähän minä nyt muitakin vaikeita pelejä olen pelannut. Oli syksy ja pelasin lähinnä iltaisin/öisin kun Minna oli jo mennyt nukkumaan. Peli olikin hieman kauhumpi kuin muistin ja sydän tykyttäen paahdoin eteenpäin. Lopulta pääsin ensimmäisen bossin ja lopulta (pienellä avustuksella) toisenkin ja pikkuhiljaa monen tuskaisen yön ja viikon jälkeen pääsin kuin pääsinkin pelin loppuun. 

Peli alkaa kun pelaajahahmo saapuu Yharnamiin, kaupunkiin jossa peli tapahtuu, ja saa verensiirron. Kyseisessä kaupungissa verta palvotaan koska paikallinen kirkko on saanut käsiinsä verta joka parantaa kaikki sairaudet. Pelaaja herää oudon unen jälkeen klinikalta yksin ja mennessään syvemmälle löytää ihmissuden syömästä jonkun toisen potilaan ruumista. Juuri sopivasti sattuu olemaan täysikuu ja ”Night of the Hunt” jolloin tavalliset kansalaiset linnoittautuvat koteihinsa ja metsästäjät ja vapaaehtoiset jäävät kaduille tappamaan hirviöitä. Pelaajakin rekrytoidaan metsästäjäksi, jonka tehtävänä on tappaa hirviöitä, ihmissusia ja kaikkea mikä sattuu olemaan ihmisille uhaksi. Hurmoksessaan (tai jostain muusta syystä) kaikki yrittävät kuitenkin tappaa pelaajankin, joka on tullut kaupungin ulkopuolelta. Pelaajan tehtävä on selvitä yöstä, mutta samalla yön edetessä pelin mysteerit syvenevät ja osaan saattaa saada vastauksiakin. Alun viktoriaanien-aikaisen gothic-horror -tyyli alkaa pikkuhiljaa muuttua lovecraftimaiseksi. Pelaajalla on nimittäin ”Insight”-mittari, jonka luku lisääntyy aina kun pelaaja näkee kauheuksia tai tapaa bossin, ja mitä suurempi insight-luku on, sen enemmän pelaaja näkee ”oikeaa” maailmaa. 

Peli on täydellinen esimerkki hyvin tehdystä ”cosmic-horrorista”, eli Lovecraft-kirjojen tyylistä joissa ihminen on niin pieni ja mitätön olio universumissa ettei hänen teoillaan ole mitään merkitystä. Luultavasti ensimmäinen bossi jonka pelaaja kohtaa on jättiläismäinen rääkyvä hirviö ”Cleric Beast” joka toimii hyvin kontrastina muille pelin bosseille, koska seuraava onkin verenhimolleen alistunut metsästäjä joka myös muuttuu taistelun edetessä hirviöksi. Pelin lopussa bossitkin ovat jo muuttuneet lonkerohirviöiksi ja pelaajan motiivit eivät enää ole niin selvät, eli mihin pelaaja on matkalla kaiken sen jälkeen mitä hän on nähnyt ja tehnyt? Itsekin kun menin pelin läpi ensimmäisen kerran, menin lähes saman tien Youtubeen etsimään videoita joissa selitetään pelin juoni ja mitä pelissä oikeastaan edes tapahtuu. Toisella pelikerralla olinkin asioista jo paljon paremmin perillä ja pelin tarina ja maailma, vaikka hieman vaikeasti tulkittavissa, saivat minut pitämään pelistä entistä enemmän. Pelin maailma ja musiikit ovat täydellisen tunnelmalliset ja jos peliä vain jaksaa tahkota kaikista kuolemista ja epäonnistumisista huolimatta eteenpäin, niin kyllä pitäisi pelaajanakin olla jo ihan eri tasoa. Ensimmäisellä kerralla kuolin jokaiseen bossiin ainakin 10 kertaa ennen kuin voitin, toisella kerralla hakkasin jokaisen suunnilleen ensimmäisellä kerralla kun olin oppinut että aina ei pidä mennä vaan täysillä päälle. 

Loppuun vielä yksi kipale ehkä yksistä pelin parhaista tappeluista joka innoitti yllä olevan kuvankin. Lady Maria on yksi pelin vaikeimpia bosseja, mutta joka tulee vastaan vain pelin DLC:ssä (eli maksullinen lisäri). Olin tässä vaiheessa ostanut pelin fyysisenä johon DLC kuului ja DLC:n ensimmäinen bossi oli surullisen kuuluisa vaikeudestaan, mutta pääsin siitä melko nopeasti eteenpäin. Tiesin että Lady Maria tulisi jossain vaiheessa vastaan ja olin ihan hypenä kun pääsin DLC:ssä sinne asti. Taistelu oli hieno ja pitkä ja musiikki sopi siihen täydellisesti ja pääsin sen ensimmäisellä yrittämällä läpi. Tunsin miten endorfiini ja dopamiini ja adrenaliini kiersivät kehossa ja taistelu oli ikimuistoinen. Siis huhhuh. 

https://www.youtube.com/watch?v=-rdt5XNvPkc

10/10 peli, voisin aloittaa vaikka samantien pelaamaan uudestaan, suosittelen kaikille, yksi uusia lempipelejäni.

Joulukalenteri 2019

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tässäpä kaikki viime vuoden joulukalenteriluukut kerralla:

Pelikatsaus: Celeste

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

celeste

Celeste julkaistiin pari vuotta sitten tammikuussa ja silti sitä kehuttiin niin paljon että moni piti sitä vuoden parhaana pelinä. Itse hommasin sen vasta sitten alennuksesta pari kuukautta sitten, mutta kannatti olla spoilaantumatta.

Celeste kertoo Madelinesta, nuoresta naisesta joka haluaa kiivetä Celeste-vuorelle. Aluksi syytä ei kerrota, mutta Madelinen tavattua muita matkalaisia tai vuorella asuvia selviää, että hän on ajautunut elämässään umpikujaan. Hän saa paniikkikohtauksia, ei usko itseensä eikä saa elämässään mitään aikaiseksi. Madeline haluaa kiivetä vuorelle näyttääkseen itselleen, että pystyy siihen.

Peli on tasohyppely siinä mielessä, että siinä tosiaankin lähinnä pompitaan esteestä toiseen. Vihollisia ei oikeastaan ole, vaan haaste syntyy tasojen rakenteista ja mekaniikoista. Tasoja pelissä on 8 ja jokaisen tason sisällä on parisenkymmentä kenttää, ja jokaisessa tasossa esitellään jokin uusi mekaniikka.

Celeste on vaikea peli. Mutta hyvällä tavalla. Pelin soundtrack on loistava ja jammailen sitä vieläkin mielelläni (ylempänä linkki pelin tarinan viimeisen kentän musiikkiin). Peli pitää kirjaa tasossa tapahtuvista kuolemista ja helposti tuli 200+ joka kentässä, vielä enemmän myöhemmissä. Mutta vaikka pelissä kuoleekin paljon, siitä ei rankaista vaan samantien pääsee kokeilemaan uudestaan kentän alusta. Välillä tuntuu että jostain kohdasta ei vain millään pääse läpi, mutta missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa että olisi tehnyt mieli luovuttaa. Painoin vaan päälle niin kauan että pääsin kohdasta läpi.

Ja tämä onkin pelin idea. Tarina käy läpi hyvin päähenkilön epävarmuuksia ja sitä miten hän haluaisi vain luovuttaa, mutta lopulta hän saa apua joltain muulta tai sitten hän vain painaa eteenpäin omasta sinnikkyydestään. Itse tulkitsen tämän niin että niinhän elämässäkin tulee tehdä. Vaikka kuinka huonosti menisi ja tekisi mieli luovuttaa, sitä vain kuitenkin puskee menemään ja selättää kaikki vastoinkäymiset. Loppua kohden kyllä pientä huutoa ja tuskanparahduksia pääsi niinkin että Minna ei uskaltanut olla samassa huoneessa kun pelasin, mutta mitään pysyviä traumoja ei jäänyt kummallekaan ;D

Jos haluat pelin, mikä testaa refleksejä ja sinnikkyyttä, Celeste on hyvä vaihtoehto siihen. Tarina ja hahmot jäävät mieleen pitkäksi aikaa ja varsinkin jos itse kokee ettei elämässä pääse mihinkään, Celeste voi olla mieltä avartava kokemus. Suosittelen, 4,5/5. Antaisin täydet 5 pojoo, mutta pelissä pystyy löytämään jokaiselle tasolle vielä vaikeammat versiot ja vaikeille versioille vielä vaikeammat, enkä ole niitä mennyt eikä oikein ole huvittanut kokeilla hetkeen kun hermot meinasi mennä jo ihan normi kentissä, mutta vielä joku päivä!

Memory of Light

Julkaistu , kirjoittanut
2

Viime syksynä koulussa oli pelinteko-kurssi missä pääsin grafiikka-tiimiin. Minun vastuulla oli päähenkilö ja muutama muu hahmo ja toimin tavallaan grafiikka-tiimin päänä, joten dominoin aika paljon pelin yleisilmettä (ja keksin nimen). Saatiin vihdoin pelistä julkaistua demo, joten laitanpa linkkiä tänne ja vähän behind-the-scenes konseptitaidetta.

https://rerunstudios.itch.io/memory-of-light

Tuosta linkistä voi katsoa pelin trailerin, ladata pelin demon ilmaiseksi ja katella some-kanavista miten työskentely eteni ja tumblasta löytyy haastatteluja yms.

posteri_PetteriEkana mainosjuliste minkä tein koulun käytävälle. QR-koodin skannaamalla pääsee meijän sivuille (en kyllä muista mihin mutta tais olla facebook).

päähenkilöluonnos_1 päähenkilöluonnos_2 päähenkilöluonnos_3 päähenkilöluonnos_4 päähenkilöluonnos_5Päähenkilöstä haluttiin söpö, joten tein hahmosta tytön jossa on vähän fantasia-ja muumi-elementtejä. Pitkään mentiin ihan aikuisella tai nuorella ihmisellä, mutta kun olin vastuussa päähenkilön animoinnista niin ajattelin että hommaa helpottaisi että hahmo olisi pienempi. Ja vaatetus peittää hienosti kädet ja osan jaloista mikä helpotti hommaa entisestään, mutta hiukset jätin pitkäksi ja huivin heilumaan että hahmoon tulee liikkeen tuntua. Värityksen valitsin myös kontrastiksi taustan pimeydelle ja sini-sävyille. Että on tähän ihan ajatusta käytetty.

Koko projekti oli samalla unelmien täyttymys että yhtä helvettiä. Mikään ei oikein mennyt kerralla oikein ja varsinkin animointi oli todella TODELLA tuskallista kun piti opetella käyttämään uutta ohjelmaa ja koko ajan piti muuttaa joko hahmossa tai tiedostotyypissä jotain niin yhden viikon aikana saatoin animoida pelkän kävelyanimaation joka päivä uudestaan. Mutta muuten kyllä menisin tämmöiseen juttuun mukaan uudestaankin. Mielelläni kyllä peli-alalle menisin töihin pidemmäksikin aikaa ;D

Ennen jälkeen 5 vuotta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Netissä näkee tietyin väliajoin haasteen missä pitää piirtää uusiks joku kuva jonka on tehny 10 vuotta sitten. En jaksanu alkaa penkomaan mitään niin vanhoja juttuja (ne on niin noloja että ne ansaitsee kyllä ihan oman blogimerkinnän, sit jos joskus ois taas toimiva skanneri) niin löysin viis vuotta sitten piirtämäni hienon kollaasin kaikista cooleista pelihahmoista joista tykkäsin siihen aikaan. No tykkään vieläkin, mutta en ehkä näitä hahmoja valitsisi tällaiseen kuvaan jos nyt piirtäisin. Mutta, tässäpä vanha ja uusi versio.

Isokuva Isokuva-ver2

Omia huomioita: nykyään jaksan ettiä reffi-materiaalia (ennen piirsin hahmoja muistin perusteella, toisaalta ei ollu kätevästi kännykkää millä ois päässy nettiin googlaamaan), osaan piirtää koneella (oishan tään voinu tehä uusiks samoilla välineillä mutta epäilen että ois tullu ihan näin ammattimaista jälkeä), ennen en jaksanut panostaa taustoihin mutta harvemmin jaksan kyllä nykyäänkään, että ehkä jotkin asiat eivät muutu (pikkuhiljaa kyllä oon alkanu opettelemaan taustojen tekoa vähän tasaväriä/gradienttiä monimutkasemmiks että jäis tavaks).

Tämä oli hauska projekti, vaikka olen kyllä tavallaan piirtänyt uusiksi vanhoja omia lemppareita joko tietoisesti tai tiedostamatta. En kuitenkaan oikein harrasta kuvia joissa on monta hahmoa yhtä aikaa niin kylläpä tässä oli hommaa! Jos joku on tällaista miettinyt tehdä itse niin kannattaa kokeilla, huomaa että kyllä sitä on huomaamattaan kehittynyt.

Pelikatsaus: Hollow Knight

Julkaistu , kirjoittanut
2

Nyt näin niinkun spontaanisti teen tämmösen kun blogi pitäis päivittää mutta siitä päivityksestä tulis joko semmonen missä valitan koulusta (on ollu aika tuskasta) tai sitten viime viikosta kun olin lomalla (jolloin ei oikeestaan tapahtunu mitään). Selailin sitten jotain kuvia mitä tässä on tullu viimeaikoina piirreltyä niin löyty tämä ja tästä tekis mieli puhua.

hollowknight

Peli on siis nimeltään ”Hollow Knight”. Genrenä metroidvania tai tutkinta-seikkailu jos ei tunne sanaa. Päähenkilö on kuvassa oleva nimetön hahmo joka saapuu muinaiseen valtakuntaan Hallownestiin missä tauti/rutto/virus on tehnyt tuhojaan ja suurin osa asukkaista on tämän taudin vallassa ja muuttuneet väkivaltaisiksi ja mielettömiksi, ikään kuin zombeiksi. Sittenpä lähdetäänkin seikkailemaan ja etsimään pelin tarkoitusta.

Ensinnäkin, tässä pelissä on hyvin hyvin hieno tunnelma joka syntyy musiikista (ja välillä sen puuttumisesta), artstylestä sekä hahmoista. Pelin hahmot ja viholliset ovat kaikki hyönteisiä ja on piirretty yksinkertaisesti mutta tehokkaasti käyttäen paksuja viivoja. Väriskaala on harmaa, mutta kun välillä törmää johonkin värikkääseen niin kylläpä siitä innostuu. Pelissä on myös juoni mikä paljastuu pikkuhiljaa sitä mukaa kun pelissä pääsee eteenpäin, mutta aika paljon jää pelaajan itse selvitettäväksi ja ymmärrettäväksi. Itsellenikin jäi aika paljon epäselväksi ja piti mennä netistä katsomaan että mitä ihmettä, kuten vaikka että kuka päähenkilö oikeasti on. Musiikeista sen verran että tää oli yks lemppareita:

Yleensä tämän tyyppisissä peleissä seikkaillaan itsekseen ja harvemmin, jos koskaan, tulee ketään muita hahmoja vastaan. Hollow Knightissä kuitenkin sivuhahmot ovat ihan hauskoja tapaamisia pelin alkupäässä, mutta ovatkin isommassa roolissa myöhemmin mitä en olisi osannut odottaa. Kuten vaikka eräs pröystäilevä nais-koppakuoriainen Cloth joka väittää voittavansa kaikki vastustajansa yms., mutta muutaman kerran tämän tultua vastaan hän myöntää että on oikeasti vain peloissaan. Pelin loppupuolella jos löytää petturi-rukoilijasirkkojen päämajan ja alkaa taistelu näitä vastaan niin yhtäkkiä Cloth tuleekin mukaan taisteluun mätkimään vihollisia. Sitten tuleekin itse bossi ja Cloth avustaa taistelussa (taitaa olla yksi kahdesta bossista jossa saa apua). Olin ihan innoissani koska tykkäsin hahmosta ja oli siistiä päästä taistelemaan kahdestaan, mutta sitten se perkeleen rukoilijasirkka löikin lopuksi viimeisen iskunsa suoraan Clothin ruumiin läpi, nosti tämän ilmaan ja Cloth löi puolestaan viimeisen iskunsa. Ja molemmat kuolivat. Pelissä oppii puhumaan kuolleitten kanssa, ja Clothin henki tulee pois ruumiista ja kertoo miten iloinen hän oli että pystyi viimein voittamaan pelkonsa. Toinen ei niin suuressa roolissa ollut hahmo oli pieni laulava tyttö-koppis Myla joka kaivaa kaivoksessa kristalleja itsekseen ja laulelee ettei olisi niin yksinäinen. Aina kun hänelle puhuu pelin aikana niin hän kertoo miten mukava on kun välillä saa seuraa. Pelin edetessä täytyy herättää kolme ”uneksijaa” jotka pitävät taudin lähteen sinetöitynä, mutta jotka tulee kuitenkin herättää että pääsee taudin lähteelle tuhoamaan sen (ainakin näin minä ymmärsin). Olin herättänyt heistä kaksi kun palatessani aloitusalueelle, jossa pelin ainut turvapaikka/kylä sijaitsee, koko paikka oli taudin vallassa. Joka puolella kasvoi oranssia mönjää ja zombi-ötököitä oli entistä enemmän. Aloin epäilemään tekojani. Sitten menin kaivokselle. En kuullut enää laulua. Lähdin kävelemään kohti paikkaa missä Myla aina oli. Hän ei liikkunut. Menin hänen lähelleen. Hänen silmänsä välähtivät oransseiksi ja hän hyökkäsi. Paniikissa tietenkin löin häntä takaisin ja hän kuoli. Eikä hänen henkeään näkynyt. Tauti oli tappanut hänet jo kauan sitten, vaikka ruumis elikin vielä.

Tällaisissa peleissä paikkojen tutkiminen on kaikkein jännintä puuhaa. Hallownestissä on noin 15 eri aluetta jotka ovat yhteydessä toisiinsa mutta täysin erilaisia. Aloitusalueen karuudelle kontrastiksi heti seuraava alue onkin runsas metsä (mitä nyt maan alla metsää voi olla) ja löytyy kaupunki jossa sataa aina vettä ja vieläkin syvemmällä maan alla olevia paikkoja jotka ovat pelottavia. Esimerkiksi eräs paikka nimeltään Deepnest josta sain tietää että yksi ”uneksija” löytyisi sieltä, joka on hämähäkkien johtaja. En tietenkään halunnut mennä sinne ja välttelin paikkaa niin kauan kuin pystyin. Lopulta jouduin menemään sinne, ja kylläpä oli ahdistavaa. Seittiä joka puolella, hämähäkkejä kipittelee kimppuun joka puolelta ja piikkiansoja lattiat täynnä. Pahinta oli kun välillä näin oman hahmoni kaksoisolennon aina jossain käytävän päässä seisomassa, mutta kun lähdin sitä seuraamaan, se katosi. Ja ne muutamat kerrat kun tämä tapahtui niin kyllä todellakin pelotti. Sitten löysin jonkun reiän seinästä ja sieltä löytyi ruumiita. Puhuin heidän hengilleen ja he olivat seuranneet rakkaitaan ja kuolleet. Seurasin ruumiita luolaa eteenpäin ja kohtasin oman kaksoisolentoni. Ja tietenKIN SE OLI JOKU PIRUN HÄMÄHÄKKI JOKA HOUKUTTELEE SAALISTA LUOKSEEN. Hyvänen aika. Onneksi taistelu oli helppo, vaikkakin puistattava.

Mitä tästä nyt osaisi muuta sanoa. Pelasin tätä ihan liikaa alkusyksystä kun en vain pystynyt lopettamaan. Hollow Knight on aika haastava, mutta pelissä vaaditaan vain hyviä refleksejä ja kärsivällisyyttä. Suosittelen 5/5, ostin pelin neljällä eurolla digitaalisena mutta luultavasti ostan fyysisenkin jos semmoinen joskus tulee.